Seppo Manninen: ”Välillä oli niin rankkaa, että siinä ei ollut mitään järkeä”
Mäntsäläläinen Seppo Manninen oli elänyt ruuhkavuosia viimeiset viisi vuotta, ryhtynyt yrittäjäksi ja samalla rakentanut vaimon kanssa taloa. Vaimo Oona oli etsinyt uutta työtä ja löytänyt juuri uuden työpaikan. Kotona oli myös kaksi pientä lasta hoidettavana. Juuri silloin se tapahtui.
Vuosi sitten Mannisen perheen oli saatava viiden vuoden rakennusurakka päätökseen, sillä rakennuslupa oli umpeutumassa. Stressi oli armoton ja töitä tehtiin kellon ympäri. Kun lupa tuli, seitsemän viikkoa lievästä kuumeilusta kärsinyt Seppo varasi heti seuraavana päivänä lääkäriajan. ”Halusin varmistaa, että minulla ei ainakaan ole syöpää”, Seppo muistelee.
Mies meni tutkimuksiin ja samana iltana lääkäri soitti takaisin. Seppo kysyi heti: ”Lymfoomaako epäilet?”. Vastaus oli kyllä.
Vapisimme kuilun reunalla
Asiat etenivät vauhdilla ja itsenäisyyspäivän alla diagnoosi lymfoomasta vahvistui. ”Enää en pystynyt vähättelemään asiaa”, Seppo huokaisee. ”Katselin lapsia ja aika paljon tuli itkettyä. Mietin, että näenkö lasteni kasvavan? Juhlinko enää koskaan syntymäpäiviäni?”, hän kertaa järkytystään.
Vaimolle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin heittäytyä selviytymismoodiin. ”Elämä oli ollut selviytymistä jo monta vuotta ja harmitti, että suorittaminen ei päättynytkään. Piti vain puristaa itsestään vielä enemmän”, Oona kertoo.
Alkushokissa Seppo ei yhtäkkiä enää osannut kuvitella itselleen tulevaisuutta. Epätietoisuus omasta tilasta sai pariskunnan epätoivon partaalle.
Käänteentekevä hetki tuli, kun he saivat tukea Suomen syöpäyhdistyksen neuvontahoitajalta. Hän vastasi rauhallisesti kaikkiin Oonan ja Sepon kysymyksiin ja pahimmat uhkakuvat haihtuivat. ”Vapisimme vaimon kanssa kuilun reunalla, kunnes joku näytti, että tuossa on silta, kulkekaa siitä”, Seppo kertoo.” Silloin ymmärsin, että tämä on nyt vaan putki, jonka läpi on mentävä”.
”Koko systeemi toimi nopeasti ja aivan jäätävän hyvin”, Seppo muistelee.
”Jäätävän hyvin toimiva systeemi”
Hoidot alkoivat nopeasti ja heti alkumetreillä Sepon valtasi syvä kiitollisuus. ”Koko systeemi toimi nopeasti ja aivan jäätävän hyvin”, mies muistelee. Alkoi päivä kerrallaan eläminen.
Hoitojen aikana Seppo havahtui. ”Minulla oli kaksi äärimmäisen rankkaa vuotta takana, mutta hoitojen aikana huomasin yhtäkkiä olevani onnellisempi kuin vuosiin. Tajusin, kuinka paljon olin kantanut mukanani kaiken maailman murheita. Kaikki ne oli tippuneet pois”, Seppo kertoo. ”Etenkin alkuvaiheessa olo oli tukala, kaulalle kasvoi isot patit ja kasvain painoi ruokatorvea. Silti olin onnellisempi kuin ennen.”
Koko kylä tukena
Mannisten elämä oli yhtäkkiä muiden käsissä. ”Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa vastaan apua. Kaikki oljenkorret tarvittiin”, Oona kertoo. ”Sekin oli opettelemisen paikka, että en tehnyt enää mitään muuta kuin pakolliset asiat”.
”Meillä on täällä kylällä valtava tukijoukko, oma sukuni, vaimoni suku ja ystäväpiiri. Hoitojen edetessä ja olojen heikentyessä päivä kerrallaan eläminen tuli kuin itsestään. Monesti nukkumaan mennessä tulimme heittäneeksi ylävitoset ja todenneeksi että taas oli yhdestä päivästä selvitty. Rankimpina aikoina katsoimme toisiamme epäuskoisina nauraen, päitä pudistellen ja todeten ettei tässä ei ole mitään järkeä”, Seppo jatkaa.
Kaikkein kiitollisin Oona on kuitenkin siitä, että hän sai hädän ja huolen keskellä luottaa muiden apuun. ”Sain heittäytyä ja muut kannattelivat. Apua tuli automattisesti ja meitä autettiin kaikessa. Tässä porukassa missä me eletään, se osataan.”
Lopulta hoidot tepsivät ja Seppo sai terveen paperit. ”Vielä tätä kuitenkin sulatellaan”, Seppo toteaa.
Valitse oma tapasi auttaa
Tee lahjoitus syöpätutkimuksen hyväksi. Jokainen lahjoitettu euro vie meitä lähemmäs tulevaisuutta, jossa kenenkään ei tarvitse menettää rakkaintaan syövälle.