Tutkimus

Toivoa ja suuria odotuksia – Suomen uudet syöpätilastot julki

Suomen Syöpärekisteri raportoi ja julkaisee keväisin uusimmat syöpätilastot Suomen syöpätilanteesta. Uusin raportti  on päivitetty vuoden 2019 luvuilla ja kulkee siksi nimellä Syöpä 2019.

Suomen Syöpärekisterin raportista käy ilmi monia kiinnostavia asioita, esimerkiksi se, että syöpien ilmaantuvuus on hienoisessa nousussa, kun taas samalla tarkastelujaksolla syöpäkuolemien määrä on laskussa. Ilmaantuvuuden nousu voidaan paljolti selittää väestön ikääntymisellä, kun taas kuolleisuuden laskun merkittävin selittävä tekijä on tehostunut syöpien ennaltaehkäisy, diagnostiikka ja hoito. 

Toivoa herättävä havainto

Kuolleisuuden lasku samalla kun ilmaantuvuus kasvaa, on toivoa herättävä havainto. Olemme pienin askelin etenemässä kohti Syöpäsäätiön ja Syöpäjärjestöjen tavoitetta: tilannetta, jossa kenenkään ei enää tarvitse kuolla syöpään. Visiossamme kangastelee maailma, jossa syöpiä löydetään yhä enemmän – se on nykytiedon valossa väistämätöntä – mutta syövästä on tullut vain yksi krooninen sairaus, joka voidaan pitää aisoissa tehokkaan terveydenhuollon keinoin.  

Tämä näky on kaunis, mutta se ei toteudu itsestään. Kaikki tähänastiset saavutukset syövän hoidon alueella perustuvat sinnikkääseen tutkimukseen, jossa tutkijat ja terveydenhuollon ammattilaiset molekyylitason laboratorioista leikkaussaleihin ponnistelevat yhteistyössä vuodesta toiseen. Väsymättä ja voimia säästämättä  intohimoisesti. Olemme siis tässä tilanteessa yksinomaan tutkimuksen ja sen saavutusten ansiosta ja tuohon tavoitteeseen, maailmaan ilman syöpäkuolemia, emme pääse oikopolkuja pitkin. Tarvitaan entistä määrätietoisempaa, parempaa ja monipuolisempaa tutkimusta. Kaikki kivet on käännettävä, jotta tärkeät vastaukset löytyisivät. 

Olemme siis tässä tilanteessa yksinomaan tutkimuksen ja sen saavutusten ansiosta ja tuohon tavoitteeseen, maailmaan ilman syöpäkuolemia, emme pääse oikopolkuja pitkin.

Mutta kivien kääntäminen on työlästä ja kallista – vaaditaan intohimon lisäksi olosuhteita, joissa syöpää on mahdollista tutkia ja hoitoja kehittää nykyaikaisin menetelmin. Monissa terveydenhuollon yksiköissä tai yliopistoissa niukka tutkimuksen rahoitus ei ole ainoa syöpätutkimuksen kompastuskivi, mutta lähes aina se on vakavin este 

Tarvitaan siis lisääntyviä panostuksia tutkimuksen edistämiseksi. Kuten olemme viime aikoina havainneet, julkisen sektorin tutkimusrahoitus on kasvu-uran sijaan leikkausten kohteena. Tämä on huolestuttavaa ja erittäin haastava tilanne laadukkaan tutkimuksen etenemisen kannalta. Me Syöpäsäätiössä suhtaudumme siihen vakavasti  teemme omalla työllämme kaikkemme suomalaisen syöpätutkimuksen tulevaisuuden turvaamiseksiJa tähän tarvitaan meidän kaikkien panosta, myös sinun tukeasi. 

-Jarmo Wahlfors, tutkimusjohtaja, Syöpäsäätiö