Syöpäsäätiö avaa joulukeräyksen: Anna lahjaksi elämä
Syöpäsäätiön perinteinen joulukeräys alkaa 10.11. ja jatkuu vuoden loppuun saakka.
Syöpätapausten määrä Suomessa kasvaa. Suomalaisen syöpätutkimuksen jatkuminen edellyttää pitkäjänteistä rahoitusta, jotta yhä useampi sairastunut voidaan tulevaisuudessa parantaa. Jokainen estetty syöpäkuolema on tutkimuksen ansiota.
Syöpäsäätiön joulukeräykseen annetuilla lahjoituksilla tuetaan suomalaista syöpätutkimusta, syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään.
Keräyksessä mukana ovat laulaja Anna Hanski ja hänen tyttärensä Nenna Leskinen, joka kertoo omasta syöpäkokemuksestaan. Leskinen sairastaa levinnyttä rintasyöpää.
Anna Hanskille oman lapsen sairastumisen seuraaminen on ollut raastavaa:
”Äitinä haluaisi tietenkin ottaa kaiken kärsimyksen pois, mutta tietää, ettei sitä voi mitenkään tehdä.”
Toisinaan parasta tukea on arkinen apu. ”Olen pyrkinyt auttamaan juuri käytännön asioissa”, hän kertoo. Samalla hän on oivaltanut, että suuren surun ja äkillisen kriisin keskellä on tärkeää myös osata vain olla läsnä.
”Ei tarvitse tarjota ratkaisuja tai laihaa lohtua. Ei tarvitse välttämättä edes sanoa mitään. Riittää, että on, kuuntelee ja vaikka halaa.”
Anna Hanskilta uusi kappale
Mikko Kuustonen on säveltänyt ja sanoittanut Syöpäsäätiölle laulun “Jään sun luo” joka kertoo koskettavasti tunteista, kun läheinen sairastuu syöpään. Laulun esittää Anna Hanski ja sen ensiesitys kuultiin Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa 26.10., kun hän esitti laulun tyttärelleen Nennalle. Kappale on nyt kuunneltavissa Spotifyssa.
Mukana keräyksessä on myös syövän kokenut lapsiperhe: pieni Jens-poika on sairastanut leukemiaa ja hänen äitinsä Julia Hellgren-Tolvanen kertoo heidän tarinansa.
”Jens muuttui kalpeaksi ja kaatui syliini. Hän menetti tajuntansa. Juoksin kaupan käytävää pitkin ja huusin ambulanssia. Mietin, kuoleeko hän nyt tähän”, Julia muistelee aikaa, jolloin leukemia murskasi perheen elämän.
”Joulusta ei pystynyt nauttimaan samalla tavalla kuin ennen, mutta oli ihanaa, että Jens oli paikalla. Ajattelin, että ensi vuonnakin on taas joulu”, hän kertoo lapsensa sairausajasta.
Osallistu joulukeräykseen
Syöpäsäätiön joulukeräykseen annetuilla lahjoituksilla tuetaan suomalaista syöpätutkimusta. Lisäksi joulukeräyksellä tuetaan syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen suunnattuja tukipalveluja.
Keräykseen voi osallistua lahjoittamalla:
- Verkossa
- Yrityslahjoitukset
- Lahjoitustilille Nordea FI20 2344 1800 0032 29, viite 4006, viite yrityksille 40060. Merkitse maksun saajaksi nimi: Syöpäsäätiö sr.
- MobilePaylla numeroon 31150
Lisätietoa Syöpäsäätiön joulukeräyksestä
Kuva: Nikola Tomevski
Suomalaisin lahjoitusvaroin toimiva Syöpäsäätiö tukee syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään sekä rahoittaa syöpätutkimusta, jotta kenenkään ei enää tarvitsisi menehtyä syöpään. Syöpäsäätiö on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen tukija Suomessa. Syöpäsäätiö muodostaa yhdessä Suomen Syöpäyhdistyksen ja Suomen Syöpärekisterin kanssa Syöpäjärjestöt.