Yleinen

 Roosa nauha -keräys tukee kaikkia syöpään sairastuneita

Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräys tukee ensi kertaa rintasyöpätutkimuksen lisäksi myös muiden syöpien tutkimusta. Keräys tavoittelee kolmea miljoonaa euroa syöpätutkimukselle. Muusikko Juha Tapio painoi nauhaan sormenjälkensä.

Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräyksen tuotoilla tuetaan syksystä 2020 alkaen rintasyöpätutkimuksen lisäksi myös muiden syöpien tutkimusta. Roosa nauha -keräyksen suosio ja tuotot ovat viime vuosina kasvaneet ja sen myötä on mahdollista suunnata rahoitusta syöpätutkimukselle laajemmin.

– Roosa nauha -keräyksen kasvaneet tuotot antavat mahdollisuuden tukea yhä vaikuttavammin tutkimusta. Meille on tärkeää, että Roosa nauha -keräys ja sille tehdyt lahjoitukset hyödyttävät kaikkia syöpään sairastuneita, sanoo Syöpäsäätiön pääsihteeri Sakari Karjalainen.

Suomessa tehty uraauurtavaa syövän periytyvyystutkimusta

Roosa nauha -keräys nostaa tänä syksynä esille syöpäalttiuden periytyvyyttä. Noin joka kymmenenteen syöpään liittyy perinnöllinen alttius. Syöpä ei periydy, ainoastaan geenivirhe, joka voi aiheuttaa syövän, periytyy.

Syöpäsäätiö on rahoittanut syövän periytyvyystutkimusta 1990-luvulta alkaen, jolloin syövän alttiusgeenejä tunnistettiin ensimmäisen kerran.  Suomalaiset tutkijat ovat olleet mukana löytämässä sekä rintasyövälle että perinnölliselle paksusuolisyövälle altistavia geenejä ja geenivirheitä.

Pitkäjänteinen panostaminen syöpätutkimukseen on lisännyt merkittävästi ymmärrystä perinnöllisistä tekijöistä syöpien taustalla. Riskitekijöiden toiminnasta ei vielä kuitenkaan tiedetä riittävästi. Vielä ei pystytä selittämään, miksi yhdelle geenivirheen kantajalle syntyy syöpä ja toiselle ei.

Tutkimusta geeneistä tarvitaan lisää, jotta yhä yksilöllistetympiä hoitoja pystytään kehittämään.

Periytyvyysneuvonnasta tukea huolestuneille

Syöpäjärjestöt tarjoaa maksutonta periytyvyysneuvontaa jokaiselle, joka on huolissaan mahdollisesta omasta tai läheisensä perinnöllisestä syöpäalttiudesta. Periytyvyysneuvonnassa tehdään mahdollisen perinnöllisen syöpäriskin alkuselvitys. Tarvittaessa tehdään lähete jatkokartoitukseen oman alueen yliopistosairaalan perinnöllisyyslääketieteen yksikköön.

Syöpäsäätiö rahoittaa maksuttomat neuvontapalvelut muun muassa Roosa nauha -keräysvaroista. Syöpäjärjestöjen periytyvyysneuvontaan voi ottaa yhteyttä puhelimitse 0800 19414 ja verkossa.  Neuvontaa antavat myös alueelliset syöpäyhdistykset.

”Taide ja tiede ovat lähellä toisiaan, sillä molempien maali on yhteinen: tehdä elämästä parempaa.”

Tämän vuoden Roosa nauhan suunnittelija on suomalaisten rakastama muusikko Juha Tapio. Nauhassa on Juha Tapion sormenjälki muistuttamassa siitä, että jokainen meistä jättää toiseen ihmiseen jäljen. Juha Tapio haastaa suomalaiset tukemaan keräystä ja samalla näyttämään, että olemme maailman välittävin kansa.

-On hienoa olla mukana Roosa nauha -keräyksessä juuri tänä vuonna, koska keräyksellä tuetaan ensimmäistä kertaa kaikkien syöpien tutkimusta. Toivon, että saamme yhä vaan enemmän ihmisiä mukaan keräykseen, sanoo Juha Tapio.

Juha Tapion sormenjälki koristaa rintanauhan lisäksi tämän syksyn uutuustuotetta Roosa nauha -ranneketta. – Se, että välittää ja kantaa nauhaa tai ranneketta, on pieni mutta merkittävä ele kaikille syövän kanssa eläville.

Nauhoilla, tuotteilla ja lahjoituksilla syöpää vastaan

Roosa nauha -keräys on käynnissä 1.11. asti. Neljän euron hintaisia Roosa nauhoja myyvät K-ryhmän kaupat, S-ryhmän ketjut ja Lindex sekä alueelliset syöpäyhdistykset ympäri Suomen. Uutuustuotetta Roosa nauha -ranneketta on myynnissä Keskon ja S-ryhmän myymälöissä rajallinen määrä. Rannekkeen hinta on yhdeksän euroa.

Syöpätutkimusta voi tukea myös ostamalla myynnissä olevia Roosa nauha -kampanjatuotteita. Lahjoituksen keräykseen voi tehdä 

  • verkossa osoitteessa roosanauha.fi 
  • lahjoitustililleFI20 2344 1800 0032 29 viitteellä 5445 ja yritykset viitteellä 54451
  • tekstiviestillä: tekstaa ROOSA numeroon 16499 (10 euron lahjoitus veloitetaan puhelinlaskussa)
  • MobilePaylla: lahjoita haluamasi summa numeroon 55714

Roosa nauha -päivää vietetään perjantaina 9.10. Hyväntekeväisyysohjelma Roosa nauha Tanssii Tähtien Kanssa nähdään livelähetyksenä MTV3:lla sunnuntaina 1.11.