Vuoden syöpälääkäri ja vuoden syöpähoitaja 2024 valittu
Syöpäsäätiö on valinnut vuoden syöpälääkärin ja vuoden syöpähoitajan. Molempien valintaperusteluissa korostuivat inhimillisyys ja empaattisuus sekä rautainen ammattitaito ja kokemuksen tuoma osaaminen. Syöpäsäätiön 5 000 euron tunnustuspalkinnot myönnetään vuosittain säätiön saamien ehdotusten perusteella.
Lääketieteen tohtori, lastentautien erikoislääkäri, lasten syöpä- ja veritautien professori (TAYS) Olli Lohi on valittu Vuoden syöpälääkäriksi 2024. Lohi hoitaa syöpää sairastavia lapsia ja tutkii lasten akuutin leukemian eli verisyövän syntyä. Tavoitteena hänellä on, että yksikään lapsi ei menehtyisi syöpään.
Olli Lohi on hoitanut pieniä potilaita yli viidentoista vuoden ajan ja nähnyt hoitojen kehittymisen. ”Kyllä syöpään sairastunut lapsi saa Suomessa huippuhoitoa”, Lohi vakuuttaa. ”Lasten leukemiassa perinteiset hoitotulokset ovat parantuneet ja uusia täsmähoitoja on kehitetty.”
”On etuoikeus tehdä työtä, jossa saa palvella ihmisiä ja jonka merkityksen näkee konkreettisesti”
Lohi on saanut paljon kiitosta erityisesti siitä, että hän on työssään ihmisläheinen, empaattinen ja aidosti kiinnostunut potilaistaan ja heidän perheistään.
”Hän hoitaa kokonaisvaltaisesti, niin psyykkisen kuin fyysisen puolen. Puhuu vaikeista aiheista ymmärrettävästi, ja selittää kärsivällisesti asiat auki. Rautainen ammattilainen, jolla tittelit lisääntyvät, mutta jalat pysyvät silti tiukasti maassa ja sydän työssä”, häntä kuvaillaan.
Kollegoiden mukaan Lohi on lämmin, ammattitaitoinen voimavara, jonka niin lapset osastojaksoilla kuin heidän vanhempansa odottavat näkevänsä.
”On etuoikeus tehdä työtä, jossa saa palvella ihmisiä ja jonka merkityksen näkee konkreettisesti”, Lohi itse sanoo.
” Pääsääntöisesti voin rauhoittaa vanhempia sillä tiedolla, että valtaosa syöpään sairastuneista lapsista voidaan parantaa. Keskimäärin jo enemmän kuin neljä viidestä, eli 83 % syöpään sairastuneista lapsista voidaan parantaa. Me lähdemme aina täysin voimin parantamaan lapsia silloinkin, kun mahdollisuudet eivät ole niin hyvät”, Lohi kertoo.
Vuoden syöpähoitaja on empaattinen ja määrätietoinen moniosaaja
Syöpä- ja veritautien osaston apulaisosastonhoitaja Jennifer Björkqvist Pohjanmaan hyvinvointialueelta on valittu Vuoden syöpähoitajaksi 2024.
Björkqvist valmistui sairaanhoitajaksi vuonna 1998 ja aloitti työt onkologian osastolla. Hän on työskennellyt myös tehohoidossa sairaanhoitajana. Hän on toiminut osastonhoitajana ja apulaisosastonhoitajana, ja kehittänyt tietämystään täydennyskoulutuksilla.
”Hän toimii esimerkkinä muille jatkuvan oppimisen, kehittymisen sekä kehittämisen tiellä”, kollegat kertovat. ”Hän ansaitsee suuret kiitokset sekä syvää kunnioitusta tekemästään työstä syöpäpotilaiden laadukkaan hoidon edistämiseksi.”
”Jennifer on empaattinen ja ajattelee aina potilaiden, omaisten ja henkilökunnan parasta” – työyhteisö kuvailee
Björkqvist on toiminut sairaanhoitajana onkologian osastolla jo 20 vuotta. Apulaisosastonhoitajaksi hän siirtyi vuonna 2018 ja muutaman vuoden kuluttua siitä hän otti vastaan osastonhoitajan työn. Hän alkoi heti kehittää vuodeosastoa ja toimivia käytäntöjä syöpäpotilaiden hyvää kokonaisvaltaista hoitoa ajatellen. Esimerkkinä tästä vapaaehtoistyöntekijöiden integroiminen syöpätautien vuodeosastolle. Kun onkologinen osasto yhdistettiin hematologisia sairauksia sairastavien kanssa, osaston toiminta muuttui ja Björkqvist järjesti koulutuksia yhdessä lääkäreiden kanssa sekä oli luomassa toimivan, yhteisen hoitotiimin syöpä- ja veritautien osastolla.
”Jennifer Björkqvist on osaston koordinaattori ja sielu. Hän toimii eri ammattiryhmien välillä ja kehittää toimintaa mahdollisimman sujuvaksi. Hän korostaa, että yhteisellä päämäärällä saavutetaan parasta hoitoa potilaille. Hän on hyvin osaava vaativissakin hoitotoimenpiteissä. Työn hän tekee positiivisella ja iloisella asenteella aina potilaiden parasta ajatellen. Hän korostaa ammattitaidon merkitystä ja osaa vaatia työntekijöiltä potilaiden hoitoon vaikuttavia asioita, uskaltaa tarttua työhön ja on toimelias. Häntä on helppo lähestyä ja kysyä neuvoa sekä kertoa sydämellään olevat asiat. Hänelle on myös tärkeää, että potilaat osastolla saavat hyvän oireiden ja kivun lievityksen”, työtoverit kertovat.
”Jennifer on empaattinen ja ajattelee aina potilaiden, omaisten ja henkilökunnan parasta. Hänellä on tietoa johtamisesta ja taitoa nähdä hoitotyö kokonaisvaltaisesti, joka on vaikuttanut siihen, että potilaat saavat hoitoa oikeassa paikassa. Väsyneenäkään Jenniferiltä ei kuule epäystävällistä sanaa”, työyhteisö Vaasassa kuvailee.
Kuvat:
Vuoden syöpälääkäri 2024, professori Olli Lohi, kuvaaja: Laura Tammisto
Vuoden syöpähoitaja 2024, apulaisosastonhoitaja Jennifer Björkqvist, kuvaaja: Mikael Nybacka
Anna lahjaksi elämä.
Tue syöpään sairastuneita ja lahjoita Syöpäsäätiön joulukeräykseen.
Syöpäsäätiö on Suomen suurin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja. Lahjoituksilla tuetaan myös syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään. Syöpäsäätiö muodostaa yhdessä Suomen Syöpäyhdistyksen ja Syöpärekisterin kanssa Syöpäjärjestöt.