Syöpäsäätiön apurahat
Syöpäsäätiön tutkimus- ja väitöskirja-apurahahaku aukeaa 3.6. Rahoitushaku päättyy 21.8.2024.
Syöpäsäätiön apurahahaku 2024
Syöpäsäätiön apurahat syövän biologista, kliinistä, epidemiologista ja psykososiaalista tieteellistä tutkimusta varten julistetaan haettaviksi. Hakuaika on 3.6. – 21.8.2024. Hakuohjeisiin on linkki sivun alalaidassa.
Hakemusten arvioinnissa painotetaan hankesuunnitelman tieteellistä tasoa ja realistisuutta, hakijan tieteellisiä ansioita ja hankkeen relevanssia syöpätutkimuksen näkökulmasta.
Apurahoilla tuetaan ensisijaisesti Suomessa tehtävää tutkimustyötä.
Suurapurahat
Haettavana on kolme 450 000 euron suuruista kolmivuotista suurapurahaa syöpätutkimukseen ilman erityistä kohdennusta.
Muut tutkimus- ja väitöskirja-apurahat
Tutkimusapurahat myönnetään syöpätautien tieteelliseen tutkimustyöhön yhdeksi, kahdeksi tai kolmeksi vuodeksi.
Väitöskirja-apurahan suuruus on 4 000 euroa ja sen voi saada vain kerran.
Rahoitusta haetaan sähköisessä hakujärjestelmässä https://cancer.apurahat.fi/. Hakemuksessa on oltava liitteenä tutkimussuunnitelma sekä vastuullisen tutkijan julkaisuluettelo vuosilta 2019–2024. Hakemuksia ei voi täydentää hakuajan jälkeen. Myöhästyneitä tai ohjeista poikkeavalla tavalla laadittuja hakemuksia ei arvioida.
Hakuohjeet ja linkki hakuohjelmaan löytyvät sivun alareunasta.
Syöpäsäätiö ei myönnä tutkimusapurahoja sellaiselle tutkijalle tai tutkimusryhmälle, joka saa varoja tupakkateollisuudelta. Tupakkateollisuudeksi luetaan yhtiö tai yhtiörypäs, joka saa tuotoistaan valtaosan tupakkatuotteiden valmistamisesta tai markkinoinnista.
Myönnetyt apurahat julkistetaan marraskuussa 2024.
Helsingissä 31.5.2024
Syöpäsäätiö
Oheita suurapurahaa hakeville
Ohjeet ja hakulinkki suurapurahojen hakemiseen
Ohjeita tutkimusapurahoja hakeville
Ohjeet ja hakulinkki tutkimusapurahojen hakemiseen
Ohjeita väitöskirja-apurahaa hakeville
Ohjeet ja hakulinkki väitöskirja-apurahojen hakemiseen