Pääseekö Aava jouluksi kotiin?

Elokuussa 2019 käynnistyi lähes kahden vuoden ajanjakso, josta valokuvaaja ja perhetyöntekijä Iida Kaikkonen yhä toipuu. Se vie kauan, mutta edistysaskeleita on otettu.

Iida ja Heikki eivät tienneet loppukesän kauniista päivistä mitään, sillä he olivat viettäneet kaksi viikkoa sairaalassa juuri vuoden täyttäneen tyttärensä vakavien oireiden vuoksi. Lääkärit uskoivat vahvasti, että Aavalla oli harvinainen suolistoinfektio ja tutkimuksia tehtiin yksi toisensa perään.

Lopulta syy oireille paljastui. Lääkäri kertoi sairaalasängyllä istuvalle perheelle, että Aavan vatsasta on löytynyt syöpäkasvain. ”Kun he sanoivat sen, kuuma aalto meni koko kropan läpi. Tuli epätodellinen olo ja ajattelin, että se oli huono vitsi”, Iida muistelee.

Ikinä ei voi tietää kuka selviää ja kuka ei

Vanhemmat purskahtivat itkuun ja pieni tyttö hämmentyi. Miksi äiti ja isä itkivät ja halasivat häntä lujaa?

Siltä istumalta Uudesta lastensairaalasta tuli Aavan koti. Alkoi käsittämättömältä tuntuvien tapahtumien vyöry ja 48 tunnin jälkeen hoitaja kysyi, miksi Iida itkee ja tärisee. Kävi ilmi, että Iida ja Heikki olivat olleet kaksi päivää syömättä. Yksi hoitajista päätti jäädä katsomaan Aavaa ja vanhemmat pääsivät vihdoin käymään hampurilaisella.

Elämä jatkui sairaalassa. Iida ei halunnut jättää lastaan hetkeksikään, sillä hän pelkäsi menettävänsä Aavan. Huoli oli musertava. ”Lääkäri sanoi, että ikinä ei voi tietää kuka neuroblastoomasta selviää ja kuka ei. Sitten meille kerrottiin, että Aavalla on 70 prosentin todennäköisyys selvitä hengissä”, Iida kertoo tärkeästä toivonpilkahduksesta.

Sairaus erotti perheen kuukausiksi

Ensimmäiset 48 tuntia venyivät kuukausiksi sairaalassa, kun Aavan hoidot aloitettiin. Se ei ollut helppoa, sillä kotona Hollolassa odotti kolmevuotias isoveli Lukas, jolla oli valtava ikävä siskoa, äitiä ja isää.

”Alussa pelkäsin vain, että Aava kuolee. En uskaltanut lähteä pois sairaalasta”, Iida muistelee. ”Onneksi tiesin, että mummo oli Lukaksen kanssa. Videopuheluitakaan ei voitu soittaa, koska Lukakselle tuli niistä niin paha mieli, kun oli kova ikävä. Ja olihan meilläkin.”

Esikoinen alkoi lopulta oireilla ikävän vuoksi niin voimakkaasti, että vanhemmat päättivät vuorotella sairaalareissujen kanssa. Toinen heistä oli jatkuvasti pojan kanssa, kun toinen piti huolta Aavasta. Sunnuntai-iltaisin tehtiin ”läpsystä vaihto”, kun Heikki palasi viikonlopun jälkeen kotiin Lukaksen luo ja Iida matkusti vuorostaan sairaalaan.

Seurasi ajanjakso, kun Iida ja Heikki eivät nähneet toisiaan lainkaan.

Erilaiset tavat käsitellä sairautta

Rankka tilanne vaikutti myös Iidan ja Heikin väliseen suhteeseen. ”Jossain vaiheessa emme jutelleet enää mistään ja tilanne välillämme oli tulehtunut. Tiesimme kuitenkin, että elämme kriisiä ja tämä aika ei ole todellakaan normaalia. Koko ajan vain toivoimme, että jossain vaiheessa tämä kaikki helpottuisi.”, Iida kertoo.

Heidän suurin haasteensa oli kertakaikkisen erilaiset tavat käsitellä Aavan sairautta: ”Emme voineet keskustella, koska minua alkoi heti itkettää. Pelkäsin asioita etukäteen ja Heikki taas eli tässä päivässä.”

Asioiden lopullinen käsitteleminen tuli kuitenkin mahdolliseksi vasta Aavan parantumisen, sitä seuranneen Iidan masennusdiagnoosin ja terapiakäyntien jälkeen.

Taloudellinen tuki sai itkun partaalle

Aavan sairaus sekoitti perheen arjen monella tapaa yhtä aikaa. Koska Iida oli huolissaan oman lapsensa terveydestä, taloudelliset asiat tuntuivat hänestä toissijaisilta.

Silti Iida muistaa, kuinka laskuja tipahteli postiluukusta esimerkiksi sairaalassa vietetystä ajasta, Kela-taksista ja lääkkeistä. ”Onneksi meitä oli kaksi aikuista taloudessa. Entä jos ei pysty käymään töissä, kun lapsi on sairastunut? Omaishoidontuet eivät kata kuluja”, Iida painottaa.

”Me saimme sosiaalityöntekijän avulla taloudellista tukea Syöpäsäätiöltä. Käytimme tuen heti laskujen maksuun. Hyvä kun en itkenyt onnesta, kun joku antaa tällaistakin apua. Se oli iso asia.”

Aava pääsi jouluksi kotiin

Oli suuri kysymysmerkki, päästettäisiinkö Aava kotiin ensimmäisenä jouluna sairastumisensa jälkeen. Iida ja Lukas lähtivät aattona joulunviettoon mummolaan ja toivoivat hartaasti, että pikkusiskokin pääsisi mukaan. Myös joulupukki oli tulossa.

”Sitten Heikiltä tuli viesti, että nyt me lähdetään kotiin ja taksi toi heidät suoraan mummolaan. Se oli meille kaikille ihanaa.”

Aava oli väsynyt ja sairas, mutta onnellinen. Iida muistaa ajatelleensa, että ruualla ja lahjoilla ei ollut mitään väliä, kunhan kaikki olivat paikalla.

Aavan syöpähoidot päättyivät virallisesti uudenvuodenaattona 2020 ja hän pääsi sairaalasta kotiin.  Heikki oli ostanut valtavan määrän ilotulitteita ja Iida mietti, miten elämä aloitettaisiin nyt puhtaalta pöydältä ilotulitteiden saattelemana: ”Lukas otti Aavan kainaloon ja yhdessä he katsoivat raketteja taivaalla. Se oli voimakas ja hyvä tunne.”

Teksti: Anu Koikkalainen
Kuva: Omer Levin

Syöpäsäätiö on Suomen suurin yksityinen syöpätutkimuksen tukija. Lahjoituksilla tuetaan myös syöpään sairastuneita sekä heidän läheisiään. Syöpäsäätiö muodostaa yhdessä Suomen Syöpäyhdistyksen ja Syöpärekisterin kanssa Syöpäjärjestöt.