Mia ja Janiina: Ystävyydessä on voimaa

Mia ja Janiina saivat molemmat rintasyöpädiagnoosit syksyllä 2017. He tutustuivat Facebookin vertaisryhmän kautta ja olivat kampanjakasvoina vuoden 2018 Roosa nauha -keräyksessä.

”Me asumme samassa kaupungissa, mutta emme tunteneet toisiamme aikaisemmin. Liityimme viime syksynä samaan vertaistukiryhmään Facebookissa ja huomasimme, että asumme samalla paikkakunnalla. Sovimme heti treffit sairaalan kanttiiniin”, Mia kertoo. Mmolempien syöpähoidot olivat alkamassa ja siitä ystävyys lähti käyntiin.

Janiina muistelee, että hän oli heti ensi tapaamisella vaikuttunut Mian voimaannuttavasta olemuksesta:
”Kun näin Mian ensimmäisen kerran, ajattelin heti, että tuossa naisessa on jotain aivan uskomatonta ja hänestä saan voimavaroja ja tukea. Sellaisia asioita, joita kukaan muu ei voisi antaa tämän matkan aikana.”

Matkantekoa yhdessä

Syöpään sairastuminen on kokemus, joka muuttaa aina elämää. ”Me molemmat kävimme läpi sytostaattihoidot, Janiinalla ne alkoivat vähän aikaisemmin, kuin minulla. Lisäksi Janiina sai vielä sädehoitoja. Olemme yhdessä käyneet läpi tätä fyysistä ja henkistä matkaa. Se on varmasti ollut sellainen kokemus, joka nitoo meidät yhteen koko loppuelämäksi”, toteaa Mia.

”Syövästä ei ole koitunut montaa hyvää asiaa, mutta se on ihanaa, että sen kautta sain uuden ystävän”, Mia jatkaa.

Vertaistuen voima

Janiina ja Mia ovat keskustelleet paljon vertaistuen voimasta.  ”Janina on sanonutkin, että vain syövän itse läpikäynyt ihminen voi oikeasti ymmärtää, miltä tämä kaikki tuntuu. Vaikka toinen olisi vain hiljaa ja kuuntelisi, niin hän silti tietää tismalleen ne tunteet ja ajatukset, jotka liittyvät tähän sairauteen”, Mia kertoo.

Saman sairauden kokenut osaa parhaiten tukea syövän kanssa elävää ja auttaa häntä jaksamaan arjessa. Molemmat ystävykset korostavat sitä, että yksikään syöpään sairastunut ei saisi jäädä ilman tukea.

”Toivomme, että jokainen löytäisi itselleen tuen ja turvan. Samanlaisen, kuin me olemme olleet toisillemme”, Janiina kuvailee.

”Syöpä on ihmistä isompi asia”

Syöpä on niin raskas asia kantaa, että kenenkään ei tarvitse pystyä siihen yksin. ”Se on ihmistä isompi asia”, Mia toteaa. ”Siihen tarvitsee tukiverkostoa, ystäviä ja läheisiä. Meillä on ollut paljon onnea matkassa –  ensinnäkin se, että olemme täällä tänään. Lisäksi olemme saaneet nauttia Suomen lääkehoidoista, sekä olemme löytäneet toisemme tämän kokemuksen kautta.”

Janiina ja Mia haluavat toimia tarinallaan esimerkkinä siitä, ettei kenenkään tarvitse jäädä yksin. Lisäksi he ovat yhdessä löytäneet erilaisia keinoja selviytyä yhdessä vaikeistakin ajoista.

”Puhumisen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa. Me olemme yhdessä käsitelleet erilaisia tunteita keskustellen, kiroillen, itkien, raivoen ja tietysti myös nauraen. Olemme vieneet toiselle mehukeittoa silloin, kun toinen on ollut heikoilla”, Janiina ja Mia kertovat yhdessä.

”Elämästä ei koskaan tiedä milloin se hetki koittaa, kun myös itse tarvitsee vuorostaan apua,” Mia muistuttaa.

”Oli puhtaan voimaannuttavaa saada olla osana tätä kampanjaa”

Mukana Roosa nauha -keräyksessä

”Saimme kunnian osallistua syksyn 2018 Roosa nauha –kampanjaan monin tavoin. Kannoimme läpi lokakuun Roosa nauhaa ylpeydellä rinnassa ja ostimme innolla erilaisia kampanjatuotteita tukeaksemme keräystä mahdollisimman paljon. Annoimme kasvomme nuorten naisten rintasyövälle olemalla osana kampanjavideota ja vallan hämmästyimme kuinka moni tuon johdosta tuli meidät tunnistettuaan juttelemaan ja ilmaisemaan tukensa”, Mia ja Janiina iloitsevat.

Molemmat ovat palanneet työelämään ja keränneet voimia pikkuhiljaa takaisin rankan syöpävuoden jäljiltä. Lisätutkimukset jatkuvat vielä mahdollisten geenivirheiden vuoksi.

”Elämä alkaa olla taas täyttä elämää kaikkine iloineen ja suruineen. Emme enää ajattele syöpää päivittäin, mutta jotain on silti pysyvästi muuttunut: tiedämme, että olemme saaneet jatkaa elämää valtavan hyvien syöpähoitojen vuoksi. Juuri siitä syystä tulee Roosa nauha –kampanja olemaan aina hyvin henkilökohtainen ja tärkeä meille”, ystävykset kiittelevät.