Lääkärin sanat auttoivat yli raskaimman hetken
Ida Ilanderin perheen joulusuunnitelmat saivat uuden käänteen muutama vuosi sitten, kun pieneltä Iirikseltä löydettiin aivokasvain. Tänä vuonna perhe valmistautuu varovaisesti ensimmäiseen tavalliseen perhejouluun.
Kolmevuotias Iiris on iloinen, hyvin sosiaalinen ja ajattelevainen. Hän nauttii erityisesti piirtämisestä ja maalaamisesta. ”Iiris on meidän perheemme aurinko”, kuvailee hänen äitinsä Ida. Iiriksen pilke silmäkulmasta ei kadonnut edes rankan syöpämatkan aikana.
Horjuva tasapaino paljasti kasvaimen
Joulukuussa 2021 vanhemmat huomasivat, että Iiriksen tasapainossa oli jotain vialla hänen kävellessään. He lähtivät selvittämään asiaa terveyskeskukseen, josta he saivat lähetteen suoraan Lappeenrannan päivystykseen. Sitten kaikki tapahtuikin Idan mukaan nopeasti: ”Jäimme osastolle yöksi ja seuraavana päivänä Iiriksellä oli jo magneettikuvaukset. Kuvausten jälkeen ei kulunut kauaakaan aikaan, kun lääkäri tuli kertomaan meille järkyttävän uutisen. Iiriksen aivoista oli löytynyt kasvain, tarkemmin medulloblastooma.”
Iiriksen matka jatkui vielä samana päivänä ambulanssilla Uuteen lastensairaalaan Helsinkiin. Ida ja Miikka matkasivat omalla autollaan perässä. ”Onneksi oma äitini ehti Iiristä vastaan Helsingissä ennen meitä. Oli aatonaatto ja päivä tuntuu mielessäni edelleen hyvin sumuiselta”, Ida kertoo.
Joulu teho-osastolla
Perheen alkuperäisen suunnitelman mukaan joulu oli tarkoitus viettää kotona Imatralla sekä sukulaisilla vieraillen, mutta toisin kävi. ”Vietimmekin joulun teho-osastolla peläten pahinta. Joulua ei ollut”, Ida muistelee. Iiris pääsi leikkaukseen jouluaattona. Jouluyönä klo 02 kirurgi soitti ja kertoi perheelle huojentavat uutiset: Iiriksen leikkaus oli mennyt hyvin.
”Vietimme perheen joulua vasta tammikuussa. Kun Iiris pääsi sairaalasta kotiin, häntä odottivat isot lahjapaketit.” Tammikuinen joulunvietto oli kaikille merkityksellinen tapahtuma ahdistavan joulukuun jälkeen.
