Apurahat

Uusi kohde Syöpäsäätiön tutkimusrahoituksessa – onkologinen kirurgia

Syöpäsäätiö julistaa tänä vuonna haettavaksi kaksi 450 000 euron suuruista kolmivuotista suurapurahaa syöpätutkimukseen ilman erityistä kohdennusta ja kaksi 450 000 euron kolmivuotista suurapurahaa kliiniseen syöpätutkimukseen. Lisäksi jaettavana on erillisiä apurahoja syöpäkirurgiseen tutkimukseen.

Vuoden 2021 apurahahaun erityispiirteenä on kliinisen eli potilaaseen kohdistuvan syöpätutkimuksen erityinen tukeminen. Tämä toteutetaan myöntämällä kaksi kliinistä suurapurahaa, joista toisen mahdollistaa erillinen suurlahjoitus. Lisäksi voidaan myöntää onkologiseen kirurgiaan liittyvää erityisrahoitusta.

Apurahaa voidaan myöntää tutkimusryhmille onkologisen kirurgian tutkimukseen, arviointiin ja kehittämiseen eri näkökulmista, esimerkkeinä kuvantaminen, leikkaustekniikat ja teknologiat, molekyyliprofilointi, biopankit, tietokannat, IT-ratkaisut, keinoäly, yksilöllinen hoito, pitkän ajan ennuste. Hankkeet, jotka selvittävät onkologisen kirurgian nykytilaa ja sen kehittämismahdollisuuksia tietyssä elinryhmässä tai kasvainryhmässä, kansallisesti tai alueellisesti, ovat myös rahoituksen piirissä.

Yksi rahoitustarpeen esille tuojista on Kliinisen arviointilautakunnan puheenjohtaja, neurokirurgian professori Juha E Jääskeläinen KYS Neurokeskuksesta. Hänellä on pitkä kokemus keskushermoston kasvainten hoidosta, vuodesta 2000 lähtien moniammatillisessa Neuro-onkologiaryhmässä.

Leikkaushoito ensisijainen hoitomuoto yli 70 %:ssa syövistä

Kaikkialla ihmisen kehossa esiintyy hyvänlaatuisia, välimuotoisia ja pahanlaatuisia kasvaimia. Niitä voi ilmaantua mihin kudokseen tai elimeen hyvänsä. Suomessa todettiin vuonna 2019 kaikkiaan 35 327 uutta syöpää ja 13 085 syöpäkuolemaa, selviää Syöpärekisterin uudesta tilastoraportista. Suomen yleisimmät syövät ovat eturauhassyöpä ja rintasyöpä. Tavallisimmat syöpäkuolemien aiheuttajat miehillä olivat keuhko-, eturauhas- ja suolistosyöpä sekä naisilla rinta- ja keuhkosyöpä. Yli 70 %:ssa kaikista syövistä leikkaushoito on ensisijainen ja useimmissa tapauksissa ainut tarvittava hoito, jos kasvain on diagnosoitu riittävän varhain. Syöpätaakka jakautuu alueellisesti epätasaisesti ja eroja on niin syöpäilmaantuvuudessa kuin syöpäkuolleisuudessa.

Ihmisellä on paljon erilaisia elinryhmiä – kuten iho, keskushermosto, silmät, pää ja kaula, leuka ja kieli, hengitystiet ja keuhkot, sydän ja verisuonet, ruokatorvi, vatsalaukku ja suolisto, maksa ja haima, munuaiset ja virtsatiet, sukuelimet ja synnytyselimet, luut ja lihakset. Kirurgian koulutuksessa erikoistutaan tietyn elinryhmän kirurgiaan – kuten plastiikkakirurgia, neurokirurgia, silmäkirurgia, leukakirurgia, korva-nenä-kurkkutautien kirurgia, rintaelinkirurgia, verisuonikirurgia, ruuansulatuskanavan kirurgia, virtsaelinkirurgia, gynekologinen kirurgia ja tukirangan kirurgia. Osa erikoistuu oman elinryhmän kasvainten kirurgiaan, moniammatillisen onkologiaryhmän jäsenenä.

Tarkka profilointi tärkeää

”Jokaisella elinryhmällä on oma kansainvälinen ja ajantasainen kasvainten luokittelu. Kasvaimen poiston tai biopsian jälkeen elinryhmään perehtynyt patologi kertoo onkologia-ryhmässä, mikä kasvain on kyseessä ja sen pahanlaatuisuuden asteen. Molekyyliprofilointi osoittaa, että kunkin potilaan syöpä on sekä yksilöllinen että heterogeeninen. Siinä on erilaisia klooneja, jotka reagoivat hoitoihin eri tavoin – syöpäkudos muuntuu ajan ja hoitojen myötä. Jokainen syöpäkasvain – ja useat hyvänlaatuiset tai välimuotoiset kasvaimet – tulisi tarkoin profiloida molekyylitasolla ennusteen ja hoitovasteen optimoimiseksi sekä biopankkitoimintaan perustuvan tulevaisuuden kehitystyön varmistamiseksi. Tämä on vaativa haaste, kun uusia syöpiä on yli 35 000 vuodessa, mutta se maksaisi itsensä takaisin kertyvän tiedon ja yksilöityjen hoitojen muodossa”, Jääskeläinen vakuuttaa.

”Onkologinen kirurgia on vaativaa erityisosaamista – osa hyvin vaativaa. Sitä tukevat teknologiat kehittyvät nopeasti – kuten mikrokirurgia, robottikirurgia, kuvanneohjaus, fotoniikka ja kasvaimen värjäys fluoresoivilla merkkiaineilla, harjoituslaboratoriot (kuten Mikrokirurgiakeskus Kuopiossa). Olisi suotavaa, että kukin leikkaus tallennetaan sairaalaan digitaaliseen videoarkistoon (ei vielä käytössä) edistämään koulutusta, laadunvalvontaa ja potilasvahinkojen arviointia. Videoklippi biopankissa osoittaisi, mistä kohden kasvainta näytteet otettiin.”

Suomalaisen syövänhoidon tavoitteista

”Millainen on syöpäpotilaan hoidon jälkeinen elämän laatu? Onko hänen suvussaan korostunut kasvainalttius? Tällaisia yksinkertaisia mutta hoidon kehittämisen kannalta tärkeitä seikkoja emme tiedä vielä 2020-luvulla. Suomi on kliininen aarreaitta, koska potilaan henkilötunnuksella voisi koota kansallisesta rekisteristä kaikki aiemmat yhteydet terveydenhuoltoon. Mutta potilaiden kliinisen elämänkulun automaattisesta aikajana-analyysistä ei ole tietokaan. Terveydenhuollossa ja sairaaloissa ja biopankeissa ei yksinkertaisesti ole tietoalustoja, jotka automaattisesti yhdistelevät potilaan kliinisiä tietoja eri lähteistä. Tällainen kalenteriin perustuva potilaan hoitojen ja voinnin lineaarinen kuvaus voisi olla suomalaisen syövänhoidon tavoite vuoteen 2030 mennessä. Potilaan aikajanan tulisi näkyä nappia painamalla työasemalla, kun hoitavalla lääkärillä on siihen valtuutus ja potilaan lupa. Tämä koskee myös onkologisen kirurgian ja muun onkologisen hoidon yksilöityä arviointia ja laadunvalvontaa. Hyvää tarkoittava aarreaitta on nyt ongelmissa tietosuojan ja toisiokäyttölain kanssa, kuten Helsingin yliopiston biopankkitoimen professori Olli Carpen ja monet muut ovat julkisuudessa todenneet”, Jääskeläinen sanoo.

Mikä on onkologisen kirurgian kokonaiskuva eri elinryhmissä, alueellisesti ja kansallisesti? ”Emme tiedä 2020-luvulla. Syöpärekisteri tallentaa kunkin syöpäpotilaan perustiedot. Voisiko rekisteri olla aarreaitta-visiossa syöpäpotilaiden kliinisten tietojen kokoaja – ja peräti käyttöliittymä? Onkologia-ryhmässä voisi verrata uuden tai uusinnan saaneen syöpäpotilaan tietoja anonyymisti muiden vastaavien potilaiden tietoihin – miten hoito olisi nyt hyvä räätälöidä?”, Jääskeläinen pohtii.

Jääskeläisen mukaan syöpä ei yksioikoisesti ole kauhea tauti ja kuolemantuomio, vaan yhä useammin parannettavissa tai ainakin pitkään hallittavissa oleva sairaus. Noin 270 000 syöpään sairastunutta suomalaista oli elossa vuoden 2019 lopussa, mikä on osoitus keskimäärin hyvästä syövän hoidosta. Toisaalta syöpään kuolee vuosittain 13 000 potilasta. Levinnyttä syöpää sairastavan vointia voidaan mahdollisesti helpottaa myös palliatiivisella syöpäkirurgialla. Jokaisella on oikeus hyvään palliatiiviseen hoitoon ja saattohoitoon.

Viime vuosikymmenien merkittävimmät saavutukset

Juha E Jääskeläinen listaa syövän kansallisen hoidon merkittävimpiä saavutuksia:

  • Leikkausnäytteistä valomikroskopialla varmistettujen syöpien rekisteröinti Syöpärekisteriin maanlaajuisesti vuodesta 1953. Vuodesta 1961 alkaen syöpäilmoitusten lähettäminen on ollut pakollista
  • Tietokonekuvauksen (TT) tulo 1980-luvulla
  • Magneettikuvauksen (MK) tulo 1990-luvulla
  • Ihmisen genomin suorituskykyinen analysointi ja genomitiedon hyödyntäminen syövän hoidossa
  • Biopankit
  • Syöpäkirurgisen osaamisen, teknologian ja fotoniikan kehitys, mukaan lukien leikkausrobotit
  • Moniammatilliset elinryhmäkohtaiset onkologia-ryhmät yliopisto-sairaaloissa, esimerkkinä vuonna 2000 HUSissa perustettu neuro-onkologiaryhmä
  • Uudet biologisesti kohdennetut lääkehoidot – toki kalliita tai hyvin kalliita
  • Kehittynyt sädehoitoteknologia – mukaan lukien täsmäsädehoito
  • Kohdennettu isotooppi-hoito, esimerkkeinä prostata-syövän lutetium-hoito ja HUS Syöpäkeskuksen boori-neutroni-kaappaushoito (BNCT)
  • Syövän kehittyvä immunologinen hoito muokatuilla molekyyleillä ja soluilla
  • Kansallinen syöpäkeskus (FICAN) ja 5 alueellista syöpäkeskusta