Rasmus Kujala: ”Kysyin nuorten leskien palstalla, että voiko tästä selvitä?”

”Suru ei ole ensinnäkään mikään työ, joka pitää hoitaa alta pois”, Rasmus Kujala aloittaa. ”Suru on vähän kuin meren aallot, välillä se vaan iskee. Esimerkiksi juuri nyt se iskee rantaan, kun puhun Päivistä. Mutta sellaista se suru on”.

Alussa Rasmuksen suru oli kaikkialla. Hänestä tuntui, että autollakaan ei pystynyt ajamaan. ”Surun pahimmassa vaiheessa kysyin nuorten leskien palstalla, että voiko tästä selvitä? Joku vastasi, että hänellä oli helpottanut kolmen vuoden päästä”, Rasmus muistelee.
”Sain pienen palan uskoa ja päätin, että tästä voi selvitä, koska joku muukin oli selvinnyt. Fokusoin kaikki voimani tähän ajatukseen. Kun vuosi pyörähti niin olo helpotti ja fyysiset oireet hävisivät. Jokainen juhlapäivä oli koettu ja niistä oli selvitty. Silloin tapahtui selkeä muutos.”

Rakentava ja rakastava palaute auttoi

Kahden alle kouluikäisen lapsen yksinhuoltajuus pelotti alussa. Ammattimuusikkona Rasmus oli viettänyt satoja päiviä vuodessa tien päällä. Yhtäkkiä hän oli vastuussa aivan kaikesta.

”Etenkin talvi ja vaateruljanssi pelotti. Ajattelin, että jos ensimmäisestä talvesta selviän niin sitten selviän mistä vaan. Ihanasti tarhan täditkin ovat ottaneet huomioon tilanteemme ja he kyllä kertovat, jos talvella tarvitaan paksummat rukkaset”, Rasmus naurahtaa.
”Minulla ei ole onneksi vaikeuksia ottaa vastaan rakentavaa ja rakastavaa palautetta naisilta. Siksi olen ehkä selvinnytkin. Pystyn myöntämään oman riittämättömyyteni. Minulle ei ole ongelma soittaa siskolle ja sanoa, että nyt en selviä.”

Pimeys ei voittanutkaan

Sitten tuli kaunis päivä, kun Rasmus oli lasten kanssa rannalla ja enää ei itkettänyt. ”Pimeys ei voittanutkaan”, Rasmus sanoo ja hymyilee leveästi.

Alkoi vaihe, jossa Rasmus kysyi päätöksiinsä Päivin apua. ”Päivi oli ikäänkuin olkapäälläni ja hän sanoi hymyillen mitä minun kannattaisi tehdä. Päivi alkoi elämään sisälläni iloisena ja terveenä. Hänen takiaan minä teen parempia ratkaisuja”, Rasmus myöntää.

Jaettu suru puolittuu

Rasmuksen perheessä puhutaan avoimesti kaikesta, myös kuolemasta ja surusta. ”Meidän koko perheelle on tehnyt hyvää puhua tästä aiheesta. Vai miltä suru on sinusta tuntunut Beata?”, Rasmus kysyy ja katsoo vieressä istuvaa tytärtään.

”Silloin kun surettaa tarvitsen lohtua. Silloin isi ottaa syliin ja halaa lujaa. Isi sanoo, että sä olet rakas ja harmi, että äiti kuoli”, Beata kertoo omista kokemuksistaan.
”Niin, jaettu suru puolittuu ja jaettu onni tuplaantuu, sitenhän se menee”, Rasmus lisää.

Elämä hymyilee jälleen

Rasmuksen perheen elämä näyttää nyt hyvältä. Rasmus on uudessa parisuhteessa ja hän on lopettanut kokin työt, jotka ajoivat hänet työuupumukseen. ”Sitä seurasi puolentoista vuoden itsensä etsiminen ja tuntui helpottavalta, kun pääsin kouluun”, Rasmus iloitsee. Mies on nyt päätoiminen opiskelija ja hän valmistuu kesällä sosionomiksi.

Rasmus kokee itsensä onnekkaaksi, kun ymmärsi jättää muusikon ja kokintyöt taakseen. ”Jotenkin olen aina miettinyt, että asioilla on tarkoituksensa.”

Filo on toisella luokalla ja Beata jo neljännellä. Filo on innostunut jalkapallosta ja Beata puolestaan ratsastuksesta. “Laskettelu on sellainen hurjapäinen juttu, josta koko perheemme on oikein kunnolla innostunut. Siellä mennään kaikki mahdolliset hyppyrit”, Rasmus muistelee talven yhteistä lomamatkaa.

Rasmus kaipasi alkuaikoina itse vertaistukea ja apua etenkin käytännön asioissa, kuten tukitoimien haussa. Nyt Rasmus haluaa tarjota vertaistukea myös muille sitä tarvitseville. ”Usein kun olen ollut mukana jossain haastattelussa kertomassa omista kokemuksistani, minulle on tullut useampia yhteydenottoja nuorilta lapsiperheiltä, joissa on samakaltaisia tilanteita ja heidän kanssaan olen käynyt vertaistuellista keskustelua.”

On uskallettava hypätä tyhjyyteen

Päivin kanssa vietetty aika saa Rasmuksen tuntemaan kiitollisuutta. ”Sain kunnian olla hänen vierellään ja tehdä hänen kanssaan kaksi lasta”, hän toteaa.
”Päivin kuolemasta opin myös sen, että asiat pitää tehdä nyt. Päiväkin jotain sellaista, mikä ei ole sinulle hyväksi, on liikaa. Sen olen oppinut, että jahkailemalla vain juutut. On uskallettava ottaa hyppy tyhjyyteen. Just do it”, Rasmus kannustaa.
”Vaikeinta on vain tietää mitä haluaa. Sitten kun sen tietää niin töppöstä vaan toisen eteen –eikö niin?”

Korona-aika on vaikuttanut ihmisiin eri tavoin ja iloa, toivoa ja yhdessäoloa kaipaa jo varmaan moni. Etenkin syöpään sairastuneet ja heidän läheiset saattavat kokea entistäkin suurempaa pelkoa ja epävarmuutta. Rasmus kehottaa ostamaan läheisille kukkia, sillä ne ilahduttavat aina. Beatan mielestä kotieläimet ja niiden silittely tuo iloa. ”Toivoisin, että kaikki voisivat nähdä valon ja elämän kuoleman keskellä. Myös koronan tai syövän keskellä on elämää”, Rasmus päättää.

Teksti: Anu Koikkalainen
Kuvat: Jani Laukkanen

Syöpäsäätiö on Suomen suurin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja. Lahjoituksilla tuetaan myös syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään. Syöpäsäätiö muodostaa yhdessä Suomen Syöpäyhdistyksen ja Syöpärekisterin kanssa Syöpäjärjestöt.