Tapahtumat

Syöpäsäätiön Juhlatoimikunta keräsi loppuunmyydyllä tapahtumalla varoja syöpätutkimukselle

Syöpäsäätiön Juhlatoimikunta järjesti perinteisen Afternoon Tea -hyväntekeväisyystapahtuman suomalaisen syöpätutkimuksen hyväksi Ritarihuoneella Helsingissä. Tapahtuma oli loppuunmyyty jonoksi saakka.

Tapahtuman tuotto ohjataan Juhlatoimikunnan nimeä kantavaan Syöpäsäätiön rahastoon, mistä se tullaan jakamaan apurahoina tutkijoille. Tapahtuman arvat myytiin kaikki loppuun ja arpamyynnin tuotto ohjataan lyhentämättömänä syöpätutkimukseen.

”Juhlatoimikunnan työn tavoitteena on suomalaisen syöpätutkimuksen tukeminen, rahoituksen ja tietoisuuden lisääminen sekä tutkimusvarojen ja tutkijoiden aseman turvaaminen tulevaisuudessa. Haluan sydämellisesti kiittää kaikkia tukijoitamme ja tapahtumaan osallistuneita. Tuellanne on suuri merkitys”, sanoo Juhlatoimikunnan puheenjohtaja Rina Blomqvist.

”Afternoon Tea -tapahtuma oli loppuunmyyty tilaisuus, jossa Syöpäsäätiön Juhlatoimikunnan poikkeuksellisen sitoutuneet vapaaehtoiset onnistuivat upeasti. Afternoon Tea on jo ikoninen ja odotettu tilaisuus, jossa kokoonnutaan yhteen syöpätutkimuksen hyväksi. Lämmin kiitos kaikille osallistujille”, sanoo Syöpäsäätiön varainhankintajohtaja Sari Meller.

Muotinäytöksessä tähtisadetta

Illan kohokohtana nähtiin upea, keväinen salonkimuotinäytös, jonka juonsi Leena Sarvi. Musiikki kohotti tunnelmaa, kun tilaisuudessa kuultiin baritoni Sauli Tiilikaisen esitys Gustav Djupsjöbackan säestyksellä. Tapahtuman juontajana toimi Peter Nyman.

Muotinäytöksessä lavalle astelivat kevätmuotia esittelemään mm. Erja ja Aina Häkkinen, Aira Samulin, Ilkka Vainio, Sauli Koskinen, Jarno Laasala, Mikael Jungner, Kaarina Kivilahti, Kristina Nigmatova ja Emilia Lagus.

Muotinäytöksessä mukana olivat Atelier Torbjörn Tillander, Balmuir, Change, Craft, Fere, Izora Shop, Kati Niemi, KarinaK Vintage, Lalli Design, La Matta, Linda Toye, Lindroos, Marina Rinaldi, Max Mara, Natalina Jewelry, Sauso, Terhi Pölkki, sekä Walter Optiikka. Muotinäytöksen toteutuksesta vastasi Klara Kivilahti.

Tapahtumaa tukivat mm. VEHO Oy, Oy MakroBios Ab, Ministry of Tea, San Pellegrino, Anora Group Oyj, Astiavuokraus Oy Jubilee, Oy Grabbarna Flytt Ab, Lindström Oy ja Oy IBM Finland Ab.

Syöpäsäätiön Juhlatoimikunta täyttää ensi vuonna 25 vuotta

Syöpäsäätiön Juhlatoimikunnan nimeä kantavasta rahastosta on jaettu merkittäviä apurahoja jo vuodesta 1998 lähtien. Toimintavuosiensa aikana Juhlatoimikunta on kerännyt varoja jo noin 2,5 miljoonaa euroa. Apurahoja on jaettu mm. rintasyövän, eturauhassyövän ja suolistosyövän tutkimukseen sekä perinnöllisyyden rooli akuuteissa leukemioissa -tutkimukseen. Syöpäsäätiön apurahalautakunta valitsee tutkijaryhmät, joille Juhlatoimikunnan apuraha myönnetään. Juhlatoimikunta pyrkii joka vuosi myöntämään 100.000 euron apurahan, jonka tutkijan/tutkijaryhmän nimi julkistetaan marraskuussa.

Vuoden 2022 alussa Juhlatoimikunnan puheenjohtajana on toiminut Rina Blomqvist, ja sihteerinä toimii Sari Lönnqvist. Toimikunnan muut jäsenet ovat Maria Aminoff-Backlund, Jaana Hiidenheimo, Erja Häkkinen, Marja Jokelainen, Klara Kivilahti, Vanessa Kurri, Maija Kuusi, Tiina Lencioni, Jaana Palomäki, Sari Puttonen ja Johanna Radeborn.

Teksti: Carita Päivänen


Luitko jo?

Syöpäsäätiön Juhlatoimikunta on järjestänyt jo lähes 25 vuoden ajan, vuodesta 1998, monipuolisia tapahtumia, joiden tuotot ohjataan suoraan suomalaiselle syöpätutkimukselle. Vuosien aikana juhlatoimikunta on kerännyt varoja tutkimukselle jo yli 2,5 miljoonaa euroa. Lue lisää Syöpäsäätiön Juhlatoimikunnasta.

Syöpäsäätiö ja sen tunnetuin keräys Roosa nauha sijoittuivat kärkisijoille suomalaisten mielikuvissa järjestöistä ja keräyksistä, kertoo tuore hyväntekeväisyystutkimus. Lue lisää tutkimustuloksista.