Katsaus vuoteen 2023
Syöpäsäätiön kaksi tärkeintä tehtävää ovat syöpätutkimuksen rahoittaminen ja syöpätyön tukeminen. Nämä tehtävät perustuvat Syöpäsäätiön sääntöihin ja Syöpäjärjestöjen strategiaan.
Syöpäsäätiön varainhankinta on vakiintunut kolmeen kivijalkaan: Roosa nauha -keräykseen, säännöllisesti lahjoittaviin ja testamenttilahjoituksiin. Vuonna 2023 Roosa nauha -keräys tuotti 5,3 miljoonaa euroa, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Myös kuukausilahjoituksissa tehtiin uusi ennätys. Testamentteihin liittyviä yhteydenottoja saatiin runsaasti ja luottamus Syöpäsäätiön työtä kohtaan on vakaata.
Syövän ehkäisy, diagnostiikka, hoito ja sairastuneiden kuntoutus vaativat edistyäkseen vahvaa tutkimusta. Syöpäsäätiö on tärkein yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja Suomessa. Vuonna 2023 säätiö jakoi tutkimus- ja matka-apurahoja yli 7,5 miljoonalla eurolla.
Syöpäsäätiö ja Roosa nauha ovat mainetutkimusten perusteella Suomen tunnetuimpia ja luotetuimpia hyväntekeväisyyskohteita.
Tästä menestyksekkäästä toiminnasta suuri kiitos kuuluu kaikille lahjoittajillemme ja yritys- sekä yhteistyökumppaneillemme!
Työtämme ja palveluitamme tarvitaan suomalaisen syöpätutkimuksen hyväksi tulevaisuudessa yhä enemmän. Vapaaehtoisten suuren joukon, ammattitaitoisten työntekijöidemme ja uskollisten lahjoittajien ansiosta Syöpäsäätiön tulevaisuus on valoisa.
Tutustu Syöpäsäätiön toimintakertomukseen ja tilinpäätökseen!
Syöpäsäätiö on Suomen suurin yksityinen syöpätutkimuksen tukija. Lahjoituksilla tuetaan myös syöpään sairastuneita sekä heidän läheisiään. Syöpäsäätiö muodostaa yhdessä Suomen Syöpäyhdistyksen ja Syöpärekisterin kanssa Syöpäjärjestöt.