Minun tarinani

Laura Rantakoivu: ”Ensimmäinen jouluni ilman sinua, rakas”

Onko pian joulu? Oliko tässä välissä syksy? Laura ei ole aivan varma, sillä aika pysähtyi lämpimänä heinäkuun päivänä, kun hänen aviomiehensä menehtyi uusiutuneeseen syöpään.

Kaikki tapahtui yllättävän nopeasti. Laura oli pitänyt itseään sitoutumiskammoisena, mutta melkeinpä heti Ramin tavattuaan hän tajusi, että tämä oli tässä.

Rami oli niin valoisa ja ihmisläheinen, että Lauran oli helppo olla hänen kanssaan. Vaikka Lauraa pelotti, hän uskalsi yrittää suhdetta. ”Onneksi”, hän sanoo hiljaa.

Mitä enemmän Laura tutustui ensihoitajan ammatista haaveilevaan Ramiin, sitä enemmän miehestä paljastui ihania piirteitä. Elämänilo ja aito hyvyys tekivät Lauraan syvän vaikutuksen.

”Välillä tuntui, että Rami oli liian hyvää ollakseen totta. En uskonut, että tällaisia rakkaustarinoita voi olla olemassa”, Laura kertoo. ”Luulin, että niitä on vain saduissa ja elokuvissa ja sitten sain itse sellaisen kohdalleni”.

Ensimmäinen yhteinen joulu

Pariskunta vietti ensimmäistä yhteistä jouluaattoa Lauran perheen luona. Rami oli innoissaan jouluruuista ja halusi pitää tonttulakkia päässään. ”Kinkkua piti saada joka aterian yhteydessä, hän laittoi sitä varmaan riisipuuroonkin”, Laura naurahtaa.

Rami oli kuin luotu joulupukiksi. Kun Lauran sisarukset saivat lapsia, Rami sai olla iloinen, murteella kalkattava pukki, joka otti hassuttelullaan huomioon sekä aikuiset että lapset.

Viimeinen yhteinen joulu oli poikkeuksellisen ihana. Rami oli selvinnyt leukemiasta ja kaksikko oli kiitollinen saamastaan uudesta mahdollisuudesta. Pariskunta halusi lähettää tuttavilleen Syöpäsäätiön joulukortit, koska he halusivat tukea kaikin mahdollisin tavoin syöpätutkimusta. Se oli heidän tapansa kiittää siitä, että Rami oli elossa.

Kuvaaja Jimi Soinila

”Kun selvisi, että Ramia ei voida parantaa, hän halusi antaa elämän
mahdollisuuden muille.”

Niin myötä- kuin vastoinkäymisissä

Sitten tuli koronakevät ja alkoi käsittämättömien tapahtumien sarja. Ramin syöpä uusiutui ja melko pian lääkäriltä tuli tieto, että sitä ei pystytä parantamaan.

”Leukemian uusiutuminen oli molemmille shokki”, Laura toteaa. ”Tunteet vaihtelivat epätoivosta toivoon.  Kun lääkäri lopulta totesi, että nyt siirrytään hoitokotiin, oli pakko hyväksyä todellisuus.”

Alkoi saattohoito.

Lauraa pelotti, että kukaan ei uskalla tulla katsomaan heitä. Toisin kävi. Pariskunnan luona vieraili jatkuvasti ihmisiä ja ihana hoitohenkilökunta oli aidosti läsnä. ”Meidän olomme yritettiin tehdä mahdollisimman hyväksi ja he kyllä onnistuivat siinä täydellisesti”, Laura kiittää.

”Hoitohenkilökunta oli aivan innoissaan, kun he kuulivat, että haluamme uusia vielä häävalamme.”

Kuolemakaan ei meitä erota

Ramin kuolinaamuna Laura pukeutui samaan valkoiseen mekkoon, joka hänellä oli yllään kihlajaisjuhlissa. Sairaalapappi saapui ja Laura asettui Ramin vierelle sängyn laidalle.

Niin Laura ja Rami uusivat vihkivalansa. Rami oli tokkurassa, mutta sai sanottua vielä kerran: ”Tahdon”. Laurasta tuntui, että asiat menivät niin kuin oli tarkoitettu. Myöhemmin samana päivänä hänen sydämensä hajosi palasiksi.

Tuli tuska, niin suuri, että yhdenkään ihmisen ei ole tarkoitus sellaista kokea. Siltä Laurasta tuntui.

Edessä olivat hautajaiset, jotka Laura ja Rami olivat yhdessä suunnitelleet. ”Rami halusi, että hänen hautajaisissaan juhlitaan elämää ja niin kävi. Tuntuu hassulta sanoa, mutta vaikeaan päivään mahtui paljon naurua, yhteistä läsnäoloa ja rakkautta. Niistä tuli juuri sellaiset, kuin Rami toivoi.”

Läheisten avulla Laura selvisi elämänsä vaikeimmasta päivästä. Uurnanlasku oli myöhemmin Hatanpään Arboretumissa, samassa paikassa, jossa Rami aikoinaan kosi Lauraa. ”Tuntui tärkeältä, että ympyrä sulkeutui juuri siellä.”

Lohtu tulee hyvistä sanoista ja teoista

Lähestyvä joulu tuntuu nyt pelottavalta.  ”En oikein tiedä, että miten tässä tulisi toimia. Olisipa joku ohjekirja, että miten kuuluu viettää ensimmäistä joulua leskenä”, Laura tunnustaa.

”Varmaan etsin jonkin valokuvan ja laitan sen joulupöydän ääreen. Haluan löytää tavan kunnioittaa Ramia ja ottaa hänet mukaan perhejuhlaan.”

Lohtua ja voimaa Laura saa ihmisten hyvistä sanoista ja teoista. Hän on kerännyt Ramin kanssa yli 40 000 euroa syöpätutkimukselle ja Ramin kuoleman jälkeen tutkimuksen tukeminen tuntuu entistä tärkeämmältä.

Pariskunta aloitti syöpätutkimuksen tukemisen, kun Rami oli vielä elossa. Rami halusi tuolloin, että myös muut saisivat mahdollisuuden elää. Kun selvisi, että Ramia ei voida parantaa, hän halusi antaa elämän mahdollisuuden muille. ”Hopeareunus tämän kaiken keskellä on se, että isot pyörät ovat lähteneet pyörimään. En olisi ikinä uskonut, että tällainen tavallinen tallaaja voi kerätä tuollaisen potin syöpätutkimukselle”, Laura hymyilee.

Toisinaan Laura palaa takaisin paikalle, jossa Rami aikoinaan kosi häntä. Hän istuu samalla penkillä, jossa he katselivat auringonlaskua ja suunnittelivat tulevaisuutta. On olemassa paikka, jossa Laura voi muistella Ramia ikuisesti.

Teksti Anu Koikkalainen

Kuvat Tuukka Kiviranta

Lauraa on haastateltu myös mm. MTV Uutisten verkkosivuille. Lue Lauran haastattelu.

Elämä on paras lahja

Jokainen elämä on mittaamattoman arvokas.
Syöpäsäätiön joulukeräys on käynnissä.
Lahjoituksesi vie meitä kohti tulevaisuutta,
jossa kenenkään ei tarvitse menettää rakkaintaan syövälle.

Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.