Väitöskirja- ja tutkimusapurahat

Syöpäsäätiö tukee Suomessa tehtävää kliinistä, epidemiologista ja psykososiaalista syöpätutkimusta sekä syöpään kohdistuvaa perustutkimusta. Rahoitettavalla tutkijalla tai hankkeella ei saa olla voimassa olevaa tai viimeaikaista tukea tupakkateollisuudelta.

Väitöskirja-apurahat ovat ns. kannustusapurahoja, jollaisen voi saada vain kerran ja sen suuruus on tällä hetkellä 4 000 euroa. Apuraha myönnetään väitöskirjahankkeen loppuvaiheessa oleville hakijoille.
Tutkimusapurahat on tarkoitettu tutkimusryhmien työskentelyn tukemiseen ja ne maksetaan isäntäorganisaation (suorituspaikan) tilille. Apurahasta voi tutkimusorganisaation toimesta maksaa tutkijoiden palkkoja/apurahoja, materiaali-, laite- tai koe-eläinkustannuksia, matkakuluja tms. Syöpäsäätiö ei siis jaa suoraan henkilökohtaisia työskentelyapurahoja.
Tutkimusapurahojen suuruudet vaihtelevat tällä hetkellä yksivuotisesta 50 000 euron rahoituksesta kolmivuotiseen suurapurahaan, jonka yhteissumma on 450 000 euroa.

Apurahat 2020

Syöpäsäätiön myöntämät apurahat vuonna 2020 julkaistaan keskiviikkona 11.11.

Ota yhteyttä

Apurahoihin liittyvissä kysymyksissä [email protected] tai puh. 050 405 8273

Tietoa henkilötietojen käsittelystä

Syöpäsäätiön tieteellisten apurahahakemusten ja myönnettyjen apurahojen käsittelyssä syntyy apurahahakemusten tietokanta -niminen henkilörekisteri. Lue lisää tietosuojasta.