Minun tarinani

Kristian Näkyvä mietti, että saako enää koskaan pelata jääkiekkoa – nyt hän on terve mies

Diagnoosi iski ”puun takaa” kuin äkkiarvaamatta tilanteeseen luistellut vastustajan hyökkääjä. Jääkiekkoilija Kristian Näkyvä, 34, lähti kuitenkin vastahyökkäykseen ja taklasi kivessyövän.

Kun Kristian Näkyvä ja Joonas Rask ajoivat hallilta treenien jälkeen kotiin, autossa oli yleensä iloinen puheensorina. Tämä oli erilainen päivä.

Örebron puolustaja Näkyvä oli saanut juuri varmuuden siitä, että hän sairastaa kivessyöpää.

Sanoja ei löydy. Yleensä hauskaa ”jerryä” heittävät kiekkomiehet vain seuraavat matomaisesti etenevää maantietä.

Huoli oli alkanut kyteä mielessä silloin, kun kivesten seudulta löytyi outo patti. Näkyvä hakeutui tutkimuksiin alkuvuonna 2020.

Mielessä kävi, onko hän nyt jääkiekkotermein sanottuna jatkoajalla.

Ulkojäiltä ammattilaiseksi

Helsingin Kiekko-Tiikereiden kasvatin jääkiekkoharrastus alkoi sieltä mistä monen muunkin kollegan, ulkojäiltä, josta haettiin vauhtia omille unelmille.

Ensimmäisinä kertoina pikku-Kristian istui kentän laidalla syömässä lunta, mutta ei kestänyt pitkään, kun hän alkoi viihtyä kentällä tuntikausia. Kiekkokärpänen oli puraissut.

Näkyvä ihaili taitavia puolustajia, kuten Kimmo Timosta ja Nicklas Lidströmiä. Hänestä kehittyi hyvä luistelija, jolla on oivaltava pelikäsitys. Kiekko pysyi lavassa kuin liimattuna, kunnes siitä lähti terävä syöttö joukkuetovereille.

Näkyvä nousi SM-liigaan Espoon Bluesin riveissä, mutta todellinen läpimurto tuli Jvväskylässä JYPin riveissä. Vuonna 2012 pamahti jättipotti, kun JYP voitti himoitun Suomen mestaruuden.

Jääkiekkoammattilaisuus on vienyt Näkyvän Ruotsiin, Pohjois-Amerikkaan ja Sveitsiin. Hän on nauttinut täysin siemauksin siitä, että lapsuuden harrastuksesta tuli ammatti.

– Loukkaantumiset ja muut vastoinkäymiset ovat tässä ammatissa haastavia, ja joillakin koko ura loppuu niihin ennen aikojaan. Itselläni on ollut siitä hyvä tilanne, että olen pystynyt pelaamaan ilman suurempia vammoja, Näkyvä sanoo.

Ei tullut kaukalossa saatua vammaa, vaan jotain vielä pelottavampaa.

Ei kuolemanpelkoa

Jääkiekkopelissä ei välttämättä pärjää, vaikka taktiikka olisi hiottu viimeisen päälle kuntoon. Vastustaja voi tehdä jotain arvaamatonta.

Näkyvän kehossa oli vastustaja, joka pyrki paikkaan, johon se ei saisi mennä. Vaikka tilanne huolestutti, hyvä toipumisennuste toi lohtua: 96 prosenttia kivessyövistä paranee.

– Mitään kuolemanpelkoa ei sinänsä ollut läsnä. Luotan kyllä lääkäreihin, Näkyvä toteaa.

Näkyvä sai pari viikkoa aikaa valmistautua leikkaukseen, joka tehtäisiin päiväoperaationa. Hän oli mukana normaalisti SHL-joukkueensa treeneissä, mikä antoi sopivasti muuta ajateltavaa.

Helmikuun puolessavälissä tehty leikkaus onnistui hyvin. Edessä oli kuitenkin vaativa puolentoista kuukauden toipumisaika ennen kuin sytostaattihoito voitiin aloittaa. Tarkoituksena oli antaa sen verran vahva kuuri, että syöpäsolut taklataan pois pelistä mahdollisimman tehokkaasti.

– Kyllä siinä kieltämättä mietti, että pystynkö enää koskaan pelaamaan jääkiekkoa.

Totuus iski

Kun ammattiurheilijan lihaksista surkastuu, voimat ovat vähissä ja hiukset lähtevät, itsetunto on koetuksella. Niin Näkyvälläkin.

Liikunta on kuitenkin tärkeä osa syöpähoidoista parantumisessa. Näkyvä pudotti uuden elämänsä aloituskiekon nopeasti, ja kun treenit pyörähtivät käyntiin, kuntokin alkoi kohentua.

Rauhallisesti mutta nousujohteisesti.

Näkyvä oli ilman sopimusta seuraavaksi kaudeksi, mikä lisäsi huolta. Örebro sorvasi kuitenkin luottopuolustajansa kanssa jatkosopimuksen, mikä toi lisää potkua arkeen. Häntä tarvittaisiin vielä jääkiekkokaukaloissakin.

Lukuisat kannustavat yhteydenotot piristivät mieltä. Yksi eteenpäin puskeneista oli ex-pelaaja ja jääkiekkovalmentaja Antti Törmänen, joka sairastui myöhemmin itsekin sappirakon syöpään.

– Kun Antti sairastui, puhuimme jälleen asioista.

Kun Näkyvä palasi sarjapeleihin syksyllä, kaikki tuntui euforiselta. Aivan kuin hän olisi palannut niihin lapsuuden ulkokentän peleihin.

Mieli ei ollut vielä täysin valmis.

– Parin viikon kuluttua tuli kuitenkin henkinen ulospuhallus ja väsähtäminen, kun tajusin, miten rankka vaihe oli takana. Taistelin 8–9 kuukautta ennen kuin olin täysin mukana arjessa.

“On tärkeää löytää uusia keinoja syövän taltuttamiseksi. Hoitokeinojen lisääntyessä terveet päivät lisääntyvät, taudista aiheutuva pelko hälvenee ja ennusteet paranevat.”

Elämä hymyilee

Näkyvä kävi aluksi muutaman kuukauden ajan kontrolleissa, mutta syöpä ei ollut uusiutunut. Kivessyövässä seurannat voidaan lopettaa kokonaan 5–10 vuoden kuluttua hoitojen loppumisesta.

– Mielestäni on tosi tärkeää jatkaa tutkimuksia ja löytää uusia menetelmiä ja keinoja syövän taltuttamiseksi. Hoitokeinojen lisääntyessä terveet päivät lisääntyvät, minkä ansiosta saamme nauttia läheistemme seurasta pidempään. Tiedon lisääntyessä taudista aiheutuva pelko hälvenee ja ennusteet paranevat.

Kaikki näyttää nyt hyvältä, vaikka Timrån riveissä pelaava suomalaispuolustaja pääsi aloittamaan polvivamman takia kauden vasta marraskuussa.

– Se on kuitenkin vain polvivamma. Ei elämä siihen lopu.

Näkyvällä on Timråssa suomalaispelaajien lisäksi suomenkielisenä juttuseurana valmentajat Olli Jokinen ja Mika Hyvärinen sekä urheilujohtaja Kimmo Kapanen.

Kotona Sundsvallissa odottaa elämänkumppanin Maijan lisäksi puolitoistavuotias Olivia-tytär. Näkyvä oli halunnut pitkään perheenlisäystä, ja hänen onnekseen suvun jatkaminen oli mahdollista toisen kiveksen poistamisesta huolimatta.

Isyys tuntuu hyvältä, varsinkin kaiken koetun jälkeen.

– Jos epäilee vaikka kivessyöpää, kannattaa olla aktiivinen ja tutkituttaa se. Ei kukaan muu voi tietää sitä, jos tunnet jonkun olevan pielessä.

Teksti: Marko Leppänen

Munien puolesta -keräys on Syöpäsäätiön kampanja eturauhassyövän ja kivessyövän tutkimuksen tukemiseksi. Yhteistyökumppaneina kampanjassa ovat mukana Liiga ja MTV. Yrityskumppanina keräyksessä on myös Black Horse.

Pidetään puolustus kunnossa

Lahjoita Munien puolesta -keräykseen ja taklataan miesten syövät yhdessä.

Syöpäsäätiö on Suomen suurin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja. Lahjoituksilla tuetaan myös syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään. Syöpäsäätiö muodostaa yhdessä Suomen Syöpäyhdistyksen ja Syöpärekisterin kanssa Syöpäjärjestöt.