Lämmin kiitos tuestasi
On jälleen ennätysvuosi – Syöpäsäätiö myönsi vuonna 2024 lahjoitusvaroista
aiempaa mittavamman potin rahoitusta suomalaiselle syöpätutkimukselle:
tukea sai 108 tutkimushanketta tai tutkijaa, yhteensä yli 7,7 miljoonaa euroa.
Tuemme monipuolisesti kaikkia syöpätutkimuksen osa-alueita syöpäsolujen
molekyylitutkimuksesta sairastuneiden hoitoon ja hoivaan kohdistuvaan
tutkimukseen.
Maamme syöpätutkijat voivat tehdä työtään vain riittävän taloudellisen tuen turvin. Teidän lahjoittajien tuki on yhä tärkeämpää näinä julkisen talouden säästöjen aikoina. Tämä näkyy sekä rahoitushakemusten määrässä että tutkijoiden kommenteissa. Saimme jälleen ennätysmäärän hakemuksia, joista pystyimme rahoittamaan lähes 40 % eli huomattava osa maamme aktiivisista syöpätutkijoista pääsee teidän ansiostanne jatkamaan arvokasta työtään.
Tutkijoiden kanssa käymissäni keskusteluissa paljastuu, että Syöpäsäätiön tuella on yhä merkittävämpi rooli tutkimuksen menestyksellisessä jatkumisessa. Ilman Syöpäsäätiön tukea moni tärkeä hanke jäisi toteuttamatta ja tutkimuksen tulokset hyödyntämättä.
Tänään tehtävä tutkimus vaikuttaa tulevaisuudessa syövän ennalta ehkäisyn, hoidon ja hoivan kehittymiseen – siihen, millaiset mahdollisuudet syöpään sairastuneilla on tulla toimeen sairautensa kanssa. Tutkijoiden määrätietoinen ponnistelu ja teidän lahjoittajien epäitsekäs tuki vievät meitä askel kerrallaan kohti tulevaisuutta, jossa kukaan ei enää kuole syöpään.

Kiitos vielä kerran tuestanne Syöpäsäätiön ja koko suomalaisen syöpätutkimusyhteisön puolesta.
Onnellista Uutta Vuotta!
Jarmo Wahlfors
Tutkimusjohtaja
Kohokohtia viime vuodelta

“Työni huippuhetkiä ovat ne hetket, kun tiimissämme syntyy tutkimushelmiä, ahaa-elämyksiä ja löytöjä laboratoriossa.”
Keuhkosyövän tutkija haluaa tuoda toivoa sairastuneille
Tänä vuonna Roosa nauha -keräys nosti esiin keuhkosyövät. Heidi Haikala on keuhkosyövän tutkija ja tutkimusryhmän johtaja Helsingin yliopistosta. Hän näkee tulevaisuudessa toivoa.
Keuhkosyöpä on kolmanneksi yleisin syöpä Suomessa sekä miehillä että naisilla, ja se aiheuttaa eniten syöpäkuolemia. Syövän ennuste paranee huomattavasti, jos se havaitaan varhaisessa vaiheessa. Syöpätutkimuksen ansiosta keuhkosyövän hoitomahdollisuudet ovat kehittyneet viime vuosien aikana.
Dosentti Heidi Haikalan tavoitteena on, että keuhkosyöpää sairastaville löydettäisiin oikea hoito ajoissa, oikeaan aikaan. Haikalan tutkimusryhmä keskittyy erilaisiin uusiin hoitomuotoihin sekä täsmälääkkeiden että immunologisten hoitojen suhteen.

Vuonna 2024 Syöpäsäätiön suurapurahat myönnettiin kahdelle mittavalle tutkimushankkeelle.
Ennätysmäärä apurahoja tutkijoille
Kolmivuotinen 450 000 euron suurapuraha myönnettiin professori Anssi Auviselle (Tampereen yliopisto) tutkimushankkeelle ”Satunnaistettu koe kliinisesti merkittävän eturauhassyövän seulonnasta”. Tutkimuksessa selvitetään, voidaanko uudella seulontamenetelmällä löytää enemmän aggressiivisia, hoitoa vaativia syöpiä ja vähemmän hyvin erilaistuneita, kuin pelkkään PSA-testiin pohjautuvalla seulonnalla.
Toinen kolmivuotinen 450 000 euron suurapuraha Roosa nauha -rahastosta myönnettiin professori Sampsa Hautaniemelle (Helsingin yliopisto) tutkimushankkeeseen ”Munasarjasyövän genomiset ja epigenomiset tekijät kemoterapiaresistenssin taustalla”.
Syöpätutkimus jatkuu avullasi
Haluamme kiittää sinua tuestasi, jonka avulla maamme syöpätutkijat jatkavat päivittäistä työtään syöpään sairastuneiden hyväksi. Tukesi avulla
♥ voimme rahoittaa maamme syöpätutkimusta ja tuoda varmuutta epävarmuuden keskellä työskenteleville syöpätutkijoille.
♥ ylläpitää maksutonta neuvontapalvelua, jonka asiantuntijat tukevat sairastuneita ja heidän läheisiään hädän hetkellä.
♥ jakaa avustuksia syövän vuoksi taloudelliseen ahdinkoon ajautuneille perheille.
Jokainen estetty syöpäkuolema on syöpätutkimuksen ansiota. Sinun avullasi korkeatasoinen syöpätutkimus voi jatkaa etenemistä kohti päivää, jolloin sairaus on nujerrettu.
Haluatko ottaa yhteyttä tai muuttaa tukisummaasi?
Onko sinulla kysyttävää? Haluatko muuttaa tukisummaasi? Autamme sinua mielellämme kaikissa lahjoituksiin liittyvissä asioissa.
Yhteystietomme ovat:
puh. 09 1353 3286, arkisin klo 9-15
[email protected]
Suomalaisin lahjoitusvaroin toimiva Syöpäsäätiö tukee syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään sekä rahoittaa syöpätutkimusta, jotta kenenkään ei enää tarvitsisi menehtyä syöpään. Syöpäsäätiö on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen tukija Suomessa. Syöpäsäätiö muodostaa yhdessä Suomen Syöpäyhdistyksen ja Suomen Syöpärekisterin kanssa Syöpäjärjestöt.