Minun tarinani

Isäni lähti laulujen saattelemana

Isän syöpä opetti Lotta Hintsalle, että toisen kipua ei voi ottaa pois eikä läheisen puolesta voi sairastaa. Isän viimeisinä päivinä Lotta lauloi sankarinsa lempilauluja ja oli pelosta huolimatta kiitollinen siitä, että mitään ei jäänyt sanomatta.

Lokakuussa Lotan herätyskello soi kolmelta aamuyöllä. Polvi reistaili edellisen ultrajuoksun jäljiltä ja fysioterapeutti oli suositellut hänelle korkeintaan puolentoista tunnin juoksua. Lotta päätti silti juosta Kuusamon kuuluisan Karhunkierroksen ja nyt oli aika lähteä.

Juoksulla oli kaksi tehtävää: hän halusi kunnioittaa isänsä muistoa ja kerätä varoja syöpätutkimukselle. ”Yrittämättä ei kerätä senttiäkään, joten päätin vaikka ryömiä”, Lotta selventää.

Ja niin Lotta juoksi. Jalassa olivat kuivan kelin kengät, koska hän oli ajatellut, että lämpimän kesän jälkeen hyvä sää jatkuu ja polku on kuiva. Lunta oli satanut polveen asti ja sitä tuprutteli koko ajan lisää. Oli sysipimeää, jäistä ja jalka upposi joka askelmalla hankeen.

Etenemistä ei voinut aina kutsua juoksuksi, mutta oleellista oli, että Lotta jatkoi 87 kilometriä. Kyky äärimmäisiin suorituksiin olisi tuskin ollut mahdollista ilman isän oppeja.

Vastausten sijaan oikeat kysymykset

Viime aikoina Lotta on miettinyt isää paljon. Hetket, kun isä palaa mieleen ovat yleensä niitä, kun pitää valjastaa sisu käyttöön.

”Isä oli älyttömän älykäs ja viisas. Sain viedä hänelle elämän ydinhuolia ja häneltä löytyivät oikeat kysymykset, jotka johtivat miettimään asiaa syvemmin”, Lotta kertoo. ”Silti isällä oli pilke silmäkulmassa. Osa sisukkuutta on se, että ei ole liikaa hampaat irvessä vaan pieni hymy huulilla.”

Jotkin tilanteet ovat nimittäin niin hankalia, että huumorikin on valjastettava apuun, jos meinaa selvitä. Siltä Lotasta tuntui esimerkiksi vuorikiipeillessään Pakistanissa, kun hän oli harjanteella, joka kirjaimellisesti suli alta. Pienikin harha-askel saattoi aloittaa lumivyöryn.

”Voihan vitsi, kyllä tästä sinnikkäästi pitää johonkin suuntaan jatkaa, kun ei tähänkään voi jäädä”, Lotta tuumi tuolloin.

Aitoa nöyryyttä ja tekemisen meininkiä

Lotan Isällä Aki Hintsalla oli erityinen taito kohdata ihmisiä. Lotta ajattelee, että aito nöyryys, tekemisen meininki ja halu auttaa tekivät hänestä erityislaatuisen. ”Isälle oli ykshailee mikä oli tittelisi. Hän kohtasi Etiopian slummissa elävän ihmisen samalta viivalta kuin Bahrainin prinssin formulavarikolla.”

Isä sairasti haimasyöpää kuusitoista kuukautta. Kaikki kivet käännettiin ja isä teki kaikkensa, että elämä voisi jatkua. Lotta seurasi sairauden eri vaiheita vierestä ja oppi syvästi, että kipua ei voi ottaa toiselta pois, eikä läheisen puolesta voi sairastaa, vaikka kuinka haluaisi.

Isän sairauden myötä kaikki muurit katosivat heidän väliltään. Mitään ei jätetty sanomatta.

Loppuun saakka isän rinnalla

Lotta sai viettää viimeiset päivät isänsä rinnalla. Kaiken jälkeen hän ajattelee, että se on yksi hienoimmista lahjoista, vaikka se oli myös pelottavaa.

”Kun menin isän luokse Sveitsiin, en ajatellut, että viiden päivän päästä on isän aika lähteä”, Lotta toteaa. Isän elämän loppumetreillä hän teki pieniä asioita, joista tuli isälle iloa. Isä pyysi Lottaa hieromaan häntä ja Lotta hieroi. Kipujen keskellä Lotta lauloi isälle uudestaan ja uudestaan tämän lempilauluja.

”Lopulta rukoukseni oli, että saisipa isä armoa. On kamalaa nähdä, kun toisella on niin paljon kipuja ja paha olla.”

Rakastettu urheilulääkäri kuoli perheensä ympäröimänä 58-vuotiaana. Raskas kokemus toi taivaan lähemmäksi Lottaa.

”Olin nähnyt isän sankarina koko hänen elämänsä ajan, mutta lopussa näin isän ihmisenä.”

Pitkästä aikaa perhejoulu

Viime joulut Lotta on ollut vuorikiipeilemässä Pakistanissa ja Etelä-Amerikassa. Tänä jouluna Lotta pääsee pitkästä aikaa viettämään perhejoulua Lappiin.  Joulutunnelma saapuu, kun kaikki laskeutuvat yhdessä joulurauhaan ja päästävät irti arjen kiireistä ja paineista.

”Myös isäni oli ehdottomasti jouluihminen. Isällä oli tarkka ohje joulukinkun kuorrutukseen. Sen ehdin onneksi kirjoittaa ylös”, Lotta hymyilee. Isä oli myös tarkka kuusesta ja hän laittoi aina tähden huipulle. Hän rakasti myös saunaa ja sellainen rakennettiin aina lähelle asuinpaikasta riippumatta. Etiopiassa löylyjä lyötiin kontissa.

Joulun hiljentymiseen liittyy myös isän muisteleminen. Lotta palaa syvemmin isänsä oppien äärelle ja hakee niistä viisautta: ”Tiedätkö, kuka olet titteleiden ja roolien takana? Tiedätkö, mitä haluat? Kontrolloitko elämääsi, eli sitä miten reagoit ja toimit tilanteissa?”, isä kysyy.

Rehelliset vastaukset vievät Lottaa eteenpäin surusta huolimatta.

Teksti: Anu Koikkalainen
Kuvat: Tuukka Kiviranta

Apuasi tarvitaan.

Jokaiselle sairastuneelle ja sairastuneen läheiselle lahjoituksesi on mittaamattoman arvokas. Tee lahjoitus syöpään sairastuneiden hyväksi.

Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.