Koskettavia tarinoita elämästä syövän keskellä

Jenni Mustajärvi kertoo isänsä kuolemasta

Muusikko Pauli ”Pate” Mustajärven kuolemasta tulee tulevana jouluna vuosi. Tytär Jenni Mustajärvi kertoo isänsä sairastumisesta, viimeisistä yhteisistä kuukausista ja surusta, joka kulkee aina mukana.

Viisivuotias Alvar sairastui leukemiaan

Kun ennen niin aktiivinen Alvar menetti kävelykykynsä kokonaan, äidin pahaenteinen aavistus lapsensa vakavasta sairaudesta varmistui; akuutti lymfoblastileukemia, luuytimen pahanlaatuinen syöpä. Tulevana jouluna hoitojen pitäisi olla jo ohi.

Syöpärekisterin Aapeli Nevala on itsekin selvinnyt syövästä

Tilastotieteilijä, isä ja alasarjajyrä. Kaikkea tätä on Suomen Syöpärekisterissä työskentelevä Aapeli Nevala, jonka tavattuasi todennäköisesti hymyilet. Paitsi tilannekomiikan mestari hän on myös tutkija, joka tietää miltä tuntuu, kun syöpä rikkoo illuusion kuolemattomuudesta.

Lähteekö tässä henki?

Aleksanteri Strömberg sairastui viime kesänä kivessyöpään ja ehti jo pelätä kaikkein pahinta. Kun jääkiekkokausi alkoi syyskuun puolivälissä, hän meni kannustamaan suosikkijoukkuettaan, jos kroppa antoi kivuilta periksi. Katsomossa hän pystyi unohtamaan hetkeksi kaiken.

Arttu Wiskari haluaa munat paistettuna ja terveenä

Muusikko Arttu Wiskari lähti mukaan Syöpäsäätiön Munien puolesta -kampanjaan osittain henkilökohtaisista syistä. Hänen isänsä sairastui vaikeaan vatsasyöpään. Wiskari puhuu terveydestä suoraan, avoimesti – ja hänelle tyypillisellä huumorilla.

Laura Annala: ”Miksi en saa puhua siitä, että pelottaa ihan hirveästi?”

Aivosyöpä käynnisti Laurassa sisäisen vallankumouksen. Kun hän halusi puhua pahimmista peloistaan, kaikkialla tuli seinä vastaan. Siitä huolimatta hän päätti selvittää mitä on pelon tuolla puolen. Vain yhdestä asiasta hän ei pääse yli: ”Jos minä nyt kuolen, poikani ei isona muista kuka oli hänen äitinsä.”

Syöpään sairastunut Antti Törmänen uskoo tutkimukseen

Vaikka MM-kultamitalisti ja valmentaja Antti Törmänen on joutunut luopumaan syövän vuoksi paljosta, hän on onnistunut löytämään elämään uuden näkökulman. Helppoa se ei ole ollut. Kyky katsoa asioita uudelta kantilta saattaa olla kovin kaikista saavutuksista.

Forza mukana tukemassa Syöpäsäätiön työtä

Helsingissä sijaitseva Forza on yksi tämän hetken kehutuimpia pizzerioita. Ihastuttavan pizzerian perustamisen takana on kuitenkin vakava tarina, jonka omistajapariskunta Luca Platania ja Salla-Maria Platania haluavat nyt kertoa.

Noora Westerlund: Kunpa elämä saisi jatkua

Rintasyöpään sairastunut Noora valmistautuu jälleen sytostaattihoitoihin. Ne tulevat pistämään hänet lujille ja näyttämään ihmisen pienuuden. Lapsensa tavoin Noora ajattelee, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kestää. Toivo on siinä, että kipua seuraa parantuminen ja elämä saa jatkua.

Tutkimusuutisia ja tiedotteita

Yksi lahjoituskohde nousee yli muiden 

Syöpäsäätiö ja Roosa nauha -keräys sijoittuivat Hyväntekeväisyys 2026 -tutkimuksessa suomalaisten arvostamien ja luotetuimpien kohteiden joukkoon. Suurin kiitos kuuluu lahjoittajille, jotka tekevät mahdolliseksi syöpätutkimuksen jatkumisen, syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä tukemisen.

Syövänhoidon tähdet 2025 palkittiin

Syöpäsäätiö on valinnut Vuoden syöpälääkärin ja Vuoden syöpähoitajan 2025 sekä myöntänyt Professori Sakari Mustakallion väitöskirjapalkinnon. Tunnustusten tavoitteena on nostaa esiin suomalaisen syövänhoidon ja tutkimuksen vahvaa osaamista.

Huippututkija: Tutkimus tuo toivoa

Toni Seppälä on huippututkija, joka on palannut kotimaahan Yhdysvalloista työskenneltyään muutaman vuoden Johns Hopkins yliopistossa Baltimoressa. Tutkimuksen tulevaisuus Suomessa huolettaa Seppälää. Rahoitusleikkaukset heikentävät syöpätutkimuksen mahdollisuuksia.

Vuoden syöpälääkäri ja vuoden syöpähoitaja 2024 valittu

Syöpäsäätiö on valinnut vuoden syöpälääkärin ja vuoden syöpähoitajan. Molempien valintaperusteluissa korostuivat inhimillisyys ja empaattisuus sekä rautainen ammattitaito ja kokemuksen tuoma osaaminen. Syöpäsäätiön 5 000 euron tunnustuspalkinnot myönnetään vuosittain säätiön saamien ehdotusten perusteella.

Roosa nauha tanssi tähtien kanssa huipputuloksen syöpätutkimukselle

Roosa nauha Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmalla kerättiin varoja suomalaiselle syöpätutkimukselle. Tuhannet suomalaiset osoittivat yhtenä rintamana tukensa sunnuntai-illan aikana. Kertalahjoituksina lahjoitettiin illan aikana lähes 1,6 miljoonaa euroa suomalaiselle syöpätutkimukselle. Lisäksi lähes 3 700 henkilöä lupautui kuukausilahjoittajiksi.

Tietoa miesten syövistä

Eturauhassyöpä on Suomessa yleisin miehillä todettu syöpä. Maassamme todetaan vuosittain noin 5 200 uutta eturauhassyöpätapausta. Eturauhassyöpä on nykyään yleisempi kuin rintasyöpä. Kivessyöpä taas on nuorten miesten yleisin syöpä.

Huolta, murhetta ja taloudellinen ahdinko – syöpä johtaa jopa perustarpeista tinkimiseen

Vakava sairastuminen tuo huolen ja murheen lisäksi taloudellisen turvattomuuden. Kun taloudellinen tilanne heikkenee, jopa perustarpeista – kuten ruoasta ja lääkkeistä – joudutaan tinkimään. Lapsiperheissä tilanne on tukala. Tiedot selviävät Syöpäsäätiön tekemästä kyselytutkimuksesta, jonka tarkoituksena oli selvittää, miten syöpään sairastuminen vaikuttaa taloudelliseen tilanteeseen.

Blogi: eturauhassyövän tutkimuksesta

Me suomalaiset ikäännymme kansakuntana vauhdilla. Tästä seuraa vääjäämättä se, että kohtaamme syövän entistä varmemmin, joko omalla kohdallamme tai läheisillämme.

Sari Meller: Kultainen kiitos kuuluu kaikille

Roosa nauha -tunnus on jo tuttu ja odotettu näky lokakuussa kaupoissa ja katukuvassa. Syöpäsäätiön tavoite on nujertaa syöpä ja muuttaa syöpäkuolemien tilastoja. Rikomme rajoja yhdessä: nauha kerrallaan, keräys kerrallaan ja tutkimustulos kerrallaan. Sanon usein, että korkea tornikin alkaa maasta. En epäile, ettemmekö saisi torniamme jonakin päivänä valmiiksi.

Syöpäsäätiön pääsihteerin Sakari Karjalaisen Roosa nauha -blogi

Syöpäsäätiön pääsihteeri Sakari Karjalainen on nähnyt Roosa nauha -keräyksen kasvun ensimmäisistä aroista yrityksistä aina tämän päivän suosioon saakka. Matkan varrella on paljon muistoja, mutta miksi tänä keväänä eläkkeelle jäävä pääsihteerimme päätyi välttelemään Roosa nauhan suunnittelijoiden karismaa?

Syöpäsäätiön joulukeräyksen tulos ylitti odotukset

Joulukeräyksen tuotolla Syöpäsäätiö tukee taloudellisten vaikeuksien keskellä syöpää sairastavia ja heidän perheitään. Yksityisten ihmisten ja yritysten lahjoituksista kertyi yhteensä huikea 700 000 euron summa, jolla voidaan auttaa satoja perheitä Suomessa.

Syövän hoidon lääkekustannukset kasvaneet voimakkaasti

Syövän hoidon lääkekustannukset ovat kasvaneet Suomessa lähes 90 prosenttia vuodesta 2014 vuoteen 2020. Syövän kustannukset Suomessa -verkkotyökalu on nyt päivitetty uusin, vuoden 2020 tiedoin. Kaikille avoin työkalu tarjoaa terveydenhuollon ammattilaisille ja päättäjille laajan tietopohjan syövän hoidon kustannuksista, niiden kehityksestä ja alueellisista eroista.

Suolistosyövän seulonta alkaa

Valtakunnallinen suolistosyövän seulonta alkaa koko maassa tänä vuonna. Seulonta-asetuksen muutosta on valmisteltu Suomen Syöpärekisterissä ahkerasti jo vuosia. Pitkäjänteinen työ palkittiin, kun valtioneuvosto hyväksyi viime syksynä uuden asetuksen.

Toni Seppälä: käänteentekeviä tuloksia lahjoittajien tuella

Toni Seppälä on huippututkija, joka palasi muutama vuosi sitten kotimaahan Yhdysvalloista työskenneltyään pari vuotta Johns Hopkins yliopistossa Baltimoressa. Tutkimuksen tulevaisuus Suomessa huolettaa Seppälää. Rahoitusleikkaukset heikentävät syöpätutkimuksen mahdollisuuksia.

Suomalaisin lahjoitusvaroin toimiva Syöpäsäätiö tukee syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään sekä rahoittaa syöpätutkimusta, jotta kenenkään ei enää tarvitsisi menehtyä syöpään. Syöpäsäätiö on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen tukija Suomessa. Syöpäsäätiö muodostaa yhdessä Suomen Syöpäyhdistyksen ja Suomen Syöpärekisterin kanssa Syöpäjärjestöt.