Haluaako yrityksesi tempaista syöpätutkimuksen hyväksi?
Tutustu tempaisuohjeisiin sekä eri vaihtoehtoihin ja aloittakaa oman tempaisun suunnittelu jo tänään!
Tempaisemalla hyvää
Järjestämällä oman tempauksen yrityksenne tai yhteisönne tukee suomalaista syöpätutkimusta ja syöpään sairastuneita. Samalla vahvistatte tiiminne yhteishenkeä ja teette konkreettisen vastuullisuusteon tärkeän asian puolesta.

Mikä on tempaus?
Tempaus on yhteisöllinen päätös, jolla työporukka, urheiluseura, paikallisyhdistys, kansallinen järjestö tai kokonainen organisaatio voi osoittaa tukensa suomalaiselle syöpätutkimukselle keräämällä varoja sen hyväksi.
Yrityksesi tempaus voi olla esimerkiksi kertaluontoinen liikunta-, kulttuuri- tai taidetapahtuma. Tempaukseen voi liittyä myös tuotemyyntiä. Tempauksella voi kerätä varoja joko Syöpäsäätiölle yleisesti tai Syöpäsäätiön keräysten, kuten esimerkiksi Roosa nauha –keräyksen, merkeissä.
Tempauksella voi aktivoida omaa henkilökuntaa, asiakkaita, ulkoisia sidosryhmiä tai kaikkia näitä yhtä aikaa.

Varojen kerääminen
Yrityksesi tai yhteisösi voi kerätä tempauksen aikana varat omalle tililleen ja lahjoittaa ne jälkikäteen Syöpäsäätiölle, jolloin varainkeruu tapahtuu Syöpäsäätiön keräysluvan puitteissa.
Suosittelemme keräämään varoja ensisijaisesti tapahtuma- tai tuotemyynneistä, esim. osallistumismaksuista tai tuotteiden myyntiosuudesta, sillä vastikkeettomien lahjoitusten kerääminen vaatii keräysluvan Poliisihallitukselta.
Huomioithan, että tutkimukselle tehdyt 850 – 50 000 euron lahjoitukset ovat vähennyskelpoisia yhteisöverotuksessa.
Tempauksen tuen kohteena voi olla:

Suomalainen syöpätutkimus ja sairastuneet

Syöpäsäätiön Munien puolesta –keräys

Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräys

Syöpäsäätiön joulukeräys
Myyntitempauksen järjestäminen
Tempauksen markkinoinnin yhteydessä kannattaa mainita varainkeruulle annetut ehdot, eli keräyksen piirissä olevat tuotteet, keräysaika sekä kaavailemanne, joko euromääräinen tai prosentuaalinen, lahjoitusosuus.
Myyntitempausta ei voi järjestää yksittäisten tuotteiden myynnistä, sillä virallisten kampanjatuotteiden myynti on varattu yhteistyökumppaneillemme, mutta lahjoitusta voi hyvin kerryttää kokonaisen tuoteryhmän, tietyn tuotetyypin tai kokonaisvalikoiman myynnistä.
Pääsääntöisesti myyntitempausten kesto on päivästä kahteen ja maksimissaan keräysaika voi olla viikon mittainen. Mikroyritykset (liikevaihto alle 500 000 euroa) voivat halutessaan tehdä myyntiä yhden kuukauden ajan.

Tempauksen markkinointi
Yrityksesi voi markkinoida tempausta tai tapahtumaa hyvillä mielin etukäteen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tai paikallisilla mainospaikoilla. Digitaalisessa markkinoinnissa voit käyttää tukijamerkkiä.
Tempauksen markkinoinnissa on tärkeä kertoa, että sillä tuetaan Syöpäsäätiötä. Lisäksi on hyvä viestiä, mikä osuus tapahtumatuotoista ja mikä lahjoitussumma lahjoitetaan Syöpäsäätiölle.
Markkinointisisällöissä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että Syöpäsäätiö välttää taisteluretoriikkaa puhuessaan sairastumisesta ja sairastuneista, sillä selviytyminen riippuu lääketieteestä, ei henkilön taistelutaidosta.

Tempauksen markkinointi sosiaalisessa mediassa
Jos organisaatiosi julkaisee sisältöjä tempauksestaan sosiaalisen median kanavissaan, voitte halutessanne merkitä meidät julkaisuihinne ja tarinoihinne.
Löydät meidät nimellä @syopasaatio ja @roosanauha. Jaamme sisältöjä Syöpäsäätiön ja Roosa nauhan omissa sosiaalisen median kanavissa mahdollisuuksien mukaan.
Jaa meille kuvia ja muita sisältöjä tempaisustasi
Otamme tempauksen toteutumisen jälkeen myös mielellämme vastaan valokuvia, kuvankaappauksia verkkosivusisällöistä ja tunnelmia tempaustapahtumasta tai pidemmästä tempausajasta. Nostamme juttuja tempauksista Syöpäsäätiön ja Roosa nauhan verkkosivuilla sekä aika-ajoin somekanavissa.
Voit lähettää tempaustarinasi Lahjoittajapalveluumme: [email protected]
Lisätietoa tempauksen tuen kohteista
Yrityksesi voi tempaista syöpätutkimuksen ja sairastuneiden, Munien puolesta -keräyksen, Syöpäsäätiön joulukeräyksen tai Roosa nauha -keräyksen hyväksi. Lue alta lisää eri vaihtoehdoista.

Tempaise suomalaisen syöpätutkimuksen hyväksi
Suomalaisin lahjoitusvaroin toimiva Syöpäsäätiö tukee syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään, edistää syövän ehkäisyä sekä rahoittaa syöpätutkimusta, jotta kenenkään ei enää tarvitsisi menehtyä syöpään. Syöpäsäätiö on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen tukija Suomessa.
Järjestämällä varainkeruutempauksen Syöpäsäätiölle yrityksesi voi tukea huonoennusteisten, lasten, miesten, naisten tai kaikkien syöpien tutkimusta. Lahjoituksilla tuetaan myös syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään. Yrityksesi voi tempaista syöpätutkimuksen hyväksi ympäri vuoden. Tekemällä lahjoituksen syöpätutkimukselle yrityksenä kaikki 850–50 000 euron lahjoitukset ovat yhteisöverotuksessa vähennyskelpoisia.
Tempaise Syöpäsäätiön Munien puolesta –keräyksen hyväksi
Vuonna 2024 käynnistynyt Munien puolesta -keräys on Syöpäsäätiön tuorein varainhankintakampanja, jossa yhdistimme voimamme Liigan ja MTV:n kanssa. Kampanja tukee eturauhas- ja kivessyöpätutkimusta sekä lisää tietoisuutta miesten syövistä.
Munien puolesta –keräys alkaa helmikuun alkupuolella ja jatkuu maaliskuun loppuun saakka. Mikäli yrityksesi haluaa tukea tempauksellaan miesten syöpien tutkimusta, tempaus kannattaa ajoittaa samaan aikaan Munien puolesta -keräyksen kanssa tai sen välittömään läheisyyteen.
Tempauksen voi myös järjestää isänpäivän tai Movemberin hengessä marraskuussa ja lahjoittaa tempauksella kerätyt varat tammikuussa. Keräykseen voi tehdä lahjoituksen tammikuun alusta elokuun loppuun saakka.

Tempaise Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräyksen hyväksi
Jo vuodesta 2003 Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräyksellä on kerätty varoja suomalaiselle syöpätutkimukselle. Syksystä 2020 alkaen keräys laajeni ja sen avulla tuetaan rintasyövän ja gynekologisten syöpien lisäksi kaikkien syöpien tutkimusta. Lisäksi lahjoitusvaroilla ylläpidetään Syöpäjärjestöjen Luoto-keskustelutukea, jota tarjoavat järjestön sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset.
Roosa nauha -keräys alkaa joka vuosi syyskuun kolmantena torstaina ja jatkuu lokakuun loppuun saakka. Roosa nauha – viikkoa vietetään lokakuun ensimmäisellä viikolla ja Roosa nauha -päivä sijoittuu saman viikon perjantaille.
Vaikka suosittelemmekin järjestämään tempauksia erityisesti Roosa nauha –kampanjan aikana, voi tempauksia järjestää ympäri vuoden. Suosittuja tempausajankohtia ovat ystävänpäivä, naistenpäivä ja äitienpäivä.


Tempaise Syöpäsäätiön joulukeräyksen hyväksi
Syöpäsäätiön joulukeräys kerää varoja syöpätutkimukseen. Lahjoituksen voi ohjata huonoennusteisten, lasten, miesten, naisten tai kaikkien syöpien tutkimukseen. Kiitoksena lahjoituksesta tarjoamme yrityksesi käyttöön sähköisen joulun viestintäpaketin ja huippunäkyvyyttä joulunaikaan.
Syöpäsäätiön joulukeräys avautuu syyskuun alussa ja siihen voi tehdä lahjoituksia aina vuoden loppuun saakka. Keräys käynnistyy näkyvästi marraskuussa. Yrityksesi voi järjestää tempauksen joulukeräykselle koska tahansa kampanja-aikana, mutta suosittelemme ajoittamaan tempaukset marras-joulukuulle ja erityisesti lähelle joulua.

Voit myös perustaa organisaatiosi tempaukselle Syöpäsäätiön oma keräyksen
Oma keräys perustetaan valitun keräyksen tai lahjoituskohteen yhteyteen, jolloin kerätyt varat myös ohjautuvat suoraan haluttuun kohteeseen tai keräykseen.
Oma keräys on mahdollista perustaa myös muutaman urheilutapahtuman merkeissä.
Tempaisuesimerkkejä yrityksiltä ja yhteisöiltä

FORZA x Syöpäsäätiö
Raskaat syöpäuutiset ja huolet saivat Forzan perustajat Salla-Maria Platanian ja Luca Platanian lähes vetäytymään pizzerian perustamisesta. Unelma kuitenkin toteutui ja Forza avattiin tammikuussa 2022 Helsingin Pursimiehenkadulle. Plataniat omistivat Forzan elokuulle 2023 asti ja lahjoittivat lähes kahden vuoden aikana euron jokaisesta myydystä Maritozzo-jälkiruuasta yleislahjoituksena Syöpäsäätiölle.

WIBAX x Syöpäsäätiö & Syöpäsäätiön joulukeräys
Suomessa ja Ruotsissa toimiva Wibax järjesti alkuvuodesta 2024 henkilöstölleen kolmen viikon mittaisen tempauksen, jonka tavoitteena oli lahjoittaa työntekijöiden keräämiä urheilusuorituksia vastaava summa yhdessä valittuun kohteeseen.

PARTAWA x Munien puolesta
Kotimaisia parranhoitotuotteita myyvä Partawa yhdisti voimansa Turmion Kätilöt ja Rytmihäiriö yhtyeiden kanssa ja lahjoitti verkkokauppansa marraskuun myynnistä 5 % Syöpäsäätiön Munien puolesta –keräykseen. Lisäksi kumpikin bändi lupautui lahjoittamaan keräykseen Partawan verkkokauppamyynnin lahjoitusosuutta vastaavan summan kolminkertaistaen kokonaispotin.

NMKSV ry x Roosa nauha & Munien puolesta
Tampereen yliopiston opiskelijajärjestö NMKSV ry järjesti vuonna 2024 opiskelijoille suunnatun hyväntekeväisyys-huutokaupan, jonka tuotot ohjattiin Roosa nauha -keräykseen. Vuonna 2025 he perustivat Munien puolesta –kampanjamme inspiroimana myös oma keräyksen miesten syöpien tutkimukselle, joka sai osuvasti nimekseen Pallojen puolesta.

DINOLIFT x Roosa nauha
Grankulla IFK:n naisten käsipallon edustusjoukkue halusi tukea Roosa nauha -keräystä ja nostaa tietoisuutta kampanjasta lämmittelemällä lokakuun ajan pinkin värisissä pelipaidoissa. Heidän sponsorinsa Dinolift lupauti tuplaamaanjoukkueen keräämän lahjoitussumman.

ESTEE LAUDER x Roosa nauha
Roosa nauha -keräyksen taustalla on kansainvälinen Pink Ribbon -kampanja, jonka aloitti Estée Lauderin miniä Evelyn Lauder. Vuonna 2022 Estée Lauder Finland juhlisti kampanjan 30-vuotisjuhlaa keräämällä henkilöstön voimin liikuntakilometrejä yhteiseen Roosa nauha –pottiin, johon kertyi huikeat 15 000 euroa keräyksen hyväksi.

POLARN O. PYRET x Roosa nauha
Jo useampana vuonna Polarn O. Pyret on lahjoittanut viikon pituisen kampanjan ajan jokaisesta myydystä roosanvärisestä raitavaatteesta 5 euroa lyhentämättömänä Roosa nauha -keräykseen. Mallisto on todella suosittu asiakkaiden keskuudessa ja se myydään usein loppuun jo ennen viikon pituisen myyntiajan päättymistä.

PFIZER x Roosa nauha
Pfizer on tehnyt useana vuonna merkittävän yrityslahjoituksen Roosa nauha -keräykselle ja valaissut toimistorakennuksensa pinkiksi Roosa nauha päivän kunniaksi. Taustalla on halu tukea suomalaista syöpätutkimusta ja syöpäneuvontaa.

COCOPANDA x Roosa nauha
Cocopanda on vuodesta 2018 lähtien lahjoittanut joka vuosi Roosa nauha –viikon viikonlopulle ajoittuvan Pink Weekend -kampanjansa aikana yhden euron jokaista kampanja-aikana tilaavaa asiakasta kohden Roosa nauha -keräykseen.
“Muille tempaisemista harkitseville yrityksille haluan kertoa, että Roosa nauha -kampanjaan osallistuminen on tuonut Cocopandalle positiivista näkyvyyttä ja myyntejä, tehnyt Cocopanda-tiimille hyvän mielen sekä tietty tärkeimpänä tukenut elintärkeää syöpätutkimusta. Win-win-win!” – Anne-Mari, Cocopandan markkinointivastaava
Jäikö kysyttävää tempaisun järjestämisestä?
Jäikö vielä kysymyksiä mielen päälle? Laita viestiä [email protected]. Kiitos, että haluat tukea tapahtumallasi syöpätutkimusta!
Ota yhteyttä
Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.
Suomalaisin lahjoitusvaroin toimiva Syöpäsäätiö tukee syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään sekä rahoittaa syöpätutkimusta, jotta kenenkään ei enää tarvitsisi menehtyä syöpään. Syöpäsäätiö on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen tukija Suomessa. Syöpäsäätiö muodostaa yhdessä Suomen Syöpäyhdistyksen ja Suomen Syöpärekisterin kanssa Syöpäjärjestöt.