Avullasi läpi harmaan kiven
Syöpätutkimus
Joka vuosi yli sata tutkijaa tai tutkimusryhmää työskentelee Syöpäsäätiön tuella löytääkseen uusia ratkaisuja syövän diagnostiikkaan, ehkäisyyn ja hoitoon.
Syöpäsäätiö on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja Suomessa.
Syöpäsäätiö tukee lahjoitusvaroista syöpätutkimusta lähes 9 miljoonalla eurolla vuosittain. Syöpäsäätiö on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja Suomessa.
Tutkimusta tuetaan suoraan tutkijoille ja tutkimusryhmille myönnettävinä apurahoina sekä muun muassa tukena Suomen Syöpärekisterille ja yhteispohjoismaisille tutkimushankkeille. Vuonna 2023 apurahoja myönnettiin 7,5 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 myönnetyt apurahat.
Syöpäsäätiö tukee apurahoin suomalaista syöpätutkimusta 7,5 miljoonalla
Syöpäsäätiö jakaa nyt 75-vuotisjuhlavuotenaan syöpätutkimukseen apurahoja ennätykselliset 7,5 miljoonaa euroa. Suurapurahoja myönnettiin kolmeen eri tutkimushankkeeseen.
Tuemme aktiivisesti eri syöpien tutkimusta
Syöpäsäätiö tukee syöpätutkimusta vuosittain lähes 9 miljoonalla eurolla. Suurin osa lahjoitusvaroista ohjautuu suoraan tutkijoille apurahoina. Voit halutessasi ohjata oman lahjoituksesi valitsemallesi kohteelle, esimerkiksi lasten syöpien tai miesten syöpien tutkimukseen.
Syöpätutkimuksella parempaa elämää
Syöpäsäätiö on tehnyt määrätietoisesti töitä syöpätutkimuksen ja parempien hoitojen puolesta yli 70 vuoden ajan. Työ on tuottanut tuloksia ja läpimurtoja, joiden ansiosta yhä useampi elämä saa jatkua.
Tilaa sähköinen uutiskirjeemme
Pääset lukemaan koskettavia tarinoita elämästä syövän keskellä ja viimeisimpiä tutkimusuutisia. Saat tietoa Syöpäsäätiön toiminnasta, kampanjoistamme ja eri tavoista tukea työtämme, saavutuksistamme sekä lahjoitusvarojen käytöstä.
Ajankohtaisia tutkimusuutisia
Apurahat 2022: Tavoitteena tehokkaampia hoitoja verisyöpiin
Leukemian ennuste on kohentunut huomattavasti viime vuosikymmeninä, mutta kyseessä on yhä vaikeasti hoidettava sairaus. Syöpäsäätiön rahoittamassa tutkimuksessa pyritään kehittämään immunologisia hoitoja huonoennusteisille verisyöville sekä löytämään tehokkaita lääkeyhdistelmiä. Lue lisääApurahat 2022: Tekoälystä apua munasarjasyövän diagnostiikkaan
Syövän kudosleikkeiden mikroskooppikuvissa on paljon sellaista tietoa, jota ihmissilmä ei pysty havaitsemaan. Uudessa tutkimushankkeessa tekoälyavusteinen kuva-analytiikka ja syöpäsolujen profilointi tuovat patologin työkalupakkiin uusia välineitä. Tavoitteena on saada entistä tarkempi käsitys munasarjasyövän käyttäytymisestä ja kehittää potilaan yksilöllistä hoitoa. Lue lisääApurahat 2022: Visiona täsmälääkehoidot lasten leukemiaan
Viimevuosina lasten leukemian hoidossa on edistytty paljon, mutta monet hoidoista ovat hyvin raskaita. Uuden tutkimushankkeen tavoitteena on vähentää taudin uusiutumista ja lisätä täsmälääkkeiden osuutta haittavaikutusten minimoimiseksi. Lue lisääApurahat 2022: Tehostaako kuntoharjoittelu rintasyövän hoitoa?
Liikunnan ja kuntoilun positiivisesta vaikutuksesta syövän hoitoennusteeseen on jo kertynyt runsaasti epäsuoraa näyttöä. Uudessa satunnaistetussa tutkimuksessa selvitetään, parantaako liikunta rintasyövän leikkausta edeltävän sytostaattihoidon tehoa ja tulisiko liikunta lisätä hoitosuosituksiin. Lue lisääPitkäjänteinen työ tuotti tulosta: suolistosyövän seulonnat alkavat
Valtakunnallinen suolistosyövän seulonta alkoi koko maassa. Seulonta-asetuksen muutosta on valmisteltu Suomen Syöpärekisterissä ahkerasti jo vuosia. Pitkäjänteinen työ palkittiin vuonna 2021. Lue lisääTurun yliopiston syöpätutkimus eteni merkittävästi kohti uutta syöpähoitoa
Turun yliopiston sopimus kansainvälisen lääkeyhtiön kanssa edistää uudenlaisten syöpälääkkeiden kehittämistä. Sopimus koskee Jukka Westermarckin tutkimaa CIP2A-proteiinin toimintaa, josta aiheutuu pahanlaatuista kasvua useissa syövissä. Lue lisääUusia keinoja syövän immunologisten hoitojen kehittämiseen
Professori Satu Mustjoen tutkimusryhmä on löytänyt lääkeaineen, jonka avulla voidaan kehittää immunologista syöpähoitoa, CAR-T-hoitoa, entistä tehokkaammaksi. Syöpäsäätiö on mukana rahoittamassa lupaavaa tutkimusta. Lue lisääTekoäly on mullistanut syöpätutkimuksen
Tulevaisuuden hoito ottaa ensiaskeleitaan nyt. Verikoe voi riittää antamaan tietoa syövästä DNA:n tarkkuudella ja ohjata oikeaan hoitoon. Syöpätutkija Sampsa Hautaniemi tutkii tekoälyn avulla munasarjasyöpää. Tekoäly voi auttaa kohdentamaan potilaalle oikeaa täsmähoitoa. Lue lisääTieteelliset rahastot
Syöpäsäätiö jakaa apurahat tieteellisten rahastojen kautta.
Syöpärekisteri saa Syöpäsäätiöltä tukea
Suomen Syöpärekisterissä ylläpidetään rekisteriä kaikista Suomen syöpätapauksista ja ohjataan valtakunnallisten syöpäseulontojen toteuttamista. Rekisterissä tehdään myös tilastollista väestötason syöpätutkimusta. Syöpäsäätiö tukee merkittävällä avustuksella Syöpärekisterin toimintaa vuosittain.
Millaista syöpätutkimusta tuemme?
Syöpäsäätiö tukee syöpätutkimusta vuosittain lähes 9 miljoonalla eurolla. Suurin osa lahjoitusvaroista ohjautuu suoraan tutkijoille apurahoina. Tukea saa syövän perustutkimus, potilaisiin kohdistuva kliininen tutkimus ja tilastollinen väestötasolla syöpää tarkasteleva tutkimus.
Toimi syöpätutkimuksen hyväksi.
Tee lahjoitus syöpätutkimuksen hyväksi. Säännöllinen tukesi on paras lahja sairastuneille, sillä avullasi maamme syöpätutkijat etsivät ratkaisuja syövän voittamiseksi. Ryhdy kuukausilahjoittajaksi, jotta kenenkään ei tarvitsisi enää menehtyä syöpään.