Kun toivo parantumisesta viedään
”Menetimme ystävämme rintasyövälle vain vajaat viisi kuukautta sen jälkeen kun hän oli saanut diagnoosin. Syöpähoidot ovat Suomessa maailman huippuluokkaa ja nykypäivänä moni syöpä on kehittyneillä hoitomuodoilla ja lääkkeillä voitettavissa. Edelleen on kuitenkin myös heitä, jotka sairastuvat ja häviävät elämänsä suurimman taistelun.”
Rakkaan ystävän sairastuminen parantumattomaan syöpään on kammottavaa. Se on tajunnan räjäyttävä shokki sairastuneelle, hänen perheelleen ja läheisilleen. Voi vain kuvitella, miltä tuntuu tietää olevansa parantumattomasti sairas ilman tietoa siitä, kuinka monta päivää, viikkoa tai ehkä kuukautta on vielä jäljellä.
Paljon tunteita ja kysymyksiä
Kokemuksemme läheisen ihmisen sairastumisesta parantumattomasti on herättänyt paljon tunteita ja kysymyksiä. Mitä jää jäljelle, kun meiltä viedään toivo? Miltä tuntuu, kun pitää tietoisesti luopua toisesta tiimalasin hiekan valuessa nopealla tahdilla?
Ystävämme oli perheenäiti ja parhaassa aktiivisessa työiässä. Oli äärettömän vaikeaa katsoa hänen luopumista elämästä. Osasimme vain kulkea vierellä ja hiljaisesti tukea toista elämän jään pettäessä yllättäen jalkojen alta.
Ajatukset avun tarpeesta täyttivät pään, mutta työkaluja tilanteen käsittelyyn ei vain tuntunut löytyvän.
Miltä tuntuu kun kuolee?
Otimmekin yhteyttä Syöpäjärjestöjen neuvontapalveluun sähköpostitse ja saimme sieltä todella lohdullisen vastauksen. Kyselimme neuvontahoitajalta ystäväämmekin mietityttäneitä asioita, kuten ”miltä tuntuu kun kuolee?”. Tiedustelimme myös, kuinka läheisiä ja lapsia pystyisi tukemaan ja löytyykö mitään kirjallisuutta asiasta ja kuoleman kohtaamisesta. Saamastamme vastauksesta oli todella apua, ja sain välitettyä tietoa sairastuneelle ystävällenikin.
Rakkaalle ihmiselle voi vain toivoa mahdollisimman kivutonta loppuaikaa. Vakavasti sairastuneen ihmisen on tärkeää tietää ja tuntea, että hän saa vastauksia häntä vaivaaviin kysymyksiin. Nämä kysymykset voivat olla hyvinkin konkreettisia, kuten kivun lievitys kuoleman lähestyessä tai kuka on kanssani kuoleman hetkellä: eihän minun tarvitse olla silloin yksin. Tärkeintä on, että emme hylkää ihmistä, joka on sairastunut.
Ystävämme kuolema oli rauhallinen rakkaiden läsnä ollessa. Hän jää elämään kaikessa tekemässään, sanomassaan, lapsissaan – hän on edelleen kanssamme aina.”
Marja Maltolahti ja Marika Korkala
”Otimmekin yhteyttä Syöpäjärjestöjen neuvontapalveluun sähköpostitse ja saimme sieltä todella lohdullisen vastauksen.”