Apurahat

Cancer Foundation Finland Prize myönnetty professori A. Mathew’lle

Cancer Foundation Finland Prize -palkinnon tarkoituksena on kannustaa väestöpohjaista syöpärekisteröintiä ja siihen pohjautuvan tutkimuksen kehittämistä Intiassa.

Palkinto myönnettiin professori Aleyamma Mathew’lle Intiaan. Palkinto on 5 000 euron suuruinen tutkimusapuraha.

Tunnustusta Syöpäjärjestöjen ja Intian väliselle yhteistyölle

Palkinnon perustana on jo 1980-luvulla alkaneen Suomen Syöpäyhdistyksen, Syöpäsäätiön, Tampereen yliopiston ja Intian osavaltioiden syöpärekistereiden välisen yhteistyön jatkaminen uudessa muodossa. Yhteistyön tavoitteena on ollut kouluttaa syöpäepidemiologian asiantuntijoita kehittyvien maiden olosuhteisiin. Palkinnon avulla vuosikymmenien aikana rakennettu yhteys Intian ja Suomen välillä säilytetään ja sitä on mahdollistaa kehittää.

Ensimmäinen Cancer Foundation Finland -palkinto myönnettiin vuonna 2018 professori Rajesh Dikshitille Intiaan.

Palkinto annetaan joko yleisen syöpärekisterien kehittämistyön tai erityisen epidemiologisen tutkimuksen perusteella.

Merkittävä syöpärekisterin kehittäjä Intiassa

Professori Mathew on osallistunut aktiivisesti Intian syöpärekisteriverkoston kehittämiseen yli 30 vuoden ajan. Hän on osallistunut syöpäepidemiologisena tutkijana Aasia-Oseanian alueen syövänehkäisyorganisaatioon ja toiminut vierailevana tutkijana Yhdysvaltain kansallisessa terveysinstituutissa (NIH). Mathew on suorittanut tohtorintutkinnon Suomessa Syöpäjärjestöjen tuella.

Mathew´n Cancer Epidemiology -lehdessä julkaistussa tieteellisessä artikkelissa hyödynnetään syöpäilmaantuvuuden 40 vuotta jatkunutta rekisteröintiä. Syöpäkohtaisia ilmaantuvuuksia vertaillaan tunnettujen riskitekijöiden kuten tupakoinnin ja lihavuuden muutoksiin vastaavalla aikajaksolla 1980-luvulta 2010-luvun alkuun. Tutkimuksessa havaittiin uusien syöpätapausten kaksinkertaistuneen tarkastelujaksolla 3.5 miljoonasta seitsemään miljoonaan.

”Professori Mathew yhdistää julkaistussa työssään oman pitkän kokemuksensa Keralan Trivandrumin syöpärekisterin kehittämisestä ansiokkaasti koko Intian syöpätaakan arviointiin. Intian syöpärekistereiden aineistot yhdistetään ja vertaillaan syöpätautikohtaisesti ilmaantuvuuksien muutoksia riskitekijöiden muutoksiin”, sanoo Tampereen yliopiston Syöpäepidemiologian professori ja Suomen Syöpärekisterin tilastojohtaja Janne Pitkäniemi.

”Intian syöpätaakan arviointi on tärkeää maailmanlaajuisesti ikääntyvän ja nopeasti kasvavan väestö takia. Tämä työ auttaa kohdentamaan ehkäisytyötä paremmin”, jatkaa Pitkäniemi.

Thiruvananthapuramin syöpäkeskus, jonka johtajana professori Mathew toimii, on julkaissut yli 500 tieteellistä julkaisua. Tämä on merkittävä saavutus.


Luitko jo nämä?
  • Syöpäsäätiö jakoi syksyllä 2022 syöpätutkimukseen apurahoja ennätykselliset 7,35 miljoonaa euroa.
    Lue koko uutinen täältä.
  • Ketkä saivat apurahojamme? Kurkista täältä, keille Syöpäsäätiön apurahat 2022 myönnettiin.