Kunpa elämä saisi jatkua

Helsinkiläinen Noora Westerlund muistaa lapsuudestaan, kuinka syöpä vei kummitädin. Ennen omaa sairastumista se on ollut Nooran ainoa läheisempi kosketus syöpään ja siitä on jo 30 vuotta.

Nooran mielikuvissa kummitäti on upea, mielettömän kaunis ja nuori. ”Muistan, että hänen poikansa olivat samanikäisiä kuin omat poikani ovat nyt. Muistan myös heidän surunsa, vaikka olin nuori käsittelemään sitä.”

Kun Noora eräänä aamuna tunsi vasemmassa kyljessään kyhmyn, hänellä ei käynyt mielessäkään, että se voisi olla syöpä. Ehkä kyhmy liittyi talven lasketteluonnettomuuteen, hän ajatteli. Patti jäi kuitenkin vaivaamaan ja lopulta Noora meni näyttämään sitä lääkärille. Neljän päivän päästä hän kuuli sairastuneensa rintasyöpään.

Poistakaa vaikka koko rinta, kunhan saan elää

Diagnoosin saatuaan Noora vielä ajatteli, että kyse oli vain yhdestä kasvaimesta. ”Minulle tuli olo, että ottakaa kasvain tai koko rinta pois. Ei haittaa, jos minulla ei ole rintaa, kunhan en kuole tähän”, hän kertoo.

Intohimoisena urheilijana Noora on tottunut olemaan fyysisesti vahva ja hyvässä kunnossa. Rinnat eivät ole hänen identiteettinsä ytimessä.  Sen sijaan toiminnallinen, vahva keho on.

Läheiset tukenaan Noora valmistautui hoitoihin toivoen, että yksi leikkaus ja suunniteltu sädehoito riittäisivät. Toive ei kuitenkaan toteutunut, sillä syöpä oli aggressiivinen ja lähtenyt leviämään.

Kuinka selviydytään ilman selviytymismekanismia?

Kehon sairastuminen on monella tapaa äärimmäinen koettelemus ihmiselle, jolle urheilu on keskeinen selviytymiskeino elämässä. Kuinka voi selvitä ilman selviytymismekanismejaan?

”Olen tottunut siihen, että olen fyysisesti hyvässä kunnossa. En tiedä kuka on se ihminen, joka ei pysty tekemään asioita, joita olen tehnyt”, Noora kuvailee koettelemusta.

”Olen harrastanut kestävyysurheilua myös väsyneenä pikkulapsiaikaan. Urheilu on aina antanut minulle enemmän voimia kuin mitä se on ottanut. Mitä jos menetän sen? Miten jaksan olla tarpeeksi hyvä ihminen muille ja itselleni?”

Urheilu merkitsee aktiiviliikkujalle myös vapautta ja läsnäoloa. Luonnossa liikkuminen on myös keino päästää kaikesta irti ja ymmärtää elämän perspektiivi: ”Esimerkiksi purjehtiessa olen meren ja tuulen armoilla. On aivan sama, olenko vuorilla, merellä tai metsässä, mutta luonnossa ymmärrän, kuinka merkityksetön olen ja kuinka hieno voima meidät ympäröi.”

Elämä on arvokasta myös syöpähoitojen aikana

Nooralle on tärkeää, että elämä on elämisen arvoista myös syöpähoitojen aikana, sillä jokaisena päivänä hoitojen aikana hän on elossa. Sytostaattihoitoja seurannut kipu sai Nooran silti pelkäämään tulevaa. Luusäryt vastasivat synnytyskipuja.

Nooran kärsiessä kivuista aviomies totesi jotakin viisasta. Hän ehdotti, että käynnissä olevaa hoitoprosessia voi verrata kovaan salitreeniin, jonka jälkeen lihakset ovat kipeät. Noora voisi yrittää ajatella, että kipu on samankaltaista positiivista kipua, jossa elimistö korjaa itseään. Voisiko kipua ajatella positiivisena, parantumiseen johtavana prosessina? Tämä ajatus antoi Nooralle voimaa mennä kivun läpi.

Nyt edessä on vielä kolme viimeistä sytostaattikertaa. Noora valmistautuu siihen, että ne tulevat olemaan vielä rankemmat kuin aiemmin. ”Ne varmasti näyttävät minulle pienuuteni, mutta kuten vanhin lapsistani sanoi minulle, mitä muita vaihtoehtoja minulla on kuin kestää?”

Uskomatonta kehitystä tutkimuksen ansiosta

Noora on ymmärtänyt konkreettisesti, kuinka paljon syöpähoidot ovat kehittyneet tutkimuksen ansiosta. ”Vielä viisi vuotta sitten minulta olisi kaavittu koko kainalo eli poistettu imusolmukkeet. Nyt pystyttiin poistamaan vain vartijaimusolmuke, joka mahdollistaa käsivarren paremman funktionaalisuuden.”

Kehitys on ollut huimaa eikä se vaikuta ainoastaan siihen, jääkö ihminen henkiin vai ei. ”Hoitojen haittavaikutukset ovat jo nyt paljon vähäisempiä kuin aikaisemmin. Syöpähoitojen kehittyminen mahdollistaa entistä paremmin oman elämän elämisen hoitojen aikana”, Noora iloitsee.

Hän toivoo, että kaikille mahtuisi jokaiseen päivään hetkiä, jotka antavat voimaa ja ovat vaalimisen arvoisia. ”Toivo merkitsee minulle sitä, että elämä saa jatkua. Kyllä minä sitä toivon kaikista eniten.”

Teksti: Anu Koikkalainen
Kuva: Janne Westerlund