Lämmin kiitos tuestasi

On ilo kertoa, että Syöpäsäätiö on lahjoittajien ansiosta tehnyt vuonna
2025 jälleen uuden ennätyksen – olemme jakaneet suomalaiselle
syöpätutkimukselle yhteensä 8 miljoonaa euroa apurahoina.

Suurin osa rahoituksestamme kohdistuu tutkimusryhmille – tuemme yli viittäkymmentä hanketta vuosina 2026–2028. Tuemme edelleen monipuolisesti kaikkia syöpätutkimuksen osa-alueita syöpäsolujen molekyylitutkimuksesta sairastuneiden hoitoon ja hoivaan kohdistuvaan tutkimukseen.
Merkittävin parannus Syöpäsäätiön tutkimusrahoituksessa on suurempien ja useampivuotisten hankekokonaisuuksien painottaminen. Tänä vuonna lähes kaikki rahoitetut hankkeet ovat kaksi- tai kolmevuotisia, mikä mahdollistaa tutkijoille työrauhan pidemmäksi aikaa. Kiitos tästäkin kuuluu tukijoillemme.

Tutkijoilta saamamme palaute vahvistaa, että pitkäkestoisempi ja ennakoitavampi rahoitus antaa paremmat mahdollisuudet rohkeaan ja vaikuttavaan tutkimukseen. Kun tutkijat voivat keskittyä tutkimiseen uusien hakemusten sijaan, voimme kaikki odottaa entistä merkittävämpiä tuloksia – sellaisia, joiden avulla syöpä ennen pitkää kukistetaan.

 

Ennakoitava ja riittävä tutkimusrahoitus on jatkossakin Syöpäsäätiön toiminnan ytimessä. Haluamme tutkijoiden kanssa tehdä ne läpimurrot, joiden ansiosta syövät havaitaan ja hoidetaan entistä varhaisemmin ja tehokkaammin. Tähän tarvitsemme yhä lahjoittajien tukea – Syöpäsäätiö
toimii yksinomaan lahjoitusvaroin.

Teidän ansiostanne voimme jatkaa pitkäjänteistä ja vaikuttavaa suomalaista syöpätutkimusta – kohti tulevaisuutta, jossa syöpään ei enää kuolla.

Lämmin kiitos tuestanne Syöpäsäätiön ja suomalaisten syöpätutkijoiden
puolesta.

Toivotan hyvää ja rauhallista uutta vuotta!

Jarmo Wahlfors
Tutkimusjohtaja

Kohokohtia vuodelta 2025

“Työ on kesken. On pystyttävä kehittämään rintasyövän hoitoa ja kohdentamaan tutkimusta erityisesti niihin syövän alatyyppeihin, joissa ennuste on kaikkein huonoin.”

Tutkimus tuo toivoa tulevaisuuteen

Tänä syksynä Roosa nauha -keräys nosti esiin rintasyövän. Johanna Mattson on tutkija, lääkäri ja rintasyövän huippuasiantuntija. Hän on kiitollinen lahjoittajille siitä, että tutkimus jatkuu.

Rintasyöpä on yhä naisten yleisin syöpä, mutta hoitotulokset ovat parantuneet merkittävästi viime vuosina. Tämä on seurausta pitkäjänteisestä tutkimuksesta ja siitä, että hoidot pystytään yhä useammin räätälöimään jokaiselle potilaalle yksilöllisesti.

Johanna Mattson on Syöpäkeskuksen johtava ylilääkäri, toimialajohtaja ja Helsingin yliopiston kliinisen onkologian dosentti. Hän on seurannut läheltä, miten tutkimus on muuttanut rintasyövän hoitoa:

“Vielä parikymmentä vuotta sitten monet nykypäivän hoitomenetelmät olivat vasta tutkimusvaiheessa. Nyt ne parantavat potilaita, jotka aiemmin olisivat menehtyneet rintasyöpään.”

Mattsonin mukaan hoidot kehittyvät nopeasti tieteellisen tutkimuksen ansiosta. Uusien täsmälääkkeiden ja immunologisten hoitojen myötä entistä useampi potilas paranee tai elää pitkään hyvää elämää sairaudesta huolimatta.

Tutkimusrahoitus on elintärkeää

Tutkimustyö voi jatkua vain, jos sillä on riittävä rahoitus.

“Ilman Syöpäsäätiön ja lahjoittajien tukea jäisi Suomessa tekemättä paljon erittäin korkeatasoista tutkimusta. Roosa nauha -keräys on osoitus siitä, että todella välitetään, mitä syöpäpotilaille ja tutkimukselle tapahtuu”, Mattson kiittää lahjoittajia.

Rintasyövän hoito kehittyy, mutta kaikki eivät vieläkään selviydy.

“Työ on kesken. On pystyttävä kehittämään rintasyövän hoitoa ja kohdentamaan tutkimusta erityisesti niihin syövän alatyyppeihin, joissa ennuste on kaikkein huonoin”, Mattson painottaa.

“Olemme todella kiitollisia Syöpäsäätiön rahoituksesta. Vain tutkimuksen avulla saadaan tehokkaampia syöpähoitoja tulevaisuudessa.”

Lahjoittajien ansiosta ennätysmäärä apurahoja syöpätutkimukseen

Syöpäsäätiö jakoi syöpätutkimukseen apurahoja ennätykselliset 8 miljoonaa euroa. Päätöksissä painotettiin aiempaa pidempikestoista rahoitusta.

Syöpäsäätiön vuosittain saamilla lahjoitusvaroilla tuetaan monipuolisesti syövän tutkimushankkeita. Tänä vuonna rahoitus myönnettiin 54 hankkeelle, joista yksi on 450 000 euron suurapuraha. Väitöskirja-apurahoja myönnettiin 41 tutkijalle.

Jaettavan rahoituksen kokonaismäärä, sisältäen keväällä jaetut matka-apurahat, on yhteensä 8 miljoonaa euroa, mikä on enemmän kuin viime vuonna ja koskaan aiemmin Syöpäsäätiön apurahojen historiassa. Syövän perustutkimusta ja kliinistä eli potilaaseen kohdistuvaa tutkimusta tuetaan yhtä paljon.

Suurapuraha munasarjasyövän tutkimukseen

Kolmivuotinen 450 000 euron suurapuraha myönnettiin dosentti Anna Vähärautiolle (Helsingin yliopisto) tutkimushankkeelle ”Stressin aiheuttaman resistenssidynamiikan selvittäminen hoitovasteen palauttamiseksi munasarjasyövässä”.

Munasarjasyöpäkasvaimet kehittävät usein vastustuskyvyn käytetyille hoidoille, kuten solunsalpaajille. Projektissa tutkitaan, miten munasarjasyövän solujen aiemmat stressikokemukset vaikuttavat niiden kykyyn selviytyä hoidoista. Vähärautio lähettää terveisensä lahjoittajille:

“Olemme todella kiitollisia Syöpäsäätiön rahoituksesta, joka antaa meille mahdollisuuden oppia ymmärtämään resistenssin syntyä paremmin. Vain tutkimuksen avulla saadaan tehokkaampia syöpähoitoja tulevaisuudessa.”

Suurapurahan lisäksi jaettiin suuri määrä merkittäviä kolmevuotisia tutkimusrahoituksia, suuruudeltaan 180 000–375 000 euroa. Näissä hankkeissa tutkimuskohteina olivat syövän perustutkimuksen lisäksi eturauhas-, rinta- ja suolistosyöpä ja leukemia sekä lasten syöpien tutkimus.

Roosa nauha -keräys nosti esille tutkimusteemana rintasyövän. Tämän vuoden Roosa nauhan suunnitteli Katja Ståhl. ”En äkkiä keksi tärkeämpää asiaa, johon lähteä mukaan. Suvussani on kuoltu paljon syöpään”, Ståhl sanoo.

”Roosa nauha -keräys on jokaiselle suomalaiselle asia, jonka puolesta on helppo liputtaa. Tulee hyvä mieli, kun näkee vastantulijalla rinnassa Roosa nauhan. Jokaisen nauhan takana on tarina, jonka takia ihminen haluaa sitä kantaa. Tämä Roosa nauha voi olla jollekin se ratkaiseva läpimurto, jolloin lippu nousee puolitangon yli korkeuksiin. Vain tutkimusta rahoittamalla voidaan taata, että saamme hyvää hoitoa myös tulevaisuudessa”, Ståhl painottaa.

Keräys huipentui Roosa nauha Tanssii Tähtien Kanssa -lähetykseen, jonka ansiosta yli satatuhatta suomalaista osoitti tukensa suomalaiselle syöpätutkimukselle ja syöpään sairastuneiden hyväksi.  Kertalahjoituksina lahjoitettiin illan aikana yli 2,3 miljoonaa euroa. Lisäksi lähes 3 000 henkilöä lupautui kuukausilahjoittajiksi. Lämmin kiitos jokaiselle keräykseen osallistuneelle tuesta! Roosa nauha -keräyksen kokonaistulos julkistetaan helmikuussa.

Sydämellinen kiitos sinulle

Haluamme kiittää sinua tuestasi, jonka avulla maamme syöpätutkijat jatkavat päivittäistä työtään syöpään sairastuneiden hyväksi. Tukesi avulla:

♥ voimme rahoittaa maamme syöpätutkimusta ja tuoda varmuutta epävarmuuden keskellä työskenteleville syöpätutkijoille

♥ ylläpitää maksutonta Luoto-palvelua, jonka asiantuntijat tukevat sairastuneita ja heidän läheisiään hädän hetkellä

♥ jakaa avustuksia syövän vuoksi taloudelliseen ahdinkoon ajautuneille perheille.

Jokainen estetty syöpäkuolema on syöpätutkimuksen ansiota. Sinun avullasi korkeatasoinen syöpätutkimus voi jatkaa etenemistä kohti päivää, jolloin sairaus on nujerrettu.

Haluatko ottaa yhteyttä tai muuttaa tukisummaa?

Onko sinulla kysyttävää? Haluatko muuttaa tukisummaasi? Autamme sinua mielellämme kaikissa lahjoituksiin liittyvissä asioissa.

Yhteystietomme ovat:
puh. 09 1353 3286, arkisin klo 9-15
[email protected]

Suomalaisin lahjoitusvaroin toimiva Syöpäsäätiö tukee syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään sekä rahoittaa syöpätutkimusta, jotta kenenkään ei enää tarvitsisi menehtyä syöpään. Syöpäsäätiö on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen tukija Suomessa. Syöpäsäätiö muodostaa yhdessä Suomen Syöpäyhdistyksen ja Suomen Syöpärekisterin kanssa Syöpäjärjestöt.