Sädehtivä Seela Sella: ”Uskalla olla kaikkea sitä mitä olet”

Seela Sellalle mummu oli se henkilö. Se erityinen ja rakas, aivan poikkeuksellinen.

Mummun elämä ei ollut helppo. Hän menetti miehensä sisällissodassa ja jäi yksin kahden pienen lapsen kanssa. Mummu sairastui rintasyöpään ja toinen rinta leikattiin pois. Kun rinta oli leikattu, mummu väsäsi itselleen tekorinnan. Mummu, joka rakasti saunomista, ei voinut enää koskaan mennä yleisiin saunoihin, koska hän ei voinut riisuutua ihmisten edessä. Ihmiset uskoivat syövän tarttuvan.

”Itse en pelännyt mummun puuttuvaa rintaa. Mummu suhtautui siihen luonnollisesti. Puhuin siitä mummun kanssa ja siksi se ei ollut kauhistus”, Seela muistelee.

Miksi pieni Seela ei pelkää?

Ensimmäisestä syövästä mummu selvisi, toisesta ei. Kun kotona sairastanut mummo kuoli ja hänet vietiin pois, 11-vuotias Seela pyysi, että hän saisi nukkua jatkossa mummun sängyssä. Sillä tavalla hän olisi lähellä mummua.  ”Äiti sanoi, että naapurit ja ystävät aina ihmettelivät miksi Seela ei pelkää. Mitä olisin pelännyt? Sitä sänkyäkö?” Seela ihmettelee.

Sitäkään ei ymmärretty, että mummun silmäterä ei suostunut menemään hautajaisiin. ”Ei mummua sinne hautaan pistetä. Mummu on minun kanssani”, Seela kertoo ajatelleensa. ”Äitini oli äärettömän viisas ihminen, kun hän antoi minun tehdä oman päätökseni.”

Niin pieni Seela istui hautajaisten aikaan elokuvissa ja Tampereen rautatieasemalla varmana siitä, että mummu oli hänen kanssaan.

Tytär syöpäleikkauksessa, äiti ensi-illassa

Kolmannen kerran syöpä oli kohdattava, kun Seelan tytär Ilana sairastui munuaissyöpään. ”Silloin ei analyyttinen kykyni kyennyt ratkaisemaan yhtään mitään. Kaikki energia meni siihen, että selvitään hetkestä kerrallaan”, Seela myöntää. ”Sairauden aikana uskalsin kohdata kaiken, mutta sen jälkeen torjuin Ilanan syövän mielestäni.  Että huh kun siitä päästiin ja alkoi tavallinen elämä.”

Ilanan leikkauksen aikaan Seelalla oli näytelmän ensi-ilta Tampereella: ”Tällaista tämä on, tämä näyttelijän elämä. Ensi-iltaan tullaan vaikka haudasta”, taitelija huokaa.

Elämän lopullisuutta Seela ei pelkää. ”Olen aika realisti. En pelkää kuolemaa, koska olen seurakunnassani pessyt 40 vuotta ruumiita ja laittanut niitä arkkuihin. Työ on vapaaehtoista ja se on suurin kunnianosoitus, minkä voi ihmiselle tehdä, koska toiselta ei voi saada vastapalvelusta”.

Näytetään tukemme ja tunteemme!

Vuosien myötä taitelija on alkanut kiinnittää huomiota erityisesti yhteen asiaan: ”Olen tullut herkäksi ihmisten naurulle ja olen alkanut seuraamaan sitä. Naurukin voi olla pinnallista. Hyvin vähän on sellaista naurua, joka on puhdistavaa ja josta tulee hyvä olo. Vitseille nauraminen on pelkkää small talkia.”

Elämään voi liittyä rajuja vaiheita, mutta kaiken keskellä kannattaa näyttää tunteensa.

”Mitä enemmän näytät tunteita, sitä helpompi toisen on ottaa niitä vastaan tai torjua ne. Kymmenestä ihmisestä yhdeksän voi torjua tunteet, mutta se yksi ottaa ne vastaan”, Seela uskoo.

Se yksi riittää.

Lopussa vastassa ovat onnellisuus ja rauha

Kaikkien läpikäytyjen tunteiden ja elämänvaiheiden jälkeen Seela haluaa yhä heittäytyä elämään.

Kunnioitus ihmisiä ja elämää kohtaan sai Seelan lähtemään mukaan Roosa nauha -suunnittelijaksi. ”Tämä on kunnianosoitukseni Heljälle, mummulle ja Ilanalle, jotka ovat kokeneet sairauden.”

Jos haluaa tehdä jotain hyvää elämässään, niin hyvin pienellä voi saada hyvän mielen. ”Ihan itsekkäistä syistä kannattaa tukea syöpätutkimusta. Auttamalla saat pienen palan onnellisuutta itsellesi”, upea Roosa nauha -suunnittelija hymyilee.