Roosa nauha keräsi yli 4,2 miljoonan ennätystuoton syöpätutkimukselle
Roosa nauha -keräys nousi vuonna 2020 Suomen suurimmaksi hyväntekeväisyyskeräykseksi. Keräys tuotti ennätyksellisesti yli 4,2 miljoonaa euroa syöpätutkimukselle ja sairastuneiden tukemiseen. Keräyksen aikana löytyi 20 uutta syöpäsukua.
Roosa nauha -keräys ylitti reilusti Syöpäsäätiön asettaman 3 miljoonan euron tavoitteen ja keräsi lähes 1,5 miljoonaa euroa enemmän varoja syöpätutkimukselle ja sairastuneiden tukemiseen kuin vuonna 2019.
Suuri osa tuotosta kertyi rintanauhojen ja kampanjatuotteiden myynnistä. Muusikko Juha Tapion suunnittelemia nauhoja ja rannekkeita myytiin lähes 420 000 kappaletta ja yhteistyökumppaneiden Roosa nauha -tuotteita yli 6 miljoonaa kappaletta. Huippusuositun Roosa nauha Tanssii Tähtien kanssa -tv-ohjelman aikana kertyi kertalahjoituksia yli 900 000 euroa. Kaikkiaan lahjoituksia kertyi ennätykselliset 4,25 miljoonaa euroa.
”Kotimaiselle syöpätutkimukselle kerättiin huikea ennätyspotti ja suomalaiset näyttivät olevansa maailman välittävin kansa. Kiitos saavutuksesta kuuluu nauhaa kantaneille, lahjoittajille, yhteistyökumppaneille sekä kannatustuotteita ostaneille tukijoillemme. Historiallinen potti ohjataan nopeasti eteenpäin syöpätutkijoille”, kiittää Syöpäsäätiön varainhankintajohtaja Sari Meller.
”Epävarmat ajat herättävät meidät auttamaan toisiamme. Innosti ja lämmitti nähdä, kuinka ihmiset lähtivät mukaan keräykseen”, iloitsee Juha Tapio.
Roosa nauha -tuottoja ei kohdisteta minkään tietyn syöpätyypin tutkimukseen, vaan niillä tuetaan kotimaista syöpätutkimusta laajasti. Syöpäsäätiö jakoi vuonna 2020 tutkimusapurahoina lähes 6,5 miljoonaa euroa 80 tutkijalle tai tutkimusryhmälle.
”Todella upeaa, että suomalaiset ovat ottaneet syöpätutkimuksen tukemisen sydämen asiakseen ja seisovat meidän tutkijoiden rinnalla työssä syöpää vastaan”, iloitsee myös yksi keräyksen kasvoista, Roosa nauha -suurapurahalla rintasyöpää tutkiva professori Johanna Ivaska Turun yliopistosta.
Kampanja nosti esiin 20 uutta syöpäsukua
Roosa nauha -keräyksen teemana oli syöpäalttiuden periytyvyys. Tietoisuuden lisääntyminen periytyvyydestä kaksinkertaisti yhteydenotot Syöpäjärjestöjen periytyvyysneuvontaan ja aiheesta keskusteltiin yli tuhannen henkilön kanssa. Liki 250 henkilön syöpäriskiä lähdettiin jatkoselvittämään. Syksyn aikana löytyi 20 uutta perinnöllisen Lynchin syndrooman geenivirheen kantajasukua.
Roosa nauha -keräystuotoilla tuetaan myös Syöpäjärjestöjen neuvontapalvelua, joka antaa periytyvyysneuvontaa. Neuvontapalvelu auttaa vuosittain yli 6 500 avuntarvitsijaa puhelimitse sekä sähköpostin ja chatin välityksellä.
Roosa nauha -keräyksen järjestävä Syöpäsäätiö on Suomen suurin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja. Säätiö saa varansa yksinomaan lahjoituksista. Julkinen rahoitus syöpätutkimukseen on riittämätöntä ja yksityiset säätiöt ovat tutkijoille yhä tärkeämpi rahoituslähde.
Roosa nauha oli Taloustutkimuksen kyselyn mukaan suomalaisten kaikkein mieluisin lahjoituskohde vuonna 2020.
Lisätiedot:
Varainhankintajohtaja Sari Meller, puh. 050 40 90 550, [email protected]
Tutkimusjohtaja Jarmo Wahlfors, puh. 050 410 1456, [email protected] (tutkimusrahoitus)