Eturauhassyöpä

Anssi Auvisen tutkimuksessa kehitetään miehille syöpäseulontaa

Parhaillaan selvitetään, vähentääkö kolmiportainen seulonta tehokkaasti kuolleisuutta eturauhassyöpään välttäen turhat diagnoosit. Syöpäsäätiö on mukana rahoittamassa tutkimusta.

Eturauhassyöpä on suomalaisten miesten yleisin syöpä. Siihen sairastuu yli 5000 miestä vuosittain. Syöpä on hyväennusteinen, mutta yleisyytensä vuoksi siihen kuolee noin 900 miestä joka vuosi.

Eturauhassyöpään ei ole vielä luotettavaa seulontamenetelmää

Eturauhassyöpiä on hyvin monenlaisia. Levinnyttä syöpää ei osata vielä parantaa, mutta sen etenemistä voidaan hidastaa. Paikallista syöpää hoidetaan leikkauksella tai sädehoidolla. Osa syövistä taas on niin harmittomia, ettei niitä olisi edes tarpeen todeta. Kun harmiton syöpä todetaan tai hoidetaan turhaan, aiheutuu siitä miehille tarpeetonta huolta ja murhetta, kuten virtsankarkailua ja erektiohäiriöitä. Tätä tarkoitetaan, kun puhutaan ylidiagnostiikasta.

Eturauhassyöpään ei ole vielä olemassa luotettavaa seulontamenetelmää. Verestä mitattava PSA-arvo on tyypillisesti kohonnut, jos miehellä on eturauhassyöpä. PSA-arvo voi olla suurentunut myös muista syistä. Esimerkiksi eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu ja tulehdukset nostavat arvoa. Pelkkä PSA ei siis riitä syövän toteamiseen.

Eturauhassyöpään ei ole vielä olemassa luotettavaa seulontamenetelmää.

Kolmiportaisesta seulonnasta haetaan tehokkuutta ja tarkkuutta

Professori Anssi Auvinen johtaa eturauhassyövän tutkimuskeskusta Tampereen yliopistossa. Auvisen vetämä ProScreen-tutkimushanke pyrkii löytämään eturauhassyövän toteamiseen menetelmän, joka löytäisi ne syövät, jotka tulee hoitaa. Syöpäsäätiö on mukana rahoittamassa tutkimusta.

Auvinen oli aiemmin mukana laajassa eurooppalaisessa tutkimuksessa, joka osoitti PSA-testiin pohjautuvan seulonnan hyödyt ja haitat. PSA-testaus alentaa kyllä väestötasolla kuolleisuutta eturauhassyöpään, mutta ylidiagnostiikka on mittavaa.

”Ylidiagnostiikka on sitä, että seulonta löytää syöpiä, jotka olisivat jääneet muuten piileviksi ja eivät olisi edenneet miehen eliniän aikana. Jo syövän toteaminen, vaikka hyväennusteisenkin, on kova isku. Puhumattakaan siitä, jos syöpää aletaan hoitaa”, sanoo Auvinen.

Vaikka syöpä tunnistettaisiin hyväennusteiseksi ja hoitolinjaksi valittaisiin aktiivinen seuranta, joutuu mies käymään toistuvasti kontrollissa ja tutkimuksissa, ja jännittämään tuloksia. Jos harmitonta syöpää aletaan hoitaa liian tehokkaasti, on mahdollista saada kaikki hoidon haitat ilman hyötyjä. Syöpä kun ei etenisi minnekään ilman hoitoakaan.

Uusi seulontatutkimus selvittää, voidaanko kolmiportaisella seulontamenetelmällä edelleen vähentää kuolleisuutta tehokkaasti välttäen suurinta ongelmaa, ylidiagnostiikkaa.

Kolmiportainen seulonta alkaa PSA-testillä. Jos PSA-arvo on koholla, edetään seuraavaan vaiheeseen eli kallikreiinitestiin. Jos sekin arvo on koholla, tehdään eturauhasen magneettikuvaus. Jos siinä havaitaan syöpään viittaava löydös, otetaan eturauhasesta koepalat mahdollisen syövän toteamiseksi.

Tuloksia odotettavissa pian

Auvisen mukaan tutkimus on edennyt aikataulussa ja ensimmäinen seulontakierros saadaan vietyä loppuun kuluvan vuoden aikana. Jossain vaiheessa vuotta 2021 tulokset saadaan analysoitua ja julkaistua. Sen jälkeen tiedetään paremmin, voidaanko kolmiportaisesta mallista kehittää valtakunnallinen eturauhassyövän seulontaohjelma.

Teksti: Kaija Laitinen
Kuva: Eeva Anundi

Tue työtämme

Syöpäsäätiön lahjoituksilla tuetaan syöpäseulontojen kehittämistä, jotta jokainen syöpä löydettäisiin ajoissa. Sinä voit auttaa – tule mukaan.