Syöpäsäätiön vastuullisuus
Syöpäsäätiö on perustettu vuonna 1948. Toiminnallamme on merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sillä olemme suurin yksityinen syöpätutkimuksen tukija Suomessa. Teemme vastuullista työtä, joka koskettaa jokaista suomalaista. Tavoitteemme on, että tulevaisuudessa kenenkään ei tarvitsisi menehtyä syöpään.
Vuonna 2025 käynnistimme Syöpäjärjestöissä uuden vastuullisuusohjelman valmistelun, ja ensimmäinen painopisteemme on ympäristövastuullisuus
Tavoitteenamme on rakentaa kokonaisvaltaisesti vastuullista toimintaa, jota kehitämme jatkuvasti. Meille vastuullisuus tarkoittaa terveyden edistämistä kestävällä tavalla sekä varainhankinnan läpinäkyvyyttä. Olemme aina tutkitun tiedon puolella: Syöpäsäätiön rahoitus ohjautuu Suomen huippututkijoille, joiden työ mahdollistaa tärkeimmät edistysaskeleet syövän hoidossa. Rahoitustamme voi hakea apurahoina kerran vuodessa.
Olemme osa Vastuullisen Lahjoittamisen ry:tä ja allekirjoittaneet VaLa:n hyvän hallinnon ja varainhankinnan periaatteet. Kuulumme myös FIBS-yritysvastuuverkostoon sekä Säätiöt ja Rahastot -verkostoon.
Kerromme nyt, minkälaisesta taloudellisesta, sosiaalisesta ja ympäristövastuusta vastuullisuustyömme koostuu. Löydät täältä myös tietoa läpinäkyvästä varainhankinnastamme ja vastuullisesta yrityskumppanuudestamme.
Arvomme ja missiomme
Syöpäjärjestöjen toiminta-ajatukseksi määritellään syövän voittaminen. Tavoitteenamme on ehkäistä syöpään sairastumista, varhentaa sairauden toteamista ja kehittää hoitoja.
Miten käytämme lahjoitusvarat?
Syöpäsäätiö tukee lahjoitusvaroilla syöpätutkimusta ja syövän ehkäisyä sekä turvaa sairastuneille tukipalveluita. Lahjoitusvarat mahdollistavat näiden tehtävien toteutumisen.
Syöpätutkimuksella parempaa elämää suomalaisille
Työmme on tuottanut tuloksia ja läpimurtoja, joiden ansiosta yhä useampi elämä saa jatkua. Sairastuneille on tarjolla yhä tehokkaampia lääkehoitoja syöpään.
Syöpäsäätiön taloudellinen vastuu
Taloudellinen vastuu tarkoittaa meille lahjoitusvarojen läpinäkyvää kertymistä ja käyttämistä. Vuosittain tuemme kotimaista syöpätutkimusta yli 7 miljoonalla eurolla.
Rahoittajana olemme ketterä ja lähellä tutkijoita, mikä on myös lahjoittajien etu. Apurahahakuprosessimme on kaikille avoin ja läpinäkyvä. Voit tutustua hakuprosessiin täällä.
Tutkimuksen lisäksi tuemme Suomen Syöpärekisterin ja sen yhteydessä toimivan Joukkotarkastusrekisterin tutkimustyötä, Suomen Syöpäinstituutin Säätiön tutkijantoimia ja Pohjoismaiden Syöpäunionin (NCU) syöpätutkimusrahastoa.
Tuemme myös Syöpäjärjestöjen neuvontapalveluja ja syöpätyötä. Syöpäsäätiö rahoittaa neuvontaa ja syövän ehkäisyä vuosittain yli 3 miljoonalla eurolla.
Katso tilinpäätöksemme
Teemme vuosittain julkisen vuosikatsauksen, jossa voit tutustua myös tilinpäätökseemme.
Apurahojen jakaminen
Jaamme apurahoja tutkimukseen ja tieteelliseen toimintaan vuosittain. Miten ja millä perusteella Syöpäsäätiön tutkimusrahoitusta jaetaan?
Ketkä saivat apurahojamme?
Julkistamme vuosittain, ketkä saivat meiltä apurahaa ja minkälaiseen tutkimustyöhön apuraha myönnettiin.
Vastuullista varainhankintaa
Varainhankinta on luvanvaraista toimintaa ja Syöpäsäätiölla on Poliisihallituksen myöntämä keräyslupa. Lupa on voimassa toistaiseksi koko maassa, lukuunottamatta Ahvenanmaata. Syöpäsäätiö raportoi tilinpäätöksen jälkeen Poliisihallitukselle varojen käyttökohteet sekä varojen käyttöön menneet kulut. Lue tarkemmin keräysluvasta täältä.
Varainhankintamme tuotot koostuvat yksityisistä lahjoituksista, yritysyhteistyöstä ja tuotemyynnistä. Vuonna 2024 varainhankintamme toimintakauden painopisteinä olivat testamenttilahjoitukset, Roosa nauha -keräys ja kuukausilahjoittaminen.
Merkittävimmät varainhankintakampanjamme ovat Roosa nauha -keräys, Munien puolesta -keräys ja Syöpäsäätiön joulukeräys. Vuonna 2024 varainhankinnan keräys- ja hallintokulut olivat 11 prosenttia.
Syöpäsäätiön tuotoista noin kolmannes on sijoitusomaisuuden tuottoja. Sijoitusomaisuutta hoidetaan Syöpäsäätiön hallituksen vahvistaman sijoitussuunnitelman mukaisesti, josta voi lukea lisää toimintakertomuksestamme. Lisäksi Thuringin säätiö myöntää Syöpäsäätiölle vuosittain huomattavan avustuksen.
Sijoitustoiminnan vastuullisuus
Haluamme varmistaa sijoitustoiminnallamme pitkäjänteisen tuottovirran tulevien sukupolvien syöpätyön hyväksi. Syöpäjärjestöissä vastuullinen sijoittaminen tarkoittaa sitä, että sijoituspäätöksissä huomioidaan taloudellisten näkökantojen lisäksi ympäristöön, sosiaaliseen vastuuseen ja hyvään hallintotapaan liittyvät tekijät. Sijoitustoiminnalla varmistamme pitkäjänteisen tuottovirran syöpätyön ja -tutkimuksen rahoittamiseksi ja vältämme sijoituksia, jotka ovat ristiriidassa terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen kanssa.
Salkkumme vastuullisuutta arvioidaan kansainvälisillä ESG‑mittareilla, hiiliriski‑analyysillä ja YK:n Global Compact -periaatteiden mukaisesti. Painotamme erityisesti terveyttä ja ilmastonmuutoksen torjuntaa tukevia sijoituksia, kuten innovatiivisiin terveydenhuollon ratkaisuihin suuntautuvia teemasijoituksia. Lisäksi vaikutamme aktiivisesti sijoituskohteiden yhtiöihin edistääksemme kestävää toimintaa, hyvää hallintoa ja vastuullisia ratkaisuja. Lisätietoa sijoitustoiminnan vastuullisuudesta löydät vuoden 2024 toimintakertomuksestamme.
Roosa nauha -keräys
Roosa nauha -keräyksellämme on kerätty varoja suomalaiselle syöpätutkimukselle vuodesta 2003 ja vuosien aikana syöpätutkimusta on tuettu yli 10 miljoonalla eurolla. Syksystä 2020 alkaen keräys laajeni ja siitä tuetaan rintasyövän ja gynekologisten syöpien lisäksi syöpätutkimusta yleisemmin.
Munien puolesta -keräys
Syöpäsäätiön Munien puolesta -keräys tukee eturauhassyövän ja kivessyövän tutkimusta Suomessa. Vuosittain noin 6000 miestä eturauhassyöpään ja 160 miestä kivessyöpään. Onneksi maassamme työskentelee tutkijoiden ykkösketju.
Syöpäsäätiön joulukeräys
Syöpäsäätiön joulukeräys tukee suomalaista syöpätutkimusta ja syöpään sairastuneiden tukipalveluita. Joulukeräys on käynnissä joka vuosi marraskuun puolivälistä vuoden loppuun saakka. Yrityksille keräys aukeaa jo elo-syyskuun vaihteessa.
Syöpäsäätiön ympäristövastuu
Ympäristövastuu tarkoittaa meille muun muassa kestävää materiaalituotantoa ja vastuullisia tuotehankintoja.
Ympäristövastuullisuusohjelma
Vuonna 2025 käynnistimme Syöpäjärjestöissä uuden vastuullisuusohjelman valmistelun, jonka ensimmäinen painopiste on ympäristövastuullisuus. Asiantuntija-arvioinnin pohjalta määritimme osa‑alueet, joilla voimme saavuttaa konkreettista muutosta: jätteen vähentämisen, energiatehokkuuden parantamisen ja hiilidioksidipäästöjen pienentämisen.
Keskeiseksi toimenpiteeksi nousi ympäristötavoitteiden huomioiminen kaikissa hankinnoissa – tavaroista ja palveluista yhteistyökumppaneiden valintaan. Myös Suomen Syöpäyhdistyksen ja Syöpäsäätiön varainhoito tunnistettiin merkittäväksi ympäristövastuullisuuden osa‑alueeksi. Sijoituspolitiikassa emme jatkossa ainoastaan vältä syövän riskitekijöihin liittyviä toimialoja, vaan edellytämme vuoden 2026 alusta lähtien sijoitusten hiilijalanjäljen seurantaa.
Digitaalista viestintää ja auditointeja
Lahjoittajaviestintämme on ympäristökuormituksen vähentämiseksi ensisijaisesti digitaalista. Digiviestinnän lisäksi tuotamme tukijoillemme vuosittain myös painomateriaalia, jossa kumppaninamme on Suomen Uusiokuori. Heidän Uniikkiuusiokuoret ovat ainoita FSC-sertifioidusta 100 % uusiopaperista Suomessa valmistettuja kirjekuoria. Paperille on myönnetty FSC-sertifikaatti sekä Pohjoismainen ympäristömerkki.
Roosa nauhat ja rannekkeet tuotetaan eettisesti ja ympäristön kannalta kestävästi ruotsalaisen yhteistyökumppanimme Stilistin kautta Kiinassa. Roosa nauha ja ranneke on tuotettu kierrätysmateriaaleista (rPET) vuodesta 2021 ja tuotteiden valmistuksen osalta toteutetaan Amfordin auditointi vuosittain.
Roosa nauhojen vastuullisuus
Suomalaisten mieluisimpana lahjoituskohteena Roosa nauha -keräyksellä on merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Tutustu varainhankintaamme, nauhojen tuotantoon ja lahjoitusvarojen käyttöön.
Syöpäsäätiön sosiaalinen vastuu
Sosiaalinen vastuullisuus on meille sitä, että olemme tehneet määrätietoisesti töitä syöpätutkimuksen ja parempien hoitojen puolesta yli 70 vuoden ajan.
Meistä mikään ei ole arvokkaampaa kuin elämä
Työmme on tuottanut syöpätutkimuksen tuloksia ja läpimurtoja, joiden ansiosta yhä useampi ihminen saa jatkaa elämäänsä pidempään. Tavoitteemme on, ettei tulevaisuudessa kenenkään tarvitsisi menettää läheistään syövälle.
Jaamme myös avustuksia syövän vuoksi taloudelliseen ahdinkoon joutuneille perheille ja sairastuneille. Avustushakemusten määrä on kymmenessä vuodessa lähes kymmenkertaistunut ja haluamme auttaa heitä selviytymään arjestaan.
Sosiaalinen vastuu lähtee myös työnantajan vastuusta työntekijöitä kohtaan. Syöpäsäätiö osana Syöpäjärjestöjä on vastuullinen työnantaja ja työtyytyväisyyden mittareita seurataan vuosittain, pyrkien aina parempiin tuloksiin.
Sitoutunut tiimimme
Olemme varainhankintatiimi, jolla on kova kunnianhimo ja heltymätön halu hauskanpitoon. Emme myös koskaan jätä työkaveria pulaan!
Syöpäjärjestöt työnantajana
Syöpäsäätiö, Suomen Syöpäyhdistys jäsenjärjestöineen sekä Suomen Syöpärekisteri muodostavat yhdessä Syöpäjärjestöt.
Vastuullista yrityskumppanuutta
Mahdollistamme yrityskumppaneillemme vaikuttavan jäljen jättämisen suomalaiseen syöpätutkimukseen. Yritysten rooli on merkittävässä osassa suomalaisen syöpätutkimuksen jatkumisessa. Yrityksiltä kertyy vuosittain lahjoituksia noin 3,5 miljoonaa euroa.
Syöpäsäätiön ja Roosa nauhan kumppanuuksia ohjaavat yritysyhteistyön periaatteet. Emme tee yhteistyötä tupakka-, alkoholi-, aikuisviihde-, tai pikavippiyritysten kanssa. Emme myöskään tietoisesti vastaanota lahjoituksia edellä mainittujen alojen yrityksiltä. Harkitsemme jokaista kumppanuutta tapauskohtaisesti. Ennen kumppanuuspäätöstä tutustumme myös kumppaneiden markkinointiin ja tuotelupauksiin.
Kohti kestävää kulutusta
Teetämme vuosittain kuluttajatutkimuksen Roosa nauha -keräyksestä, jossa tutkimme mm. yksittäisten tuotteiden soveltuvuutta Roosa nauha -tuotteiksi. Tutkimuksen mukaan kuluttajat odottavat Roosa nauha -tuotteilta vastuullisuutta, jolla tarkoitetaan pääasiassa laadukkuutta ja suomalaisen työn tukemista.
Kannustamme kumppaniemme kanssa kestävään kuluttamiseen, siksi valikoimme tarkkaan Roosa nauhan keräystuotteet kolmesta tuotekategoriasta: käyttötuotteet, arjen hemmottelutuotteet sekä laatutuotteet. Valikoimme kampanjatuotteiksi pääsääntöisesti arjen tuotteita, joita kuluttaja ostaisi joka tapauksessa.
Tutkimuksen* mukaan kuluttajat odottavat Roosa nauha -tuotteilta vastuullisuutta.
Yritysyhteistyön periaatteemme
Meille on tärkeää, että voimme jakaa yrityskumppaniemme kanssa yhteisen näkemyksen suomalaisten terveyden edistämisen ja syöpätutkimuksen tukemisen tärkeydestä.
Roosa nauha yrityksille
Yrityksillä on merkittävä rooli Roosa nauha -keräyksessämme. Tutustu Roosa nauha -keräyksen yritysyhteistyöhön ja tule mukaan!
Tutkitusti merkittävää yhteistyötä
Selvitämme vuosittain kuluttajatutkimuksella Roosa nauha -keräyksen mielikuvia ja tunnettuutta sekä haemme palautetta yritysyhteistyöstä ja kampanjatuotteista.
Löysitkö etsimäsi tiedon?
Palautteesi on meille tärkeä – haluamme kehittää vastuullisuustyötämme- ja viestintäämme.
Ota meihin yhteyttä, kerromme mielellämme lisää!
Sari Meller
Varainhankintajohtaja
puh. 050 409 0550,
[email protected]
Carita Päivänen
Viestintäpäällikkö
puh. 050 590 5415
[email protected]
Suomalaisin lahjoitusvaroin toimiva Syöpäsäätiö tukee syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään sekä rahoittaa syöpätutkimusta, jotta kenenkään ei enää tarvitsisi menehtyä syöpään. Syöpäsäätiö on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen tukija Suomessa. Syöpäsäätiö muodostaa yhdessä Suomen Syöpäyhdistyksen ja Suomen Syöpärekisterin kanssa Syöpäjärjestöt.