Apurahat

Syöpäsäätiö avaa vuoden 2021 apurahahaun

Syöpäsäätiön apurahat syövän biologista, kliinistä, epidemiologista ja psykososiaalista tieteellistä tutkimusta varten julistetaan nyt haettaviksi. Hakuaika on 1.6. – 22.8.2021.

Syöpäsäätiö panostaa tänä vuonna erityisen voimakkaasti kliiniseen syöpätutkimukseen. Syöpäsäätiö pyrkii näillä toimenpiteillä vahvistamaan kliinisen syöpätutkimuksen toimintamahdollisuuksia Suomessa. Kaikki apurahat ovat lahjoitusten mahdollistamia.

Vuoden 2021 apurahahaun erityispiirteenä on kliinisen eli potilaaseen kohdistuvan syöpätutkimuksen erityinen tukeminen. Tämä toteutetaan myöntämällä kaksi kliinistä suurapurahaa, joista toisen mahdollistaa erillinen suurlahjoitus. Lisäksi voidaan myöntää onkologiseen kirurgiaan liittyvää erityisrahoitusta.


Lue lisäksi:

Apurahahaun erityispiirteenä on kliinisen syöpätutkimuksen tukeminen. Yksi rahoitustarpeen esille tuojista on Kliinisen arviointilautakunnan puheenjohtaja, neurokirurgian professori Juha E Jääskeläinen KYS Neurokeskuksesta. Lue haastattelu.


Suurapurahat

Haettavaksi avataan kaksi 450 000 euron suuruista kolmivuotista suurapurahaa syöpätutkimukseen ilman erityistä kohdennusta ja kaksi 450 000 euron kolmivuotista suurapurahaa kliiniseen syöpätutkimukseen.

Muut tutkimus- ja väitöskirja-apurahat

Tutkimusapurahat myönnetään syöpätautien tieteelliseen tutkimustyöhön yhdeksi, kahdeksi tai kolmeksi vuodeksi.  Vuonna 2021 haettavana on tutkijalähtöisten aiheiden lisäksi apurahoja onkologista kirurgiaa koskevaan tutkimukseen. Näiden tarkemmat hakukriteerit kerrotaan hakuohjeessa.

Väitöskirja-apurahan suuruus on 4 000 euroa ja sen voi saada vain kerran.

Rahoitusta haetaan sähköisessä hakujärjestelmässä.  Hakemuksessa on oltava liitteenä tutkimussuunnitelma sekä vastuullisen tutkijan julkaisuluettelo vuosilta 2016–2021. Hakemuksia ei voi täydentää hakuajan jälkeen. Myöhästyneitä tai ohjeista poikkeavalla tavalla laadittuja hakemuksia ei arvioida.

Hakuohjeet ja linkki hakuohjelmaan verkkosivuilla osoitteessa: www.syopasaatio.fi/apurahaohjeet 

Syöpäsäätiö ei myönnä tutkimusapurahoja sellaiselle tutkijalle tai tutkimusryhmälle, joka saa varoja tupakkateollisuudelta. Tupakkateollisuudeksi luetaan yhtiö tai yhtiörypäs, joka saa tuotoistaan valtaosan tupakkatuotteiden valmistamisesta tai markkinoinnista.

Syöpäsäätiö on Suomen merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen tukija, jonka tutkimusrahoitus toteutetaan kokonaan lahjoitusvaroin.

Myönnetyt apurahat julkistetaan marraskuussa 2021.

Lisätietoja: 

Jarmo Wahlfors, tutkimusjohtaja, Syöpäsäätiö, [email protected], puh. 050 410 1456