Anna lahjaksi elämä
Tule mukaan Syöpäsäätiön joulukeräykseen. Tuot toivoa syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen.
Niin arvokas on elämä
Lahjoitusvaroin toimiva Syöpäsäätiö on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen tukija Suomessa. Lahjoitusvaroilla tuetaan myös syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään, jotta kenenkään ei enää tarvitsisi menehtyä Suomessa syöpään.
Kiitos lahjoittaneille
Lääkärin sanat auttoivat yli raskaimman hetken
Ida Ilanderin perheen joulusuunnitelmat saivat uuden käänteen muutama vuosi sitten, kun pieneltä Iirikseltä löydettiin aivokasvain.

Joulukeräys on käynnistynyt
Syöpäsäätiö kerää 75-vuotisjuhlavuoden joulukeräyksellä varoja suomalaisen syöpätutkimuksen jatkumiseksi.

Lasten syöpälääkäri on valon tuoja
Lääkärin ja tutkijan työ on haastavaa, mutta palkitsevaa. Kaikki kivet käännetään lasten parantamiseksi. Minna Koskenvuo tietää, millainen on joulu lasten syöpäosastolla.

Rinnallasi loppuun saakka
Annastiina Heikkilän pikkusisko Matilda sairasti harvinaista, parantumatonta syöpää yli kaksi vuotta. Viimeinen yhteinen joulu oli täynnä perinteitä, musertavaa surua ja yhtäaikaista kiitollisuutta.

Syöpäsäätiö on jakanut merkittäviä tunnustuksia
Vuoden 2023 syöpähoitaja Sirpa Janttonen ja vuoden syöpälääkäri Peter Boström Lue lisää
Syöpäsäätiön 75-vuotisjuhlatilaisuudessa palkittuja
Syöpäsäätiön 75-vuotisjuhlatilaisuudessa palkittiin suomalaisen syöpätutkimuksen huippuosaajia Lue lisää
Syöpäsäätiö rahoittaa syöpätutkimusta yli 7 miljoonalla eurolla
Syöpäsäätiön suurapurahat on tänä vuonna myönnetty akatemiaprofessori Lauri Aaltosen ja professori Sakari Vanharannan tutkimusryhmille, sekä dosentti Katriina Jalkasen koordinoimalle FINPROVE-hankkeelle. Tutkimuksissa selvitetään muun muassa D-vitamiinin merkitystä syövän ennaltaehkäisyssä, syövän synnyn molekyylimekanismeja ja yksilöllistä syövän lääkehoitoa. Lue lisää
75 vuotta syöpätutkimuksen ja sairastuneiden puolella
Syöpäsäätiö viettää tänä vuonna 75-vuotista juhlavuottaan. Vuonna 1948 syöpä oli sairaus, johon suurin osa menehtyi. Tällä hetkellä kaksi kolmesta sairastuneesta paranee. Mitä näiden vuosikymmenten aikana on tapahtunut? Ota siitä selvää nyt.

Syöpäsäätiö tukee apurahoin suomalaista syöpätutkimusta 7,5 miljoonalla
Syöpäsäätiö jakaa nyt 75-vuotisjuhlavuotenaan syöpätutkimukseen apurahoja ennätykselliset 7,5 miljoonaa euroa. Suurapurahoja myönnettiin kolmeen eri tutkimushankkeeseen.

Syöpäsäätiön myötämät apurahat 2023
Syöpäsäätiö on jakanut 101 uutta apurahaa syöpätutkimukseen, yhteensä 7 470 883 euroa.
Syöpäsäätiö, Liiga ja MTV yhteistyössä miesten puolesta

Liiga ja Syöpäsäätiö yhteistyöhön tärkeän asian puolesta
Liiga, MTV ja Syöpäsäätiö aloittavat tänä syksynä yhteisen kampanjan, jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta miesten yleisimmistä syövistä ja kerätä varoja syöpätutkimuksen hyväksi. Lue lisää
Myönnetyt apurahat 2021: Anssi Auvisen tutkimusryhmä tutkii eturauhassyöpää
Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä. Se on myös sairaus, jonka ylidiagnosointi aiheuttaa merkittävää haittaa elämänlaatuun. Uuden tutkimuksen tavoitteena on kehittää seulontamenetelmä, joka paljastaa vain taudin vaaralliset, hoitoa vaativat muodot. Lue lisää
Kun mies ikääntyy, geenit alkavat oikutella
Professori Johanna Schleutkerin tutkimusryhmällä on tähtäimessään muutama erityinen, juuri eturauhassyövän syntyyn liittyvä geeni. Geeneistä toivotaan apua siihen, että aggressiivisiksi kehittyvät syövät tunnistetaan varhain. Lue lisää
Jan Stenfors: ”Elämässä on käynyt tosi hyvä mäihä”
Kun Hanoi Rocks -legenda näppäilee lempikitaraansa, muu maailma unohtuu. Kitaran soittaminen antaa voimia syöpähoitojen keskellä uutta musiikkia julkaisevalle artistille. Elämä on hyvää ja täynnä unelmia, vaikka syövän osalta tuli ensimmäisinä kuukausina vain huonoja uutisia. Lue lisää
Miesten syövät: Puhdas sattuma paljasti kivessyövän
Viime kesä ei mennyt kuten Elias oli olettanut. Kauan odotettu lomamatka ei toteutunut, sillä tieto kivessyövästä muutti suunnitelmat. Niin musiikkia rakastava tuulivoimainsinööri jätti rinkan pakkaamatta ja valmistautui kesähelteiden keskellä syöpäleikkaukseen. Lue lisää
Marko Yrttimaa: ”Kovia juttuja, joista selvitään”
Sanotaan, että elämä menee seitsemän vuoden sykleissä, ja minun kohdallani tämä pitää päivälleen paikkansa. Lue lisääTestamenttilahjoitukset ovat vahva perusta
Testamenttilahjoitus Syöpäsäätiölle on mittaamattoman arvokas perintö, jolla voit pelastaa ihmishenkiä.

Tilaa testamenttiopas
Kiitos syöpätutkimuksen, yhä useampi paranee. Mutta saavuttaaksemme uusia läpimurtoja, tarvitsemme sinua. Anna tutkimusmatkan jatkua ja tee testamenttilahjoitus.

Saat meiltä apua
Annamme mielellämme lisätietoa puhelimitse tai sovimme halutessasi kanssasi tapaamisen, jossa kerromme lähemmin testamentin laatimisesta.

Laadi testamentti verkossa
Laillisesti pitävän testamentin voit laatia helposti ja kustannustehokkaasti verkossa. Tarjoamme tämän mahdollisuuden yhteistyössa riippumattoman lakiasiaintoimiston Laillin kanssa.
Neuvontapuhelin sairastuneiden ja läheisten tukena
Syöpäsäätiö turvaa lahjoitusvaroilla syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen tarjottavaa neuvontapalvelua. Maksuton neuvontapalvelu tarjoaa tukea ja keskusteluapua.
Työtä, joka koskettaa jokaista suomalaista

Mihin varat käytetään?
Jokainen elämä on mittaamattoman arvokas. Syöpäsäätiölle tehdyt lahjoitukset ohjataan syöpätutkimukseen ja sairastuneiden neuvontapalveluiden turvaamiseen.

Syöpäsäätiön vastuullisuus
Vastuullisuus tarkoittaa meille terveyden edistämistä kestävällä tavalla ja varainhankinnan läpinäkyvyyttä.

Suomalaiset pitävät syöpätutkimuksen tukemista tärkeänä
Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräys on tutkimuksen mukaan suomalaisten kaikkein mieluisin lahjoituskohde.

Millaista tutkimusta rahoitamme?
Syöpäsäätiö ei ohjaa rahoitusta minkään tietyn syöpätyypin tutkimukseen. Tutkimusaiheen valitsee tutkija ja laatu ratkaisee, tuleeko rahoitusta.

Jaetut apurahat 2022
Syöpäsäätiö on jakanut 93 uutta apurahaa syöpätutkimukseen, yhteensä 7 347 406 euroa.

Lääkkeiden kustannusten nousu nostaa syövänhoidon hintaa
Syövän hoidon lääkekustannukset ovat kasvaneet Suomessa voimakkaasti viime vuosina.
Tilaa uutiskirje
Koskettaako syöpä sinua? Uutiskirjeessämme pääset lukemaan koskettavia tarinoita elämästä syövän kanssa ja ajankohtaista tietoa syöpätutkimuksesta ja kampanjoistamme. Uutiskirje odottaa sinua sähköpostissasi 1-2 kertaa kuukaudessa.
Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.
Löydä oma tapasi auttaa

Tee kertalahjoitus
Pienillä teoilla on suuri merkitys. Tee kertalahjoitus suomalaiselle syöpätutkimukselle.

Kuukausilahjoittajana tuot toivoa
Mikään ei ole arvokkaampaa kuin elämä. Liity Syöpäsäätiön kuukausilahjoittajaksi.

Perusta keräys tai tee tempaus
Haasta lähipiirisi mukaan kartuttamaan lahjoituspottia suomalaiselle syöpätutkimukselle!
Cancerstiftelsen är den största privata finansiären av cancerforskning i Finland. Donationerna stöder också cancerpatienter och deras anhöriga, så att ingen i Finland längre ska behöva dö i cancer. Tillsammans med Finlands Cancerföreningar och Finlands Cancerregister bildar Cancerstiftelsen Cancerorganisationerna.