Syöpäsäätiön kumppanit 2023

Black Horse
Black Horse haluaa lisätä tietoisuutta kivessyövästä. Munien puolesta -kampanjalla kehotetaan miehiä kivessyövän omatarkkailuun, jotta yhä useampi huomaisi syövän oireet hyvissä ajoin. Jokaisesta myydystä Black Horse kampanjan bokserisetistä lahjoitetaan osuus Syöpäsäätiölle miesten syöpien tutkimukseen. Kampanjatuotteet ovat myynnissä vuosittain maaliskuun ajan.

Libero
Libero tarjoaa liberokerholaisille mahdollisuuden lahjoittaa ansaitsemiaan pisteitä Syöpäsäätiölle lasten syöpien tutkimukseen. Jokainen 1500 pisteen lahjoitus muutetaan viideksi euroksi, jonka Libero antaa lyhentämättömänä Syöpäsäätiölle.

LähiTapiola
LähiTapiola on tukenut Syöpäsäätiön työtä vuosittain merkittävällä lahjoituksella vuodesta 2016 alkaen. Vuonna 2022 LähiTapiolan lahjoitus kohdennettiin tutkimukseen, joka käsittelee elintapojen vaikutusta syöpävaaraan. Aikaisemmin LahiTapiolan lahjoituksia on kohdennettu tutkimuksen lisäksi muun muassa nuorten terveyttä edistävään Hyvä Päivä -hankkeeseen.

Paletti
Paletti on Syöpäsäätiön ja Roosa nauha -keräyksen pitkäaikainen kumppani. Paletilla on valikoimissaan kortteja ja adresseja, joiden myynnistä osa lahjoitetaan Syöpäsäätiölle. Syöpäsäätiön ja Roosa nauhan logoilla varustettuja Paletin kortteja löydät K- ja S-ryhmän kaupoista, Tokmanneilta sekä kirjakaupoista.

Tallberg
Tallberg lahjoittaa vuosittain merkittävän summan Syöpäsäätiölle Lasten Syöpärahastoon. Lahjoitus ohjataan taloudellisena tukena perheille, jotka ovat ajautuneet taloudelliseen ahdinkoon lapsen syöpäsairauden vuoksi. Perheet voivat hakea tukea rahastosta sairaaloiden syöpäosastojen sosiaalityöntekijöiden kautta.
Syöpäjärjestöjen tavoitteena on turvata kaikille hyvä elämä ilman syöpää ja syövästä huolimatta. Järjestö tarjoaa tietoa, tukea ja toivoa. Syöpäjärjestöillä tarkoitetaan Suomen Syöpäyhdistyksen, Suomen Syöpärekisterin ja Syöpäsäätiön muodostamaa kokonaisuutta.