Rinnallasi loppuun saakka

Annastiina Heikkilän perhe vietti viimeisen yhteisen joulunsa samalla kaavalla kuin aina ennenkin. Koko sisaruskatras oli kokoontunut vanhempiensa rivitaloasuntoon Pohjois-Helsinkiin. Jokainen tiesi, että käsillä oli todennäköisesti viimeinen yhteinen joulu Matildan kanssa. Kuinka mieli kestää sellaisen tiedon?

”Kuoleman läheisyys ei tee asioista mahdottomia. Kyllä me vitsailimme kuten ennenkin, se ei ollut mikään itkujuhla. Kuolema oli ollut joka päivä tiedossa jo pitkään, jo edellisenä jouluna, ja sitä edellisenäkin”, Annastiina kertoo.

Kolme lahjaksi saatua joulua

Vitsailusta huolimatta kukaan ei voinut paeta tosiasiaa, että Matildan lääkitys oli lopetettu eikä uutta ollut tiedossa. Kivut olivat kovat ja tauti eteni räjähdysmäisesti.

Myös läheisille viimeiset hetket olivat kivuliaita, mutta eri tavalla. Sairastunut joutuu luopumaan elämästään, läheiset rakkaastaan.

Kuoleman läheisyys pakotti Annastiinan keskittymään läsnäoloon ja hetkeen, sillä on mahdotonta miettiä koko ajan kuolemaa. Varsinkaan sairastuneelle se ei ole mahdollista. Ehkä armollisinta oli toistaa asioita tutulla kaavalla:

”Teimme asioita kuten aina ennenkin ja koetin painaa ne erityisen tarkasti mieleeni. Pelasimme 7 Wonders -lautapeliä, nauroimme ja riitelimme hyväntahtoisesti pisteenlaskusta”, Annastiina muistelee.

Kaiken keskellä hän tunsi yhteen kietoutunutta surua ja kiitollisuutta. ”Viimeinen yhteinen joulu tuntui lahjalta, koska diagnoosi oli alun perin niin musertava, että meillä ei pitänyt olla enää yhtään yhteistä joulua. Nyt niitä oli diagnoosin jälkeen kuitenkin kolme.”

Niin elinvoimainen ja kuitenkin niin sairas

Matildan elämä jatkui vuoden vaihteen jälkeen aina tammikuun loppuun saakka ja se päättyi lyhyen saattohoitojakson jälkeen Helsingin Terhokodissa. Matildan elämän loppumetreille sisältyi isosiskon mielestä rauha, jota ei sisältynyt sairauden muihin vaiheisiin.

Matilda eli loppuun saakka täysillä, eikä hän missään vaiheessa vastannut perinteistä mielikuvaa syöpäpotilaasta. Oli vaikea ymmärtää, että niin elinvoimainen ja aktiivinen ihminen oli niin vakavasti sairas. Syöpä ei näkynyt päällepäin.

”Hän hiihti, ui ja suunnitteli tulevaa. Vaikka matkustelu oli jo rajoittunutta, hän haaveili reissusta kylpylään tai Muumimaailmaan tyttärensä kanssa.”

Kunniatehtävä kuoleman lähestyessä

Pikkusiskon poismeno tuntuu Annastiinasta edelleen epätodellista. Jäljelle jäi vain tyhjyyden tunne. ”Käsittelyä helpotti, että olin viettänyt hänen kanssaan viimeiset päivät. Se oli konkreettista surutyötäni.”

Annastiinalla ei ollut epäselvyyksiä omasta roolistaan rajan lähestyessä. Hän oli valmis kohtaamaan kuoleman. ”En halunnut väistää mitään vaihetta Matildan polulla. Rinnallaolo oli kaunis kunnia-asia. Suru ja kirkkaus olivat yhtä aikaa läsnä.”

Nyt on vaikeaa miettiä tulevaa joulua ilman Matildaa. Juhlapyhiä vietetään varmasti samalla kaavalla kuin ennenkin, mutta tunnelma on toisenlainen. Matilda on läsnä valokuvien ja tyttärensä kautta. Annastiina lupasi Matildalle, että hän kertoo tyttärelle kaiken mitä tietää ja muistaa Matildasta. Niin Matildan muisto elää.

Kaksi vuotta lisäaikaa

Syöpätutkimuksen merkitys oli valtava Matildan harvinaiselle syövälle. Hän sai suuren avun vasta tutkimusvaiheessa olevasta lääkkeestä.

”Vaikka kyse oli parantumattomasta syövästä, hän sai lisäaikaa kaksi vuotta. Silloin syöpätutkimuksen merkitys konkretisoitui minulle, en ollut ajatellut asiaa lainkaan ennen sitä”, Annastiina toteaa.

Vaikka Annastiina on menettänyt rakkaan ihmisen, hän silti ajattelee, että elämässä ei ole kyse luopumisesta, vaan saamisesta. ”Vaikka suru on yhä joka päivä läsnä, vielä vahvemmin läsnä on kiitollisuus yhteisestä ajasta ja elämästä ylipäätään.”

Teksti: Anu Koikkalainen
Kuva: Juha Törmälä