#Munien puolesta

Tiesitkö, että kivessyöpä on alle 40-vuotiaiden miesten yleisin syöpä? Moni ei tiedä. Siksi yhdistimme voimamme Black Horsen kanssa kivessyövän tietoisuuden lisäämiseksi.

Black Horse ja Syöpäsäätiö yhdessä munien puolesta

Black Horse laukkasi miesten alusasumarkkinoille vuonna 1975 Hattulan Parolasta. Mustasta hevosesta on kasvanut vuosien aikana Suomen suosituin miesten alusvaatebrändi. Black Horsen tuotteissa tärkeintä on mukavuus, istuvuus ja vastuullisuus.

Syöpäsäätiö puolestaan täyttää tänä vuonna 75 vuotta. Olemme olleet miesten puolella lähes alusta alkaen, sillä rahoitimme ensimmäistä eturauhassyövän tutkimukseen liittyvää hanketta vain viisi vuotta säätiön perustamisen jälkeen.

Tänä keväänä yhdistimme voimamme kivessyövän tietoisuuden lisäämiseksi. Munien puolesta -kampanjalla kehoitamme miehiä kivessyövän omatarkkailuun, jotta yhä useampi huomaisi syövän oireet hyvissä ajoin. Kivessyövän ennuste on hyvä, jos syöpä löydetään varhain.

Kampanjatuotteet

Munien puolesta -kampanjan keräystuotteita ovat Black Horsen joustavasta GOTS-sertifioidusta luomupuuvillasta valmistetut aukottomat ja saumattomat bokserit, jotka istuvat täydellisesti ja ovat mukavat päällä koko päivän.

Kampanjatuotteiden pakkauksien sisältä löytyy ohjeet kivesten omatarkkailuun. Lisäksi Black Horse lahjoittaa jokaisesta myydystä kampanjatuotteesta osan miesten syöpien tutkimukseen.

Black Horse luomupuuvilla bokserit 3-pack

  • Koot: S-XXL
  • Materiaali: 95 % GOTS-sertifioitu luomupuuvilla, 5% elastaani.
  • Väri: Leaf + basil + blue ja Khaki+Blue+Black

Lahjoitusosuus: 1,20 € / pakkaus.

Saatavilla K-citymarketeista ja muista hyvin varustelluista K-kaupoista sekä Black Horsen verkkokaupasta ja K-Ruoka verkkokaupasta

Black Horse luomupuuvilla bokserit 2-pack

  • Koot: S-XXL
  • Materiaali: 95 % GOTS-sertifioitu luomupuuvilla, 5% elastaani.
  • Väri: Bering Sea+Blue

Lahjoitusosuus: 0,80 € / pakkaus

Saatavilla Tokmannin verkkokaupasta ja myymälöistä ympäri Suomen.

Ohjeet kivesten omatarkkailuun

Vaikka kivessyöpä on harvinainen, se on kuitenkin yleisin syöpätyyppi alle 35-vuotiailla miehillä. Yli 45-vuotiailla kivessyöpä on hyvin harvinainen. Varhaisessa vaiheessa todettu kivessyöpä voidaan parantaa. Siksi kaikkien miesten kannattaa säännöllisesti tunnustella molemmat kiveksensä.

1. Tutki molemmat kivekset kummallakin kädellä vuorotellen.

2. Pidä kivestä peukalon ja muiden sormien välissä ja pyörittele sitä kädessäsi.

3. Kiinnitä huomiota mahdollisiin kyhmyihin tai muutoksiin kiveksen pinnassa.

4. Jos epäilet kivessyöpää, ota yhteyttä lääkäriin. Lisää tietoa kivessyövästä löydät Ilman syöpää -sivulta.

Kokemuksia elämästä syövän keskellä

Miesten syövät: Puhdas sattuma paljasti kivessyövän

Viime kesä ei mennyt kuten Elias oli olettanut. Kauan odotettu lomamatka ei toteutunut, sillä tieto kivessyövästä muutti suunnitelmat. Niin musiikkia rakastava tuulivoimainsinööri jätti rinkan pakkaamatta ja valmistautui kesähelteiden keskellä syöpäleikkaukseen. Lue lisää

Jan Stenfors: ”Elämässä on käynyt tosi hyvä mäihä”

Kun Hanoi Rocks -legenda näppäilee lempikitaraansa, muu maailma unohtuu. Kitaran soittaminen antaa voimia syöpähoitojen keskellä uutta musiikkia julkaisevalle artistille. Elämä on hyvää ja täynnä unelmia, vaikka syövän osalta tuli ensimmäisinä kuukausina vain huonoja uutisia. Lue lisää

Tietoa miesten syövistä

Eturauhassyöpä on Suomessa yleisin miehillä todettu syöpä. Maassamme todetaan vuosittain noin 5 200 uutta eturauhassyöpätapausta. Eturauhassyöpä on nykyään yleisempi kuin rintasyöpä. Kivessyöpä taas on nuorten miesten yleisin syöpä. Lue lisää

Kiinnostaako kumppanuus?

Ensi vuoden Munien puolesta -kampanjan suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa ja kumppanuuksia solmitaan juuri nyt. Onko yrityksesi vuoden 2024 uusi yhteistyökumppanimme? Tule mukaan!

Kumppanina yrityksesi on mukana varmistamassa, että korkeatasoinen suomalainen syöpätutkimus voi jatkua. Hyväntekeväisyysyhteistyö Syöpäsäätiön kanssa viestii yrityksen arvoista ja vastuullisuudesta eri sidosryhmille. Yhteistyökumppanuus tarjoaa yrityksille myös mahdollisuuden kasvattaa tulosta sekä sitouttaa asiakkaita ja työyhteisöä tärkeän tavoitteen puolesta.

Lisätietoja:
Yritysyhteistyön päällikkö Marika Salonen
Puh. 050 448 8324 tai [email protected]

Yritysyhteistyön koordinaattori Elli Vanhanen
[email protected]

Ota yhteyttä

Soita, laita viestiä tai lähetä oheinen yhteystietolomake.

Yritysyhteistyön päällikkö Marika Salonen
Puh. 050 448 8324, [email protected]

Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.

Lahjoitusvaroin toimiva Syöpäsäätiö on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen tukija Suomessa. Lahjoitusvaroilla tuetaan myös syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään, jotta kenenkään ei enää tarvitsisi menehtyä Suomessa syöpään. Syöpäsäätiö muodostaa yhdessä Suomen syöpäyhdistysten sekä Suomen syöpärekisterin kanssa Syöpäjärjestöt.