Tiedote

Syöpää sairastavien avustushakemusten määrä kasvoi räjähdysmäisesti – Syöpäsäätiön joulukeräyksellä apua

Syöpäpotilaat hakevat taloudellista apua yhä useammin. Syöpään sairastuminen voi jopa kaataa perheen talouden. Avustushakemusten määrä on kymmenessä vuodessa lähes kymmenkertaistunut. Syöpäsäätiö avaa joulukeräyksen taloudellista tukea tarvitsevien syöpää sairastavien auttamiseksi. Joulukeräys käynnistyy 15.11.

Syöpäpotilaiden tekemien avustushakemusten määrä on kasvanut räjähdysmäisesti kymmenessä vuodessa. Siksi Syöpäsäätiö on nyt päättänyt ottaa joulukeräyksensä kohteeksi syöpää sairastavien taloudellisen tukemisen. Viime vuonna joulukeräyksellä tuettiin syöpätutkimusta ja neuvontapalveluja.

– Taloudelliselle avulle on valtava tarve. Syöpäjärjestöille tulleiden syöpää sairastavien ihmisten taloudellisen tuen hakemusten määrä on lähes kymmenkertaistunut kymmenen viime vuoden aikana. Syöpäsäätiön toteuttamasta tuoreesta kyselystä käy ilmi, että syöpäpotilaiden toimeentuloon liittyvät vaikeudet ovat sosiaalityöntekijöiden mukaan viime vuosina lisääntyneet. Myös lapsiperheiden tuen tarve on kyselyn mukaan kasvanut, sanoo neuvontapalvelun päällikkö Taina Häkkinen.

– Haluamme tarttua tähän pahenevaan ongelmaan ja suunnata joulukeräyksemme avun nyt niille vähävaraisille perheille, joita syöpä on koskettanut. Siksi vaihdamme joulukeräyksemme kohteen tänä vuonna vähävaraisten syöpää sairastavien auttamiseen, sanoo Syöpäsäätiön pääsihteeri Sakari Karjalainen.

”On tilanteita, jossa syöpää sairastavalla ihmisellä ei ole varaa bussilippuun päästäkseen sädehoitoon.”

Suomessa syöpään sairastuneet ja perheet, joissa lapsi on sairastunut syöpään, voivat hakea avustusta sairaaloiden syöpäosastojen sosiaalityöntekijöiden kautta. Syöpäsäätiö tukee avustuksilla syöpäsairauden vuoksi vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen joutuneita ihmisiä.

Avustushakemuksissa on koskettavia pyyntöjä perheiltä ja yksinhuoltajilta taloudellisten vaikeuksien keskellä.

– On tilanteita, jossa syöpää sairastavalla ihmisellä ei ole varaa bussilippuun päästäkseen sädehoitoon. Pienituloisilla eläkeläisillä ei ole varaa maksaa sairaalalaskua. Jotkut jättävät lääkkeet ostamatta, jotta raha riittäisi ruokaan, kertoo Taina Häkkinen.

– Kutsumme kaikki mukaan osallistumaan Syöpäsäätiön joulukeräykseen ja tukemaan taloudellisten vaikeuksien keskellä syöpää sairastavia ja heidän perheitään, sanoo pääsihteeri Sakari Karjalainen.

Syöpäsäätiön joulukeräyksessä ovat mukana julkisuudesta tutut Kiti Kokkonen, Anssi Kela ja Maaret Kallio, jotka ovat halunneet antaa kasvonsa ja äänensä kampanjointiin joulukeräyksen tueksi.

Syöpäsäätiön joulukeräykseen voi lahjoittaa:
– verkossa syopasaatio.fi
– lahjoitustiille Nordea FI20 2344 1800 0032 29, viite 4006, viite yrityksille 40060
– Mobile Paylla numeroon 31150


Luitko jo?

Aino Mäkinen ja Duarte Tammilehto elivät hetki sitten onnellista pikkulapsiarkea. Kun Elmalta löydettiin pahanlaatuinen aivokasvain, maailma muuttui lopullisesti. Nyt perhe palaa äärirajoilta hitaasti kohti tavallista, ihanaa elämää. Lue Elman tarina.

Syöpää sairastavien taloudellinen ahdinko kasvanut viime vuosina, tutustu lukuihin.

Taina Häkkinen on työskennellyt toistakymmentä vuotta Syöpäjärjestöjen valtakunnallisessa neuvontapalvelussa. Syöpää sairastavien ihmisten taloudellisen tuen hakemusten määrä kymmenkertaistuminen huolettaa häntä. Lue koko haastattelu.


Anna lahja perheille, joita syöpä on haavoittanut

Joulukeräyksellä tuetaan syövän vuoksi taloudelliseen ahdinkoon joutuneita perheitä.